yle.fi


Improvisaatiosessio käsikirjoitustyökaluna

Improvisaatiosessio käsikirjoitustyökaluna

16. elokuuta 2011 Kommentit: 0

Pääsin kokeilemaan viime keväänä ammattilaisnäyttelijöiden kanssa toteutettuja improvisaatiosessioita käsikirjoituksen kehittelyn apuna. Tällaisesta työskentelytavasta puhutaan usein, mutta ainakaan itse en ole päässyt sitä aiemmin kunnolla kokeilemaan ajan ja rahanpuutteen takia.

Kyseessä oli uusi komediaelokuvani työnimeltään Onnenonkija, jonka ohjaa Ville Jankeri ja tuottaa Helsinki-filmi. Tarina kertoo konkurssin partaalla olevasta yksinhuoltajasta, joka yrittää hätäpäissään iskeä Suomen rikkainta perijää. Tapahtumat sijoittuvat perinteikkään perheyhtiön sukukartanolle, yhteen viikonloppuun.

Improsessioiden aikaan tarinasta oli olemassa vasta ykkösversio, jossa oli kuitenkin melko selkeät henkilöt ja jännitteetkin ainakin sinne päin. Elokuvasäätiöstä kehittelytukea hakiessamme olimme maininneet, että haluamme toteuttaa tällaisen improsession ja kun päätös tuesta viimein tuli, kävimme heti toimeen.

Palkkasimme viisi kiinnostavaa näyttelijää, joiden kanssa teimme eri kokoonpanoissa neljä kahden tunnin sessiota, kahdelle päivälle jaettuna. Näyttelijöille lähetimme etukäteen vain lyhyen synopsiksen tarinan alusta sekä puolen sivun luonnehdinnat heidän hahmoistaan. Näin toimimme siksi, etteivät he jäisi käsikirjoituksen ykkösversion dialogin ja tapahtumien vangiksi.

Oli koko käsikirjoituksen kannalta hyödyllistä joutua miettimään helposti improvisoitavia kohtauksia näyttelijöille. Jotta touhusta tulisi mitään, on tahdonsuuntien oltava selkeitä. Vaikka itsellä onkin koko ajan mielessä, että tässä roolihenkilössä on tällainen ja tällainenkin puoli, pitää asiat tuoda esiin yksi kerrallaan. Yhteen tilanteeseen ei voi antaa ristiriitaisia tahdonsuuntia. Se on näyttelijälle sekoittavaa.

Roolihenkilöiden tahdonsuuntien on kuitenkin oltava keskenään konfliktissa, jotta syntyisi draamaa tai komediaa. Ja jotta yhden henkilön pohjalta saa revittyä kaksi tuntia improvisoitavaa, on henkilössä oltava kiinnostavia muutoksia ja paljastuvia ulottuvuuksia. Tämän kaiken pitäisi tietysti olla kirjoittamisen alusta asti itsestään selvää, mutta ainakin itse huomasin vasta improvisaatiotehtäviä miettiessäni, että näin ei ihan jokaisen roolihenkilön kohdalla ollutkaan.

Osa improvisoitavista kohtauksista oli melko suoraan ensimmäisestä käsikirjoitusversiosta. Osa taas oli kohtauksia, joita ei ollut tarkoituskaan käyttää tarinassa, mutta jotka tuntuivat hauskoilta improttavilta ja joiden uskoimme avaavan ja syventävän roolihenkilöitä.

Tilaisuutta varten vuokrasimme pienen teatteritilan, jossa saimme pöhköillä rauhassa. Jotta huomio ei menisi muistiinpanojen tekemiseen, minun ja Villen lisäksi mukana oli myös tuotantoharjoittelija, joka videoi sessiot.

Itse tilannehan on aika jännittävä ja omituinen. Yritimme tehdä näyttelijöille selväksi, että kyse ei ole castingista, vaan tarkoitus on tuottaa dialogia ja materiaalia käsikirjoitukseen. Ihailen rohkeutta, jolla he lähtivät moiseen.

Teimme kussakin kahden tunnin sessiossa 4-6 kohtausta. Useimpia kohtauksista otimme muutaman kerran uudestaan hieman eri lähtökohdilla. Syötimme myös kohtauksiin lennosta tiettyjä ennalta sovittuja käänteitä. Joitain käänteitä tuli myös mieleen lennosta.

Kohtausten annettiin jatkua pitkään, hieman kuin kuolla pystyyn. Joskus paras materiaali syntyi tietyn väsymisen ja jankkaamisen jälkeen. Tämä sopi myös hyvin tiettyyn piinaavan kiusallisuuden tyyliin, jota elokuvassa haemme. Onnenonkijassa kiusallisista tilanteista ei ole kiire mihinkään vaan niillä pyritään herkuttelemaan.

Kaikki näyttelijät olivat erinomaisia, mutta osa oli toisia kokeneempia improvisoijia. Kaikki näyttelijät pystyivät kuitenkin parhaimmillaan tuomaan henkilöihin myös tasoja, joita emme itse olleet osanneet kuvitellakaan. Toisaalta touhu oli myös karulla tavalla paljastavaa. Tuli selväksi, että kaikki henkilöhahmot ja heidän keskinäiset vääntönsä eivät toimineet kuten olimme kuvitelleet. Näiden havaintojen pohjalta kirjoitimmekin osan hahmoista aika uusiksi.

Yllättävimpiä elämyksiä koettiin, kun lähdimme puskemaan lähtökohtaisesti koomisista henkilöistä heidän todellisia kipupisteitään esiin. Näyttelijät tuottivat hämmentävän koskettavia purkauksia, joita katsellessa ei tiennyt oikein pitäisikö itkeä vai nauraa. Nämä hetket olivat kutkuttavia ja hyödynnettiin heti seuraavassa käsikirjoitusversiossa.

En ole itse kiinnostunut tekemään kovin pitkälle improvisaatioon perustuvaa elokuvaa, vaikkakin pidän esimerkiksi Mike Leighin elokuvia vähintäänkin kiinnostavina. Tyyliltäni olen tiukan muodon, perinpohjaisen kehittelemisen ja hitaan ajattelun ystävä. Tärkein improvisointi tapahtuu mielestäni kirjoittajan päässä ja ohjaajan kanssa juttuja kehiteltäessä. Olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut näyttelijöiden kyvystä heittäytyä hetkeen, kyvystä reagoida aidosti tilanteisiin ja vastanäyttelijöihin. Näin syntyy parhaimmillaan materiaalia, jota kukaan yksinäinen kirjoittaja ei olisi voinut päässään keksiä.

En tiedä vielä mikä improsessioiden lopullinen vaikutus käsikirjoitukseen tulee olemaan. En usko, että tulen käyttämään kuin aivan muutamia repliikkejä suoraan. Sen sijaan tiettyjä tunnelmia, henkilöiden asenteita ja reaktioita aion poimia. Henkilöt alkoivat tuntua sessioiden jälkeen paljon konkreettisemmilta. Uskon, että sessioiden ansiosta heistä tulee myös kiinnostavampia.

Lisää näihin:
10
tykkää tästä

Kommentit

Ei kommentteja.

test

  • Courier New

    Pekko Pesonen on Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut vapaa käsikirjoittaja ja Käsikirjoittajien killan puheenjohtaja. Hän on kirjoittanut elokuvat Tyttö sinä olet tähti ja Lapsia ja aikuisia, palkitut minisarjat Veljet ja Sitoutumisen alkeet, sekä Jussi-palkitun, katsojaennätyksiä rikkoneen komediaelokuvan Napapiirin sankarit. Pekko on myös kahden pikkutytön isä ja musiikki-intoilija.

    Pekon blogi jatkaa 15.1.2012 alkaen osoitteessa suomileffa.fi.

Uusimmat kommentit

Pertti

Kauppalista ei itsessään ole kirjallisuutta, vaikka sellaisessa saattaa piillä suuren tragedian ainekset.