Napapiirin sankareiden synty

Perjantaina saa ensi-iltansa kolmas pitkä elokuvani Napapiirin sankarit. Se on komedia pitkäaikaistyöttömästä Jannesta, jonka avopuoliso uhkaa häipyä ellei Janne saa hankittua digiboksia aamuun mennessä.

Tarina sai alkunsa viisi vuotta sitten, kun ensimmäinen lapseni oli syntymässä. Vaimo oli sitä mieltä, että kun lapsi tulee, pitää ehdottomasti omistaa videokamera. Minulla ei ollut rahaa, joten keksin erilaisia tekosyitä miksi kameran hankkimista kannattaa lykätä – HD-mallit ovat vasta tulossa ja hinnat putoaa koko ajan.

Lapsen synnyttyä lainasin appiukon kameraa. Tai oikeastaan lainailin sitä aika paljon. Lopulta appiukko alkoi lähetellä minulle tekstiviestejä hyvistä videokameratarjouksista. NetAnttilassa olisi kuulemma saanut HD-kamera 500 eurolla. Söi miestä, kun ei ollut vieläkään rahaa.

Joulun alla vaimo ilmoitti, että nyt ei tule joulua, jos ei tule videokameraa. Istuin monta iltaa netissä vertailemassa, että millainen videokamera minun kannattaisi vähillä rahoillani hankkia. Jouluvalmistelutkin jäi kokonaan väliin. Lopulta aloin kiukutella kovaan ääneen miten mahdottomaksi mallien vertailu oli tehty. Aikani mesottua havahduin koomisuuteeni. Tuli tunne, että nyt olen sellaisen miehisen huvittavuuden ja häpeän ytimessä, että siitä voisi saada vaikka elokuvan.

Toinen kimmoke tarinalle oli Virpi Suutarin ja Susanna Helken dokumenttielokuva Joutilaat (2001), jota olin aikoinaan äänittämässä. Elokuva kertoo suomussalmelaisista nuorisotyöttömistä. Aivan mahtavia tyyppejä. Nerokasta läppää. Samaan aikaan siinä näköalattomuudessaan oli jotain tosi traagista. Haaveilin jo tuolloin, että tähän maailmaan pitäisi kirjoittaa fiktio.

Pohjoinen ulottuvuus on itselleni sikälikin rakas, että isäni on kotoisin Kuusamosta. Pyörin siellä lapsuuteni kesät. Kuusamolaisissa on sitä samaa valloittavaa lunkiutta kuin lappilaisissakin.

Tyttö sinä olet tähti-elokuvan jälkeen halusin kirjoittaa elokuvan ohjaaja Dome Karukoskelle äijämeininkiä. Asiat yhdistyivät. Keksin tarinan lappilaisesta pitkäaikaistyöttömästä, jolla on suuria vaikeuksia hankkia vaimon vaatimaa digiboksia. Tavoitteenani oli komedia, jonka nauru on tummaa, mutta rakastavaa. Halusin tehdä tarinan, joka antaa toivoa niille, joilla toivo on käynyt vähiin.

Toisaalta ajattelin Uunoa. Jos Uuno olisi draamahahmo, mikä olisi Uunon kipupiste? Hävettääkö sitä jossain siellä suvereenin venkoilun alla, että se on menestyvän naisen luuserimies?

Ajattelin myös Paulo Coelhon elämäntaitosatuja aikuisille. Halusin tarinasta sadun, joka on salaa viisas, ei viisasteleva. Mietin paljon mitä itse olen tähän ikään mennessä elämästä oppinut ja mitä haluan tarinalla väittää. Väittämän löytäminen olikin sitten niin vaikeaa, että käsikirjoituksen valmistuminen kesti neljä vuotta. Mutta niinhän se menee elämässäkin, että kaikkein yksinkertaisimpien asioiden tajuaminen on vaikeinta. Onneksi Dome ja tuottaja Aleksi Bardy auttoivat ideoinnissa ja jaksoivat uskoa tarinaan. Sanomakin löytyi lopulta, oikeastaan prosessista itsestään.

Vanhemmiten olen alkanut ihailla yhä enemmän ihmisiä, jotka kykenevät näkemään elämän humoristisessa valossa. Siihen minäkin pyrin. Napapiirin sankarit on kuitenkin ensimmäinen varsinainen komediani. Olen aina pitänyt komediaa käsikirjoittamisen kuninkuuslajina. Nyt kunnioitan entistä enemmän hyvien komedioiden tekijöitä. Komedian kirjoittaminen oli nimittäin pirun vaikeaa.

Neljän vuoden pyörittämisen jälkeen hyvätkään vitsit eivät jaksa enää naurattaa. Siksi olikin upea elämys, kun näin Napapiirin sankarit pari viikkoa sitten Rakkautta ja anarkiaa festivaalin näytöksessä. Täysi salillinen nauroi alusta loppuun ja antoi yhdet väliaploditkin. Kokemus oli niin palkitseva, että nyt ei enää mitään muuta huvittaisi kirjoittaakaan kuin komedioita.

Olen onnellinen myös siitä, että lappilaiset ovat ottaneet elokuvan erinomaisesti vastaan. Dome ja näyttelijät näkivät paljon vaivaa murteen viilaamisessa kohdilleen. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään murteesta. Tärkeämpää on se, että Napapiirin sankareissa ollaan hevonperseessä asuvien pienten ihmisten puolella. Se on hyvä. Niitähän me kaikki ollaan.

Minäkin sain lopulta hankittua sen videokameran. Ostin vähän vanhentuneen, mutta edullisen mallin, joka nauhoittaa miniDV-nauhoille. Kätevä peli, kun ei tarvitse siirrellä dataa vaan voi lyödä nauhat suoraan kirjahyllyyn pölyttymään.