Epätavallinen ravintolareissu

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatinee Adobe Flash Playerin.

16 Kommentit: 5

Lähettäjä: Erno V 14. joulukuuta 2009

Sarjassamme syntymästään sokean henkilön kommelluksia: epätavallinen ravintolareissu.

Lähetä kaverille

Lisää näihin:

Kommentit

J-P L-R – 20.12.2009, 05:01

Erno V osaa aidon tuntuisesti kuvata sokean elämää. Kuunnelmassa mennään sopivan nopeasti asiaan ja kohtaukset etenevät luontevasti.

Erno V on saanut luotua hyviä ja aidon kuuloisia efektejä ja ääniä, kuten 29-59 sekunnin kohdilla olevat sokeain kepin kävelystä tulevat äänet + ravintolaäänet. Auton ääniä puolestaan jäi kaipaamaan autossa oltaessa.

Kuunnelman mitta on hyvä. Ihan näppärä kokonaisuus, jota oli mukava kuunnella.

vastaa

Kuuntelija – 21.12.2009, 12:43

Mukavasti oli ympäristöä kuvaavia ääniä, juoniaineksetkin riittivät ja olivat järjestyksessä. Kuuntelijan kannalta olisi silti mielenkiintoisempaa, jos tunteet "elettäisiin" eikä niitä vain selitettäisi. Äänimaailmalla, rytmityksellä ja puheen sävyillä saisi kummasti aikaan. Muuten kuunnelmasta tulee lähinnä opetusohjelma. Edellinen kommentoija kaipasi auton ääniä, minulle riitti autoksi tuo hiljainen hurina, mutta poliisien repliikit (ja ravintolan tarjoilijankin) lausuttiin paperisesti ja eri ympäristössä kuin päähenkilön repliikit. Oikean kuunnelman meininkiä kuitenkin oli ilmassa!

vastaa

Erno V – 22.12.2009, 09:37

Tervehdys ja kiitos kommenteista!
Itse asiassa kaikki pää- ja sivuhenkilöiden välinen dialogi äänitettiin kuunnelmaa varten samassa tilassa, vain etäisyys mikrofoniin saattoi tuoda erilaista tilavaikutelmaa. Päähenkilön yksin- tai ajatuspuhelut äänitin kuunnelmaa varten uudestaan ja siinä ehkä sorruin turhaan selittelyyn. Alunperin kuunnelma lähti liikkeelle monella suulla lausutusta toiveesta kertoa, millaista täysin sokean henkilön elämä on.
Ystävällisin terveisin
Erno V

vastaa

Kuuntelija – 22.12.2009, 12:53

Erinomainen ajatus, pitäkää ideointilamppu palamassa! Siinä sitä mielikuvitusta saakin vaivata, kun yrittää keksiä millä saisi ymmärrystä syntymään ns. ulkopuolella oleville, oli asia mikä hyvänsä. Ensialkuun luulisi, että nimenomaan sokean elämää olisi helppo tuoda esille nimenomaan radiossa, jossa näkeminen on poissuljettu myöskin näkeviltä kuuntelijoilta. Mutta ehkei se olekaan niin yksinkertaista. Mehevässä kuunnelmassa toimivat draaman lait, ja kuuntelijaa koskettavaa/kiinnostavaa ristiriitaa ja juonta on vaikea löytää kepin ja kiven kohtaamisesta.

Olin kerran jumalanpalveluksessa, jossa tekstinlukijana oli täyssokea poika. Aivan loistava ääni, enkä ole vielä yhtään näkevää pappia kohdannut, jonka raamatunluku olisi koskettanut niin syvältä. Näkevän kannalta ristiriita syntyi, kun keppiä ei näkynyt kirkonpenkkiin, vaan joku täti-ihminen talutti horjahtelevaa poikaa ylös rappusia ja kurotti kättä puhujanpöntön laidoille. Näkevät kuiskuttelivat penkeissä: varmaan sairas tai humalassa, ihmisen pilkkaa pyytää tuollainen arvokkaaseen tehtävään.
En voi tietää, mitä sokea HALUAISI näkevän tietävän, mutta näkevän sydäntä ja ymmärrystä ainakin avaa, kun huomaa omien ennakkoluulojensa joutuvan häpeään: ahaa, sillä pojalla onkin keppi, kun se haparoi takaisin penkilleen.

Sitä sitten miettii, mitä kaikkea on täytynyt tapahtua pojan elämässä, että lukeminen ja tuleminen ylipäätään onnistuu. Millä uhrauksilla koulunkäynti ja lukemaan opettelu onnistuu? Miten hankitaan tehtäviä jakavien luottamus, ja millä haavoilla? Ja niin edelleen. Ihan eri asia kuin näkevällä, joka saa tekstinlukupyynnön, sanoo joo, merkkaa keikan kalenteriin ja järjestää itsensä paikalle ajoissa. Tai tavallaan siis sama.

Mutta jos asettaa näkevän ja sokean saman tavoitteen eteen esim. kuunnelmassa, ja kehrää mukaan vielä kuulijaa koskettavaa kateutta, katkeruutta, voitonhimoa, halveksuntaa, verta, hikeä ja kyyneleitä jne., voi ainakin näkevän sydän raottua. Toivottavasti.

Tuli pitkä juttu tästä, mutta tavoitteenne alkoi kiinnostaa, kun se ei taida ollakaan ihan helppo saavuttaa.

vastaa

Erno V – 22.12.2009, 14:31

Tervehdys,
Itse asiassa minulla on hyvin monenlaista kuunnelmatuotantoa ja sokon elämästä kertovat kuunnelmat ovat vain yksi alalajike / projekti. Olikin pikkusen hankalaa päättää mitä ja minkälaista tänne pistäisin, yleensä tekemäni jutut olivat sen verran pitkiä ettei niistä oikein olisi saanut toimivaa kokonaisuutta. Tuon sokon esilukijan kohdalla voisi kuvitella että teksti olisi kirjoitettu tai tulostettu pisteille tai sitten opeteltu ulkoa. Kyllähän tekniikka on kehittynyt jo parissakymmenessäkin vuodessa paljon. Nykyään apuvälineenä saattaa esimerkiksi olla pistetulostin, jolla tekstiä voidaan tulostaa suoraan tietokoneelta pisteille ja skanneri, jolla voi muuttaa mustavalkotekstiä tekstiksi tietokoneelle. Näistä kaikista asioista voisi toki puhua ja tehdä nk. monologia helpostikin, mutta sre on eri asia kuinka jutut saadaan tehtyä enemmän kuunnelmanomaiseksi. Pidemmässä kuunnelmassahan voisi esimerkiksi olla sokea ja kaksi näkevää, joista toinen kuvittelee sokean osaavan kaikkea ja omaavan yliluonnollisia kykjä ja toinen taas ettei sokea osaa mitään. Kuunnelman kuluessa mielipiteet sitten muuttuisivat ehkä realistisemmiksi, tms.
Kirjoitin n. 20 minuuttia pitkän (käsikirjoituksen koosta arvioituna) kuunnelman sokean henkilön liikkumisesta opaskoiran kanssa ja ilman. Teksti oli mielestäni uskottavaa (käytetty todellisia tiilanteita) mutta kliseistä. Toisaalta sokealle voivat olla isoja kliseitä esimerkiksi näkevät (yleensä aikuiset), jotka tulevat silittämään opaskoiraa eivätkä usko ettei sitä saa silittää kun se on töissä, junan tarjoiluhenkilökunbta joka kieltää opaskoiran tuomisen travintolavaunuun elintarvikelain nojalla vaikkei mikään muu ravintola voi sitä tehdä saamatta syrjintäsyytettä jne. Omakohtaisten kokoemusten kuunnelmaksi tekeminen on minulle uutta, enemmän olen tehnyt kaikenlaista fiktiota (lähinnä huumori- ja scifi). Tulipahan tästäkin pitkä vastine mutta toivottavasti tämän lukemisesta oli iloa jollekulle.