yle.fi


Jättiläinen korkokengissä - ennakkotehtävä

Jättiläinen korkokengissä - ennakkotehtävä

Minni Karttunen
25. helmikuuta 2010 Kommentit: 5

Mistä tarina kertoo?

Esko Palomäellä, 56, on menestyksellisen ura bisnesmaailmassa sekä hieman väljähtynyt, mutta perusvireeltään rakastava ja lämminhenkinen parisuhde. Eskolla on salaisuus, jota hän on piilotellut ja hävennyt vuosikausia: hän on kaappitransvestiitti, josta on silloin tällöin yksinään ollessaan mukava irrotella ja pukeutua naiseksi. Vaimon löytäessä naisten hepeniä heidän asunnostaan ja epäillessä miestään aviorikoksesta on Eskon tehtävä kipeä valinta: säilyttääkö kasvot ja opittu miehen rooli vaimon menettämisen kustannuksella vai uskaltautuako raastavalle itsetuntemuksen tielle, jonka lopputuloksesta ei ole mitään takeita?

Juoni:

Alku: Vaimo palaa odottamatta mökiltä ja löytää osan Eskon hepenistä. → luulee Eskon pettävän, kun Eskolla ei ole rohkeutta kertoa totuutta. Vaimo muuttaa tyttären luo ja antaa Eskolle vaatimuksen etsiä uusi asunto. Esko jää yksin painimaan sisäisten demoniensa kanssa. Masennus, kieltää itsensä ja salaisuutensa.

Käänne: Vesa piristää viemällä baariin, eksyvät strippiluolasta baariin jossa drag show. Esko vaikuttuu nähdessään kaltaisiaan, mutta drag-esiintyjän kiusoitellessa viattomasti Eskoa, tämä epävarmuuksissaan suuttuu ja loukkaa esiintyjää. Miehekkyyden hohto vähenee Vesan osoittaessa macho-ottein pettävänsä vaimoaan. Nämä tapahtumat sysäävät alun Eskon tien itseymmärrykseen.

Kehittyminen: Esko ei voi välttyä näkemästä drag-esiintyjän mediapuheenvuoroja drag-kulttuurista. Päätöstä vahvistaa puhelu, jossa tytär kertoo äidin surusta. Rohkaistuu-> pyytää vaimonsa kylään ja näyttää tyttöilypuolensa esitellen autotalliin kätkettyä meikkaus- ja pynttäytymisvälineistöään. → vaimo hämmentyy ja lähtee pois.

Loppukohtaus: Esko luulee menettäneensä vaimonsa. Itseään lohduttaakseen viettää draamakuningatarmaisen tyttöilyillan laulaen kotona All by myself -biisiä samalla kun meikkaa ja lipittää viiniä. Vaimo on ajatellut asiaa ja palaa kysymättä asunnolle, löytää alakuloisen Eskon tyttöilemästä. → kömpelö mutta hellä kädenojennus korjaamalla vinoon mennyttä Eskon peruukkia ja torumalla yliampuvaa meikkaustyyliä.

Ristiriita:

Kykenemättömyys hyväksyä itseään ja hylätyksi tulemisen pelko saavat Eskon menettämään vaimonsa. Vaimon takaisin saamisesta tulee kuitenkin tärkeä ponnin sille, että Esko uskaltaa lähteä itsetuntemuksen tielle.

Henkilöt:

Esko: kaapista tarinan aikana lähimmilleen ulos putkahtava osa-aikatransvestiitti
Liina: tytär, viestinvälittäjä Eskon ja Sirpan välillä, suuttunut myös isälleen luullessaan tämän pettävän äitiänsä, 28-vuotias Amnestylla työskentelevä ihmisoikeusaktivisti.
Sirpa: tomera vaimo, joka pettämisepäilystä huolimatta rakastaa miestään
Vesa: promiskuiteettinen kollega
Didi von Lee: performanssitaiteilija ja drag-kulttuurin esipuhuja
 

Valintaperustelut:

Tarttuu vakavissaan kipeään aiheeseen, joka aiheuttaa helposti pelkkää hihittelyä. Mielenkiintoinen haaste on välttää aiheeseen liittyvät kliseet ja saada henkilöt säilyttämään uskottavuutensa.

Mikko Reitala, Leena Virtanen

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Anonyymi 01.03.2010, 20:52

Miten toisen pettämisen paljastuminen edesauttaa itsensä hyväksymistä muuna kuin tavallisena miehenä? Myös, Sirpan tyttönimi voisi olla Lipakka, ja tämän voisi tuoda jossain yhteydessä esiin.

Reijo Honkonen 02.03.2010, 13:19

Haastava aihe, mielessä pyörivät vain stereotypiat ja kliseet. Jos ne pystyy karistamaan heti alkumetreillä poijes, mielenkiinto takuulla herää. Voisiko tuohon alkuun kehitellä jännitettä? Miehellä on salaisuus, paljastuu, ei sittenkään paljastu, paljastuu - ja lyyli lähtee. Voisi rakennella päähenkilöstä tuon alun vedätyksen aikana kiinnostavan ja inhimillisen. Heräisi hätä kaverin puolesta. Samalla voisi tuoda erilaisuuden pointin katsojalle selväksi. Upea ilta, paluu vetimissä kotiin, jossa vaimo ja anoppi tms. Ihmiset kohtaamaan ja ihmisille reaktiot. Mitenkähän nuo sisäiset demonit ja muut vesselit saisi dramatisoitua? Ettei homma puutuisi dialogiksi...

Nimeni on Reijo Honkonen. Follies

Maija Manner 02.03.2010, 14:22

Samaa mieltä kuin dramaturgit, että suurin haaste tässä tarinassa on uskottavuuden säilyttäminen.

Raastava itsetuntemuksen tie? Esko on ollut tietoinen itsestään jo kauan, mahdollisesti jo vuosia? Joten kyse ei ole kuin ulostulosta, jonka suhteen tosiasiassa tehdään valintaa loppuelämä. Senkin jälkeen kun läheiset tietävät tehdään valintaa kenelle kerrotaan ja mitä kerrotaan.
”Opittu miehen rooli” ? Miehuus ei muutu miksikään, vaikka pukeutuisi naisten vaatteisiin. Se on aivan sama mies siellä vaatteiden sisällä.

Ulostulokertomus on aina vapauttava kokemus kokijalleen, muille se on usein ahdistavampi ja vaikeampi asia. Tässä kertomuksessa näyttäisi kirjoittaja korostavan päähenkilönsä kautta että ulostulo on ”kipeä valinta”. Epäuskottavaa on myös Eskon vetäytyminen yksinäisyyteen kohdassa jolloin häntä epäillään vaimon pettämisestä. Kun hän kertoo olevansa transvestiitti, silloin ollaan yleensä jo aika vahvoilla eikä alakuloisia. Esko on todennäköisesti tavannut muitakin transuja, ja ehkäpä salaa perheeltä. Se on mahdollista, uskottavaa.

Falsilta tuntuu vähän myös tuo, että vaimon takaisin saaminen olisi se ponnin joka sysää Eskon itsetuntemuksen tielle. Eskohan tuntee itsensä, mutta tunteeko vaimo miestään?

Kuinka vaimon tunteet ja tunnelmat kerrotaan / kuvataan? Minusta ne ovat tämän tarinan keskeistä sisältöä. Päähenkilön uskottavuuden eteen kirjoittaja saa tehdä töitä. Hyvä voisi olla tarkistuttaa uskottavuus jollakulla transvestiitillä.

Minni Karttunen 02.03.2010, 17:15

Kiitokset kommenteista, antoivat ajattelemisen aihetta!

Itsetuntemus-muotoiluni oli ehkä hieman erheellinen. Tarkoitin sillä lähinnä itsensä hyväksymistä. Esko toki tuntee itsensä, mutta kieltää piirteensä eikä ole tarinan alussa valmis tuomaan itseään päivänvaloon kokonaisena pakettina. Itsensä alttiiksi laittaminen pelottaa päähenkilöä.

Ja jännite ja päähenkilön inhimillisyys pitää tosiaan saada mukaan jo heti alkukattaukseen, se on totta. Draamamasiina hurisemaan...

Anonyymi 04.03.2010, 13:20

Aika jännästi lähtee kirjoittaja aiheeseen, ajatuksen polkua pitää kuitenkin hieman syventää. Syyt ja seuraukset. Mikä johti, ja miksi.
Aivan hyvä runko kuitenkin. 9

test

  • Jättiläinen korkokengissä

    Kirjoittaja on ylivilkkaalla mielikuvituksella varustettu 25-vuotias maisterisnainen, jonka mielestä värillä ei ole väliä kunhan se vain on violetti. Tämä helsinkiläistynyt susirajan kasvatti pitää korkeista paikoista, hankkii elantonsa viestintätehtävistä ja on hahmotellut Suurta Romaania lähes yhtä monta kertaa kuin Elviksen on väitetty elävän. Halusi pienenä ralliautoilijaksi, esteratsastajaksi ja kirjailijaksi.

Pertti

Sanotaan että ennen Whistleriä Lontoossa ei ollut sumua.