yle.fi


Lumottu metsä - käsikirjoitus 2.versio

Lumottu metsä - käsikirjoitus 2.versio

28. huhtikuuta 2010 Kommentit: 0

Käsikirjoituksen toiseen versioon pääset käsiksi alla olevasta linkistä:

Petri Merenlahti: Lumottu Metsä

Lumottu Metsä

Citius, altius, fortius. Tämä pätee mitä suurimmassa määrin myös draamaan.

Mikäli aikoo vain 45 minuutin aikana saada sanottua jotain todella omaperäistä ja kiinnostavaa, herättää kysymyksen tai heittää väitteen, täytyy toiminnan olla poikkeuksellisen tiivistä, draaman rasvaprosentin mahdollisimman pieni. Tällä en tarkoita pelkästään ulkoista toimintaa, vaan sitä tärkeämpää, sisäistä.

Lumottu Metsä alkaa edelleen varsin mainiosti. Nikon esitteleminen hänen mainstreamistä poikkeavan asuntonsa kautta on toimiva visuaalinen ratkaisu. Mitä vahvemmin Niko näyttäytyy poikkeusyksilönä, tyylitajuisena kaunosieluna, sen parempi meille, ihan kontrastin kannalta. Onko Niko jonkin sortin esteetikko vai lopultakin vain tavallinen pedofiili? Tällä kysymyksellä ratsastaminen tuntuu toimivalta varsin pitkään. Lewis Carrolliin vertaaminen on perusteltua. Hänen motiivinsa alastomien tyttölasten kuvaamiseen pysyy meille varmasti mysteerinä. Tämän rinnastuksen voi helposti tuoda näkyviin Nikon asunnossa, kuvissa seinillä tai koneella, mikäli niin halutaan.

Mikäli Niko ottaisi kotoa mukaan muutakin kuin sytyttimensä, olisi se kenties vielä selkeämmin osoitus muutoksesta, alkusysäys hänen kohtalolleen. Ei pakkaamista tarvitse kokonaan näyttää, pelkkä matkalaukun esiin ottaminen riittää. Mikä on Nikon tunnetila? Mitä sellaista hän voisi pakata mukaansa, jonka tahtoisimme näyttää? Mitä hän ottaisi mukaan autiolle saarelle, kun pakkaamisella on kaiken lisäksi kova kiire?

Hiukan nipotusta: miksi poliisit jättäisivät oven auki ja raolleen? No, se voi toki tapahtua epähuomiossa, mutta entä miksi poliisiparat roudaavat mukaansa keskusyksikön lisäksi myös näytön ja näppäimistön?

Martan ja Roosan ensimmäinen kohtaus on nyt kakkuineen varsin idyllinen. Onko tämä hyvä asia? Siis draamassa? Kohtaus, jossa ensimmäisen kerran esitellään keskeinen henkilö, on kovin tärkeä. Voisiko Martan tuoda sisään jonkun konfliktin tai ristiriidan kautta? Mikä kertoisi meille heti jotain hänen tilanteestaan? Näin lyhyessä tarinassa on syytä olla ekonominen. Kuten oikeassakin elämässä, muodostamme käsityksemme ihmisestä joskus yllättävän paljon ihan ensitapaamisen pohjalta. Toki nyt on mukana Juhanin valokuva, mutta se on vielä aika pieni ja tavanomainen yksityiskohta. Mikäli meidän pitäisi ihan hetken päästä uskoa, että Martta hurahtaa kybällä Nikoon ja Lumottuun Metsään, pitäisi ehkä jo lähtökuopissa olla jotain vistoa näkyvillä. Joku pieni vinkki, että mummin hallitun ulkokuoren alla on jotain meneillään. Roosalla olisi myös hyvä olla joku syy näyttää metsä Martalle. Mitä Roosa tahtoo? Onko Suvi kieltänyt liian netissä roikkumisen, ja Roosa tahtoo Martasta tukea ja liittolaisen? Vai onko Martta tarkka koneensa suhteen, ja saa Roosan kiinni käyttämästä sitä salaa?

Kohtaus poliisiasemalla on edelleen ongelmallinen. Paula vain istuu koneen ääressä ja Mikko höpöttää. Jos tarkoitus on pohjustaa Paulan määrätietoisuutta, sen voisi tässä jo heti viedä vielä selvemmin kohti pakkomiellettä. Informaatio Nikosta on nyt pantu Mikon suuhun, mutta se tulee sieltä varsin ongelmattomasti ja helpolla, ilman suuntaa ja syytä. Itseni oli myös vähän vaikea uskoa, että pedofiilejä työkseen metsästävä poliisimies epäilee kuvia vain taideprojektiksi. Jos Mikon suunta on Paula, voisiko senkin viedä tässä jo pitemmälle? Vielä selvemmin siis kaipaan ristiriitaa, vastakkaisia tahdonsuuntia. Paulan kannalta tässä kohtauksessa ei nyt oikeastaan tapahdu mitään. Joskus kannattaa räjäyttää koko kohtaus, viedä se ihan muualle tai lisätä siihen henkilöitä.

Martan tatuointi on kyllä hyvä ja yllättäväkin elementti, mutta kovin vaikea oli uskoa siihen vielä tässä vaiheessa tarinaa.  Ainakin henkilön, joka ryhtyy sellaiseen näin heppoiselta pohjalta ja pian, täytyy jo alussa olla lähempänä reunaa, finaalissa. Tässä vaiheessahan Martta luulee vielä olevansa tekemisissä nuoren tytön kanssa. Jos hän tahtoo tavata tytön niin kipeästi, että ottaa tämän takia tatuoinnin, tulee Martankin motiiveista varsin erikoinen kuva. Onko tosiaan kysymys vain auttamishalusta? Putosinko kärryiltä?

Martta ja Roosa jatkavat kakkukahvilassa samaa konfliktitonta linjaa kuin aikaisemminkin. Jos Juhani on kahvilassa naisineen, mitä toimintaa se voisi synnyttää? Nyt mennään hillitysti vain puheen tasolla. Roosa muistuttaa metsästä, mutta olisiko Martan syytä ottaa se puheeksi? Onko teini enää innostunut nettimetsästä, jos hänen mumminsakin on siitä innoissaan? Martta tarvitsee Roosalta lisenssin kuvan käyttöön. Suostuuko Roosa ihan noin vaan?

Kun Roosa ja Martta eroavat epäonnistuneiden kirjastotreffien jälkeen, tuntuu vähän kankealta, että ainoa repliikki on Roosan ”vähä harmi ku se ei sit tullukkaa”. Olisiko parempi, että Martta pyytäisi anteeksi, tai harmittelisi asiantilaa itse? Mitä Roosa ajattelee, epäilee, tahtoo? Roosa on jo sen verran iso tyttö, että hänelle ehkä kaipaisin enemmän omia ajatuksia ja suuntaa, epäilyksiä ja tahtoa.

Martan ja Nikon tapaaminen on tärkeä hetki. Kokonaisuuden kannalta tahtoisin esittää muutamia vaihtoehtoja. Mitä jos he eivät tapaakaan vielä? Tai Martta näkisi Nikon, mutta Nikolle ei selviäisi vielä, että Martta on Kuunkaste? Tällä tavoin jännite voisi kantaa paljon pitempään. Info Nikosta tulee Martalle nyt aika helposti ja aikaisin, vain (Paulan) puheen kautta.

Martan tajuaminen ja sen aiheuttama toiminta hakee mielestäni vielä vahvasti suuntaa. Kysymys, joka katsojalle lanseerataan alussa, on: onko Niko pedofiili vai ei? Vai pelkästään yksinäinen esteetikko? Tuntuisi hyvältä, jos myös Martta joutuisi kysymään tätä itseltään mahdollisimman pitkään. Viimeistään silloin, kun Martta näkee Nikon antavan mehulasin Roosalle, jännite purkautuu. Mitä vaihtoehtoja tässä voisi olla?

Sivulta 16 eteenpäin harkitsisin vielä tarkasti kaikkien henkilöiden eri mahdollisuudet, ja myös loppuratkaisut. Kuka tietää ja mitä, ja missä vaiheessa? Talon palaminen tuntuu ehkä vähän helpolta ja kliseiseltä ratkaisulta, ja loppu menee tekniseksi juonen selittelyksi. Martan ja Nikon suhde puretaan kaiken kaikkiaan nyt aika helposti, puheen tasolla.

Ehkä suurin syy siihen, että minun on vaikea ostaa tarinan loppukäänteitä, on Martan hahmossa. Hän tuntuu ainakin dialogitasolla niin tavanomaiselta ja hillityltä, mukavalta perusmummilta, että on vaikea uskoa kaikkia hänen tekemisiään. Hän puhelee ihan järkeviä, vähän tylsästikin. Hän ei vaikuta ihmiseltä, joka on kuilun reunalla, kuten pitäisi. Hän käyttäytyy tyynen arvokkaasti läpi koko tarinan. Niko on selvästi mielenkiintoisempi hahmo, tietenkin. Pitäisikö Martan olla vielä selkeämmin lumottu? Miten se näkyisi?

Usein tuntuu olevan niin, että älykäs ja sivistynyt kirjoittaja kirjoittaa vaistomaisesti vain älykkäitä ja sivistyneitä henkilöitä. Draaman kannalta tämä on ongelma. Jos eivät sivistyneen käytöksen naamiot missään vaiheessa putoa, taivas repeä ja vuoret liiku, jäädään helposti liian pinnalliselle tasolle.

Lopun keskeisimmän ongelman sanovat sekä Paula että Martta peräti ääneen: ”tässä ei o vielä käyny kenellekään mitään”. Pelkään pahoin, että pitäisi käydä.

Lumotun Metsän perustilanteesta ja henkilöistä käsin sen sisältöä on helppo vahvistaa mihin suuntaan tahansa. Myös hiukkasen mittaa toivoisin käsikselle lisää. Valtavan määrän sisällöllisiä ratkaisuja Petri on tähän mennessä tehnyt, tai joutunut tekemään, ja suunta on koko ajan ollut eteenpäin. Vain se on tässä vaiheessa oleellista. Nyt on varaa ottaa aikaa ja etäisyyttä aiheeseen. Kuukauden tai parin kuluttua teksti näyttää aivan toisenlaiselta.

Milloin käsikirjoitus sitten on valmis? Vasta kun kamera käy. Ei yhtään aikaisemmin.

Mikko Reitala
 

Lisää näihin:
1
tykkää tästä
Asiasanat:

Kommentit

Ei kommentteja.

test

  • Lumottu metsä

    Petri Merenlahti on keski-ikäinen perheenisä Helsingistä. Hän pitää enemmän ruoanlaitosta kuin liikunnasta, mutta pyöräilee kesät talvet työpaikalleen hyvää tahtovaan järjestöön.

Pertti

Luovuus on taitoa näyttää kuvitelmat toiminnan kautta.