Bittiavaruuden tähtikaaret (2.12.)

Bittiavaruuden tähtikaaret (2.12.)

29.11.2013

Retrolissun ysärit: Bittiavaruuden tähtikaaret Teema 2.12.2013 klo 21.

Ysäriteini tunnustaa: Olimme väärässä, ex-nörtit!

Seiskaluokan jälkeen piti päättää valinnaiset aineet. Kotitalous, tietenkin, ja saksa. Ja sitten vielä ATK, koska sitä tarvitsi tulevaisuuden työelämässä ihan varmasti. Kukaan ei tiennyt mihin, mutta kerrankin aikuiset olivat oikeassa.

Osa tytöistä valitsi valinnaiseksi aineeksi konekirjoituksen. Sitäkin tarvittiin tulevaisuudessa, mutta itse arvostin enemmän MS-dosin alkeita. Pelaaminen onnistui paljon helpommin, kun osasi komennon cc open ja olisi vain bonusta, jos sillä olisi jotain tekemistä tulevaisuuden työelämän kanssa. ATK-tunnin pojat olivat pääsääntöisesti hielle haisevia rillipäitä, joten kerrankin oli edes teoreettinen mahdollisuus oppia jotain.

3D ja muu tietokoneanimaatio tuli ysärillä jäädäkseen, mutta vielä tehtiin perinteisiäkin animaatioita

Öykkärit olivat hakanneet hinteliä ja fiksuja poikia luultavasti koko koululaitoksen historian ajan. Ysärillä nörtit linnoittautuivat huoneisiinsa ja katosivat näin siis kentältä. Hetken aikaa leikittiin, että heitä ei ollut olemassa.

Ysärillä tuli muotiin myös ihan uudenlainen miehen malli: tunteistaan uikuttava grunge-mies, joka oli aina rikki ja syvästi haavoilla ties mistä kohtaa. Ensimmäiset vuodet menivät raikkaasta tuulahduksesta nauttiessa, vaikka vuosien kuluessa sitä olisikin toivonut, että poikien sielu ei vuotaisi verta aina ihan niin paljon. Muuttuneen mieskuvan hyväksymistä helpotti kyllä kummasti Ewan McGregor nollakoon farkuissa.

Myös internetin, paljon puhutun tiedon valtatien, mahdollisuudet raottuivat minulle uuden sallivamman mieskuvan kautta. Vuosi oli luultavasti -96, kun Savonlinnan taidelukion siivouskopin kokoisesta tietokoneluokasta kuului riemunkiljahduksia. Luokkakaverini Tuomas oli löytänyt Altavistalla seuraamansa muotitalon upouudet nettisivut.

Poikien huoneissa Amigojen lämmössä kypsyi ysärin aikana pulla, jota kukaan ei osannut kuvitella. Uudelle vuosituhannelle tullessa nörttipojat olivat vallanneet yliopistot, Nokian ja netin. He tekivät valtavasti töitä ymmärtääkseen tietotekniikan sielun ja mahdollisuudet ja tulivat siinä sivussa nostaneeksi Suomen jaloilleen.

Ysärin teinitytölle jää kuitenkin arvoitukseksi, kuinka valtavasti vaati töitä se, että ATK-tuntien huururilliset nörtit nousivat myös tyttöjen suosioon. Minullekin oli jo lapsena luettu Rumaa ankanpoikasta, mutta en millään olisi voinut soveltaa sitä vuonna -92 ATK-luokassa istuneisiin college-paitaisiin tyyppeihin. Ajankululla on säälimätön piirre paljastaa menneisyyden virheet. Syvä kollektiivinen pahoittelu, ex-nörtit!

Kaisa Alenius
Kirjoittaja on Retrolissun ysärit -sarjan käsikirjoittaja

@Retrolissu, #retrolissu
facebook.com/retrolissu

Matti "Parasta ennen" Airaksisen viikon biisivalinta

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä