Retrolissun ysärit: Ahistaa Teema 9.12.2013 klo 21.
Grunge-fanin ruumiinavaus
Maailmani avartui Retrolissua tehdessä: kaikkien muiden elämä ja sisäelimet eivät menneetkään nurin, kun Kurt Cobain kuoli.
Muistan oksentaneeni ja kouristelleeni kuullessani, että Kurt oli ampunut itseään suuhun ja räjäyttäny samalla aivonsa Seattlen talonsa seinälle. Hyi hitto. Itsemurhien kärkimaassa tämän ei tietysti pitänyt olla mikään uutinen. Että joku päättää ampua itsensä metsästyshaulikolla. Mutta se joku oli Kurt Cobain. Ja hän oli minun maailmassani fiksuin elävä muusikko, kirjoittaja ja taiteilija, siinä perässään heti The Curen Robert Smith.
En näyttänyt grungefanilta, tai sellaiselta, kuin amerikkalaiset grungefanit näyttivät. Hehän pukeutuivat kaikki jotenkin samoin kuin koko Nirvana. Minä tupeerasin vimmalla tukkaa, värjäsin sen välillä pinkiksi, välillä vihreäksi (en koskaan saanut sitä metsänväriä, jota tavoittelin, vaan aina jotain liikennevalon vihreää), revin sukkahousuihin isoja reikiä, käytin mustaa huulipunaa, kuljin isän villapaidassa, mutta minipituisessa nahkahameessa. Unohtumaton on pikkukaupungin grillijonossa (kasvishampurilainen, eli sämpylän välissä pelkkä kananmuna ja mausteet) kuultu juopon toteamus: kaunis tyttö, mutta huulet pilas kaiken. Nuolaisin nopeasti hampaisin tarttuneen hiilenvärin, mutta pidin pintani, pakkasesta huolimatta.
Sitten saapui katkera kevättalvi 1994. Kurt Cobain ja Courtney Love joivat shampanjaa Roomassa ja Kurt vajosi koomaan. Kurt, koomassa Roomassa. Huudatin Bleachia. Siinä oli mustavalkoiset kannet.
Ennen internetiä tieto kulki tuskastuttavan hitaasti. Suosikki ilmestyi aivan liian harvoin ja koko ajan ei voinut ostaa Selectejä ja Seventeenejä kirjakaupan tilille. Niinpä Music Televisionista tuli pulssi, jonka tahtiin elin ja hengitin.
8. huhtikuuta helikopterin ääni leikkaa kuvaruudun ja ilmakuva värisee. Tuhannet Nirvana-fanit istuvat maassa Cobainin talon ulkopuolella ja ovat hysteerisiä, ehkä jopa shokissa. Kaiuttimista kuuluu Courtneyn ontto ääni, joka paasaa: “Älköön kukaan teistä uskoko tätä typerää juttua, tätä typerää viestiä 'It´s better to burn out than fade away.'” Itsemurhaviestiksi väitetyssä kirjeessään Kurt siteeraa Neil Youngin biisiä.
Jotkut säälittävimmistä faneista menivät perässä. Kohta tämän jälkeen Kurtin itsemurhasta kirjoitettiin Ilta-Sanomissakin. Leikkelin jokaisen iltapäivälehden jutun talteen. Kuulostan ihan mummoltani tai mummoni mummolta. Mutta niin se oli. Ihminen tarvitsee todistusaineistoa.
Olinko oikeasti surullinen vai jonkun massahysterian vallassa? Vaikea tietää. River Phoenixin kuolemaakin surin koko loppuvuoden 1993. Katsoin My Own Private Idahoa ja kirjoitin jotain sydän karrella. Mutta olin kyllä näissä ysärisysteemeissäni yksin, kaverit kuuntelivat Spin Doctorsia ja Soul Asylumia. Paitsi Anna! Matkalla Etelä-Saksaan ostettiin Annan kanssa Mädchen-lehti, koska siinä oli villapaita-Kurt -juliste. Se hajosi palasiksi jo ennen Suomea, saksalaiset metsät tiedättehän, kirsikkapuuta ja pajukkoa. Ei taivu paperiksi. Mädchenissä oli myös raisu ote seksiin. Jotain 16-vuotiasta Sabinaa haastateltiin koulun pihalla ja kysyttiin, millaista on paras seksi? Ein Quickie in Die dunklen Ecken, halusi Sabina kertoa Mädchenin lukijoille. Kyllä hävetti.
Maria Seppälä
Kirjoittaja on Retrolissun ysärit -sarjan käsikirjoittaja
@Retrolissu, #retrolissu
facebook.com/retrolissu
Kommentit (0)