Ilmoittautuminen esikarsintoihin on päättynyt

Ilmoittautuminen esikarsintoihin on päättynyt

Tangomarkkinat - Pe 29.3.2013, klo 00.01 - Toimittaja: lauri_l

2012 esikarsintoihin osallistui mm. Janus Hanski.2012 esikarsintoihin osallistui mm. Janus Hanski.

Tangolaulukilpailun 2013 esikarsintoihin ilmoittautuminen päättyi 28.3.2013. Seinäjoen Tangomarkkinat Oy:n tapahtumatuottaja Kristiina Heikkilän mukaan Tangolaulukilpailun suosio on vakaa: "Ilmoittautumisia tuli n. 300, se on samaa mittaluokkaa kuin edellisvuosina". Kilpailuun osallistujien kokonaislukumäärä selviää omien osallistumisvideoiden viimeisen palautuspäivän 15.4. jälkeen. Ensikertalaisina tässä vaiheessa Tangokuninkaallisten kruunuja lähtee tavoittelemaan ilahduttavan paljon kisaajia: 150 laulajaa. Se on selvä parannus viime vuoteen nähden. Tuolloin kisadebytantteja oli kolmannes ja tänä vuonna puolet ennakkoilmoittautujista. Tangokuninkaan ja Tangokuningattaren tittelit vaikuttavat olevan yhtä haluttuja. "Yllättävää kyllä, mennään tasalukemissa ilmoittautumisten suhteen. Yleensä naisia on ennakkoon ilmoittautunut enemmän", Heikkilä kertoo.

Vaikka ennakkoilmoittautuminen on päättynyt, kisaan pääsee vielä mukaan joko esikarsintakiertueen etapeilla tai oman lauluvideon avulla. Ilmoittautumisia otetaan vastaan mahdollisuuksien mukaan huhtikuun esikarsintakiertueen tapahtumapaikoilla Ylen maakuntastudioilla klo 12, mikäli aikataulu sallii laulusuorituksen taltioinnin. Kilpailuun osallistuvan on täytettävä ja allekirjoitettava myös sitoumuslomake, jonka voi ladata 15.2. alkaen ja täyttää etukäteen. Lisäksi niitä on jaossa myös esikarsintatapahtumissa. Kilpailijaa pyydetään täyttämään kyselylomake, jonka tietoja käytetään kilpailun eri vaiheissa järjestäjän, tuomariston ja median työvälineenä.

Esikarsintakiertue kiertää Ylen maakuntastudioita klo 12-16 seuraavasti:

ti 9.4. Oulu
ke 10.4. Rovaniemi
to 11.4. Jyväskylä
pe 12.4. Seinäjoki
ti 16.4. Kuopio
ke 17.4. Kajaani
to 18.4. Lahti
pe 19.4. Lappeenranta
ti 23.4. Turku
ke 24.4. Tampere
to 25.4. Helsinki

 

Kiertueen isäntänä jokaisessa karsintatilaisuudessa toimii vuoden 2008 Tangokuningas Jukka Hallikainen. Lue tai kuuntele haastattelu artikkelin lopussa.Kiertueen isäntänä jokaisessa karsintatilaisuudessa toimii vuoden 2008 Tangokuningas Jukka Hallikainen. Lue tai kuuntele haastattelu artikkelin lopussa.

 

9.4.2013 alkavissa esikarsintatilaisuuksissa kilpailija laulaa yhden vapaavalintaisen tangon lisäksi Satumaa-kappaleen tai määritellyn osan kyseisestä tangosta. Esikarsinnat eivät ole yleisötilaisuuksia. 

Maakuntastudiolla taltioitujen suoritusten lisäksi Tangolaulukilpailuun voi osallistua toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin suorituksestaan. Videot tulee toimittaa 15.4.2013 mennessä osoitteella Seinäjoen Tangomarkkinat/klippi, Torikatu 15, 60100 Seinäjoki. Sekä esikarsinnoissa että videolla laulusuoritukset on esitettävä suomen kielellä.

Ylen maakuntaradiot ja alueuutiset ovat vahvasti mukana Tangolaulukilpailussa. Alueradioiden toimittajat haastattelevat jokaisen kilpailijan esikarsintapaikalla ja Ylen eri kanavien kautta voidaan kuulla kilpailijoiden suorituksia ja haastatteluja. Edellisenä vuonna esikarsintoihin ilmoittautui lähes 350 tangon taitajaa.

Esikarsintasuoritusten ja lähetettyjen videoiden joukosta tuomaristo valitsee tällä sivustolla järjestettävään nettiyleisöäänestykseen 60 kilpailijaa: 30 mies- ja 30 naislaulajaa. Äänestysaikaa on 20.5.-6.6.2013 .

Tarkat tiedot esikarsinnoista ja niihin ilmoittautumisesta löydät Tangomarkkinat.fi-sivustolta.

Jukka Hallikainen jutustelee mm. esikarsinnoista haastattelussa, jonka voi lukea Yle Kymenlaakson sivuilta. Radiojutun voi kuunnella tästä:

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Asiasanat: tango

Kommentit (169)

Korjaan
Anonyymi – Ti 21.5.2013, klo 20.46

>A. Ke 22.5.2013, klo 08.49

Todella syvälle ti. klo 20.45 olet vajonnut, kun talven kylmä yö sydämeen on jäänyt voi odottaa juuri sinun kirjoittamaa tekstiä.:(

>A. Ke 22.5.2013, klo 08.44

Anonyymi – Ti 21.5.2013, klo 20.46

Viha on voima vara jollekin. Silläkin kuulemma elää.

>Anonyymi Ke 22.5.2013, klo 07.47

klo 20.46 Kommenttisi paljastaa,että pohjalla olet elämäsi viettänyt.
Ihmisellä,jolla on tarve kirjoittaa kommenttisi kaltaista,ansaitsee osakseen syvää sääliä,ei muuta.
Kun ei 'osakseen rakkautta saa',tuossa tulos.

>Anonyymi Ke 22.5.2013, klo 07.31

Jos täällä joku on vaipunut alasn, niin Sinä Arvoisa Anonyymi – Ti 21.5.2013, klo 20.46

>Anonyymi Ti 21.5.2013, klo 22.21

Molemmista miehistä (Amadeus ja Janus) löytyy paljon charmia, joka vetoaa. Ihanat lauluäänet molemmilla.

>kesä 2013 Ti 21.5.2013, klo 20.47

Naisimmeinen joka ihastuu Hanskiin ja Lundbergiin voisi mennä peilin eteen ja kysyä itseltään "Olenko minä tosiaan vaipunut näin alas".
Jos vastaus on kyllä - onnittelen, olet rehellin.

>Anonyymi Ti 21.5.2013, klo 19.46

Ei nyt äitienpäivänä viitsitä. :(
Kaikki ovat ihania omalle tavallaan. Janus on ihqu kuten myös Amppu. Viettäkää mukava päivä. :)

>Anonyymi Su 12.5.2013, klo 12.29

Kyllä passaa, minä otan siniset, saatte ruskeat.:)

>A. Su 12.5.2013, klo 11.59

Mie tyttö kuin ihastuin kahteen laulajaan. Erilaisiin,mutta minuun vetoviin- Tuo Janus ja sitten ihana kultakurkku Amadeus. :)
Voi kun mie tykkään ja kuuntelen niin mieluusti kumpaistakin.<3

>Anonyymi Su 12.5.2013, klo 10.07

23.56 A,Ihaile sinä vaan Janusta.
Meille on tuo ruskeasilmä,sulavaliikkeinen ihan ykkönen,jokaiselle jotakin:):)

>Anonyymi Su 12.5.2013, klo 09.52

ei,ei A. vaan kyse on Amadeuksen K-konsertin videoista...;)

>Anonyymi La 11.5.2013, klo 23.21

Juu"u ihan samaa mieltä, kyllä Janus on timmissä kunnosta.:):)
ja nuo silmät, ahh, niin ihanat.:):)
http://www.karsamaenkesa.fi/musiikkiapaanukirkossa/images/stories/janus_320.jpg

>A. La 11.5.2013, klo 22.56

Juu"u , timmiltä näyttää.......

>Anonyymi La 11.5.2013, klo 20.45

Kroppahan on mitä parhaimmassa kondiksessa. On äänelle hyvä kaikupohja. :D

>Anonyymi La 11.5.2013, klo 17.49

Oi,oi ..Mikä kroppa..;O

>Anonyymi La 11.5.2013, klo 10.20

Myös Bravo- huudot oli aika huimaavat.

>Anonyymi La 11.5.2013, klo 10.05

16.22 Tämä vuosi ja Kevätkonsertti,huippua alusta loppuun,ei kuiskuttelut riittäneet,yleisö suorastaan räjähti.:):):)

>Anonyymi La 11.5.2013, klo 08.56

Kaipa jokainen supattaa konsertissa. :) Minä ainakin kerroin kaverilleni,että onpas tuo Amadeus taas vaan parempi kuin viime vuonna. :) Se oli viime vuonna. Olen kuullut että tänä vuonna on taaskin parempi!
Tansseissa sitten saapi jo huutaa,että mies kuulee mitä sanon musiikin ylitse. :)) Nämä kai niitä konserttien ja tantsu paikkojen eroja on. Konserteissa jos huutaa miehelle,että hakisitko puhvetista limua,niin sais varmaan muutamia silmäyksiä osakseen! :)))
Eikö se ollut Tapani Kansa kun keskeytti yhden konserttinsa kun joku yleisöstä oli liian äänekäs omine juttuineen?

>Anonyymi Pe 10.5.2013, klo 15.22

No nyt on tullut tehtyä suuri moka kun olen konsertissa nauranut ja jutellut kylläkin sellasta supi supi juttua.:-O

>A. Pe 10.5.2013, klo 14.43

Valssia,humppaa,tangoa,foxtrottia,polkkaa,jenkkaa,jiveä, poppia, cha-chata, letkajenkkaa,rappia, jne voi tanssia sekä mennä konsertteihin kuuntelemaan. Vanhemman väen konserteissa ihmiset istuvat ja kuuntelevat lauluja. Harvemmin hälisevät ja juttelevat. Viimeksi kävin Tomi Metsäkedon konsertissa. Yleisö istui kuunteli ja nautti.

>Anonyymi Pe 10.5.2013, klo 11.43

11:01 näin on,myös valssia,tangoa jne.

>Anonyymi Pe 10.5.2013, klo 10.33

Konsertissa vou esittää ihan mitä vaan. Siellä istutaan ja kuunnellaan. Tanssipaikoilla tanssitaan,jutellaan ja nauretaan. :D

>Anonyymi Pe 10.5.2013, klo 10.30

Konsertissa vou esittää ihan mitä vaan. Siellä istutaan ja kuunnellaan. Tanssipaikoilla tanssitaan,jutellaan ja nauretaan. :D

>Anonyymi Pe 10.5.2013, klo 10.29

Älä nyt hyvä ihminen repeä liitoksista mutta kyllä konserteissa humppaakin esitetään.
:-O ;-) :)

>A. Pe 10.5.2013, klo 10.01

Ei siitä olekaan kysymys mitä siellä konsertissa esitetään. Eikö vieläkään mene jakeluun konsertin ja tanssikeikan ero?
Käy kummassakin,niin tajuat.
Se on aiemmin täällä väännetty rautalangasta mikä se ero on.
Kysy joltain joka on niissä käynyt. Ehkä sitten selviää. Toivottavasti.
Onnea matkaan. Sitä tarvitset.

>Anonyymi Pe 10.5.2013, klo 06.26

Kyllä konserteissa iskelmäkin soi.

>Anonyymi To 9.5.2013, klo 23.44

klo 12.07 heh heh heh heh! :D:D
Varsinaisen vitsin väänsit! Vitsihän se oli? Ei kai kukaan tosissaan...
Jos oli tosissaan tuo kommentti kirjoitettu,niin silloin on vitsit vähissä kun ajattelee kirjoittajaa. Ei,ei kukaan voi olla noin tietämätön...!
Vai voiko?!!? Huh huh!

>Anonyymi To 9.5.2013, klo 13.51

12.07 Koska oot kuullu tanssilavoilla laulettavan..Caruso tai Granada tms,ja taidolla esitettynä,kannattaisko ottaa jälleen kerran asioista selvää,ennenkuin alkaa tuon iänikuisen suunsoiton.??
Nuo sun tyhmät letkautukset täällä jokainen tietää mitä ne on.

>Anonyymi To 9.5.2013, klo 12.56

12.07 Kannattaiskohan sun "painostaa"johonkin muuhun kuin musiikkiin,on näköjään melkoisen suuri mysteeri tuo musiikkipuoli arvon mammelille.Jos ei tiedä eroa Konsertin ja tanssikeikka esiintymisen välillä,että varsinainen asiantuntija.

>Anonyymi To 9.5.2013, klo 12.44

Seinäjoen Tangomarkkinat 2014

facebook.com/seinajoentangomarkkinat
Twitter: @yle_musiikki, #tangomarkkinat

Ilmoittautuminen Tangolaulukilpailuun 2014 on alkanut. Ohjeet Tangomarkkinoiden sivuilla.

KILPAILUN KULKU

• 14.2. - 28.3. esikarsintojen ennakkoilmoittautuminen
• 31.3.-17.4. esikarsintakiertue YLEn studioilla klo 12-17

ma 31.3. SEINÄJOKI
ti 1.4. OULU
ke 2.4. ROVANIEMI
to 3.4. KUOPIO
ma 7.4. JYVÄSKYLÄ
ti 8.4. KAJAANI
ke 9.4. LAHTI
to 10.4. LAPPEENRANTA
ti 15.4. TURKU
ke 16.4. TAMPERE
to 17.4. HELSINKI

- Kilpailuun voi osallistua myös toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin laulusuorituksestaan 11.4. mennessä.

• 12.5.-26.5. Nettiäänestys

SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT
• 9.-12.7.Tangomarkkinat-festivaali Seinäjoella
• To 10.7. Kuningasfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00
• La 12.7. Kuningatarfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00

• Su 13.7. Uudet kuninkaalliset 2014 -kooste YLE TV1

Tarkat tiedot kilpailun kulusta ja ohjeet osallistumiseen löydät Tangomarkkinoiden sivuilta.
 
TANGOMARKKINAT YLEN KANAVILLA

• Pe 21.3. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Pe 4.4. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Heidi Pakarinen klo 18.08
• Pe 16.5. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Arja Koriseva klo 18.08
• Pe 6.6. Radio Suomi, Puhelinlangat laulaa - vieraana Jukka Hallikainen klo 18.08
• Su 15.6. TV1, Radio Suomi, Areena: Finaalin karsinta
• Pe 20.6. Radio Suomi: Juhannustanssit - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• La 21.6. TV1: Tango 100-vuotta -konsertti (uusinta)
• 23.6.-10.7 Radio Suomi: Tangon maailma. Ma-pe kuullaan 3 viikon ajan tango-ohjelmaa, yhteensä 15 ohjelmaa.
• La 5.7. Radio Suomi: Lavalauantai - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Su 6.7. Radio Suomi: Tangoteemailta, suora lähetys
• To 10.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningasfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Pe 11.7. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa klo 18.08, Tango-yö klo 00.05 (perjantain ja lauantain välinen yö)
• La 12.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningatarfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Su 13.7. TV1, Areena: Uudet kuninkaalliset

Lisää Tangomarkkinoista

Tangotunnelmia 2013

Kuningasfinaali

Kuningasfinaali - Kulissien takana

Kuningatarfinaali

Piia Pasasen asut

Kuningatarfinaali - Kulissien takana

Matkalla Kuningatarafinaaliin

Matkalla finaaliin

Semifinaalin 2. kierros

Tangomarkkinat Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä