Matkalla Finaaliin

Matkalla Finaaliin

Tangomarkkinat - Ke 26.6.2013, klo 10.07 - Toimittaja: lauri_l

Ketkä heistä painavat kruunun päähänsä heinäkuussa?Ketkä heistä painavat kruunun päähänsä heinäkuussa?

Katso illan musiikkiesitykset ja verkon erikoishaastattelut Yle Areenasta!
Katso kuvat.

Matkalla finaaliin esittelee Tangolaulukilpailun 12 finalistia musiikin keinoin. Lähetyksessä kukin kilpailija esittää itse valitsemansa kappaleen Mika Toivasen johtaman orkesterin säestyksellä. Illan ohjelmistoon kuuluu paljon tangoa, mutta kilpailijoiden persoonallinen ja monipuolinen musiikkimaku ja repertuaari pääsee myös esiin. Milloin on Tangomarkkinoilla esitetty The Final Countdown? Kenen tulkitsemana kuullaan 1960-luvun klassikko Sinua sinua rakastan? Kuka on hulluna tangoon ja kuka pyytää muistamaan minua? Kilpailijoiden omavalintaisia esityksiä kommentoivat täysilukuisen tuomariston lisäksi tangokuninkaalliset vuosien varrelta.

Illan suurin jännitysmomentti koskee kuitenkin Seinäjoen finaaleja. Lähetyksessä arvotaan sekä finaalien esiintymisjärjestys että ensimmäisen finaalikierroksen kappaleet molempien finaalien osalta. Kuka saa avausvuoron Kuningatarfinaalissa torstaina ja kenen rooli on odottaa omaa esiintymisvuoroaan lauantain Kuningasfinaalin viimeisenä kilpailijana? Kaikki kruunupääkandidaatit ovat saaneet toivoa mieluisinta tangoa omaksi finaalin aloituskappaleeksi. Matkalla finaaliin näyttää, kenelle onnetar on suosiollinen.

Lähetyksen juontavat Piia Pasanen ja Mikko "Peltsi" Peltola. He myös utelevat kilpailijoiden tuntemuksia lähetyksen lomassa. Lisäksi lähetyksessä nähdään viimeisimmän yhtäaikaisesti valitun kunigasparin Hanna Talikaisen ja Jukka Hallikaisen sykähdyttävä duettoesitys.

Muista katsoa finalistien erikoishaastattelut ja välittömät ohjelmanjälkeiset tunnelmat, valokuvia sekä ohjelmassa nähdyt musiikkiesitykset osoitteesta yle.fi/tangomarkkinat heti Matkalla finaaliin -lähetyksen jälkeen. Keskustele Tangomarkkinoista Twitterissä: #tangomarkkinat.

Ohjelma tallennetaan torstaina 27.6. Tampereella. Tilaisuus on yleisötapahtuma, johon osallistumisesta löytyy lisätietoa Auraviihteen sivuilta.

Matkalla finaaliin 29.6. TV1, Radio Suomi ja Yle Areena klo 21.00.

Tangokuningattaren kruunua tavoittelevat (aakkosjärjestyksessä):
- Kovero, Mervi (Seinäjoki)
- Leivo, Mia (Ylöjärvi)
- Louhivuori, Johanna (Helsinki)
- Närhi, Marianna (Tampere)
- Pakarinen, Heidi (Lahti)
- Skog, Netta (Koisjärvi)

Tangokuninkaan kruunua tavoittelevat (aakkosjärjestyksessä):
- Bablo (Sauvo)
- Heikari, Tero (Kouvola)
- Jussila, Kalle (Mäntsälä)
- Lindeman, Leif (Äänekoski)
- Mäkimattila, Kyösti (Paattinen)
- Turunen, Teo (Kitee)

Kommentit (78)

Tais olla kaikilla sama juttu, että olivat sovittaneet kappaleet 1 minuutin mittaisiksi, jolloin osa sanoista jää väkisin pois. Kertsiä pukkasi jos paljon ennemmin kuin oli puhekkaan....

>Anonyymi Ma 8.7.2013, klo 21.53

Sana on vapaa !

>Anonyymi La 6.7.2013, klo 09.27

Taitaa olla Teon bändin basisti tuo Teon hehkuttaja.
Vaatimaton oli esitys Turussa ja Tampereella oli sanatkin hakusessa.Ei vakuuttanut meikäläistä kyllä.
Lisäksi nuo farkut......maku meni koko miehestä,jos ei osaa tilaisuutta kunnioittaa edes asiallisella pukeutumisella,on asenne kilpailua kohtaan kysenalainen.

>Anonyymi Pe 5.7.2013, klo 11.41

Tästä miesfinalisti joukosta on yksi ylitse muiden, jolla on mahdollisuuksia ihan aikuisten oikeasti saavuttaa jonkinasteinen tähteys/ fanitus asema. Hänen esiintymisensä on valoisaa, ulospäin suuntautuvaa, varmaa ja hän ei yritä esittää jotain mitä ei ole. Hänen lauluäänensä on todella upeaa ja lähes virheetöntä jopa kuivissa (ilman säestystä) esityksissä. Hänellä on riittävästi lavakokemusta ja hänellä on myös ohjelmistossa kaikille sopivia musiikki lajeja tarjolla. Hän on myös näyttävä esiintyjä, jossa naisväen silmä lepää useammankin lava tapaamisen ajan. Siis jos järjestäjät haluaa uuden tähden suomen lavataivaalle, niin Teo Turunen on se josta sen saavat vähällä vaivalla.

>Basisti Pe 5.7.2013, klo 10.43

klo 22.11 Tarkoittaako tuo "kuullaan", että olet menossa? Oikein kiva jos näin on, olisi hauska tavata, kun ollaan jo vanhoja tuttuja.

>Anonyymi To 4.7.2013, klo 09.43

Finalistit esittävät puolen tunnin setin jokainen,kuullaan minkälaista musiikkia on tulossa esim..keikoille :D

>Anonyymi Ke 3.7.2013, klo 21.11

Paviljonki Perjantaina siellä esiintyy Seniori voittajat sekä kaikki Tangofinalistit ja illan päätteeksi vielä uusi Kuningatar ;)

>Anonyymi Ke 3.7.2013, klo 20.18

Toivotaan, että Seniorit saavat
sen, mitä heille kuuluukin.

>Anonyymi Ke 3.7.2013, klo 19.31

Seinäjoella perjantaina, päästään niitäkin seuraamaan.

>tango Ke 3.7.2013, klo 07.27

Senioritangokisat, ok, kansan tietoisuuteen, voiko Yle ottaa ensivuonna nekin mukaaan.

Ke 3.7.2013, klo 07.24

Taitaa olla kaksi eri järjestäjä tahoa mitä seniori-/yleisen sarjan tangokisaan tulee. Suomalaisen tangon Satumaa ry. on senioritangon takana ja Auraviihde yleisen? Sanokaa, jos olen väärässä! Samalla tapaan vaan tangoseniori finalistit tulevassa laivaristeilee yleisön eteen. Lehdistöä jo semifinaalikisaan paikalle. Ohjausta finalisteille tuomareilta parempiin suorituksiin ym. Tään ajan seniorilaulajat on hyvin nuorekkaita. Naiset tyylikkäitä ja huoliteltuja. Miehet osaa pukeutua kisaan oikeaa pukeutumis kaavaa noudattaen. Nuorekasta kaikkineen! Tunnettavuutta laulajina ja keikkamahdollisuuksia seniorit hakevat ja tarvitsevatkin tasapuolisesti menestyessään!

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 21.19

Nämä vanhat konkarit voisivat laulaa näitä perinteisiä tangoja.
Väriä kisaan KIITOS !!

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 21.18

10.38 Olisi aika näiden konkareiden päästä suuren yleisön tietoisuuteen myös. Harmillista,jos moni hyvä ääninen keikkoja vuosikymmeniä tehnyt ei vieläkään ole tunnettu laajasti.
Nyt voi sitten tulla tähteys vaikka seniorinakin. Ei näillä laulu hommilla ikä rajaa ole.

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 20.11

Olispa Sataman Tango mukana kisassa,Kansa ja Korkiala vetää sen niin mahtavasti,yltäiskö tästä porukasta kukaan samaan.

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 13.38

itse esiintyminen/lavakarisma on tärkeä tekijä miten saa yleisön mukaan.

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 13.03

10.51 Sivulla:Tangomarkkinat 2013 semifinaali,löytyy Hansakeskuksessa lauletut laulut,ihan kokonainen biisi ilman kuvaa kylläkin.Eikös se ääni olekin tärkein,ei kun kuuntelemaan.

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 10.08

Minusta on harmi, että kilpailijoiden laulua on pystynyt kuuntelemaan niin vähän. Eka äänestyksessä minuutti ja tv-lähetyksessä puoli laulua. Näillä sivuilla saisi jokaiselta olla edes yksi kokonainen laulu.

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 09.51

sitähän minäkin et kyllä konkarit laulaa osaa,vuosien kokemus takana.

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 09.38

Lavalauantai Radiossa 6.7
Pekka Mikkola & Hovinarrit muistakaahan kuunnella hyviä kappaleita tulossa ;D

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 09.34

Totta, Senioritangolaulajat ovat tasoltaan
ihan eri tasoisia, jokaisella on laulu hallussa.
Heidän finaalinsa voitaisiin näyttää myös teeveessä.
Väriä kisaan, ja kansalle, mitä kansa haluaa.

Tällä esim saataisiin taas kisa nostettua
ylöspäin uuteen nousuun.

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 08.54

Olisi se mukava että senioreilla vielä nappais,ennen kuin on liian myöhäistä. Näistä ei todellakaan ole uutisoitu voi sanoa millään tavalla. Sääli.

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 08.52

Miksi ei tangosenioreista ja kilpailusta mainita missään yhteydessä tämän kilpailun aikana vaikka he kisaavat perj.12.7 tangokadulla finaalissa. Onko "seniori" sana niin ruma, että näitä todellisia tangontulkitisijoita syrjitään pitämällä yleisöltä piilossa!! He, jos ketkä osaa laulaa tangoa ja ansaitsevat samalle viivastolle tulla esille. Monella heistä on pitkä artistiura jo takana. Lisää mainosta ja mainintaa heistäkin, kiitos! :)

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 08.46

Jos nyt laulaa nuotin vierestä pätkän ei sitä takuulla tanssipaikoilla tavallinen tallaaja edes huomaa,kyllä siellä keskitytään tanssimaan ja nauttimaan hyvastä musiikista & artistista ;)
Tuskin on artistia joka vetää täydellisesti...valittajat laittakaa tuubiin omat täydelliset esitykset .

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 08.40

Tuosta "lööppi julkisuudesta"senverran,kyllä lööpeissä voi olla positiivisessa uutisessakin.
Julkisuus ei välttämättä ole pahasta.
En ymmärrä tätä kommentoijaa,joka toistuvasti väittää,että Pekkaa ja Terhiä mollataan.
Sellaista en ole vielä näillä sivuilla nähnyt,keikkojen vähyys ei ole heistä itsestään johtuvaa.
Eka vuonna on yleensä ollut voittajilla kalenterit täynnä,nyt ei niin ole ollut,se on puhuttanut.Joittenkin muitten keikkoja täällä vatvotaan kyllä ja se on sallittua,enemmin luulis kiinnostavan hallitsevan Kuninkaan keikat sekä Superfinalistin.
Uuusia Kuninkaallisia luulis myös kiinnostavan,onko edes yhdeksi vuodeksi töitä kruunun lisäksi.

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 08.32

Heidissä ja Leifissä on tarvittavat säteilyt näihin titteleihin.
Ovat jopa kaunista katseltavaa, ja iloisia avoimia persoonia.
Myös laulavat kyllä oikein molemmat.
Leif jopa täydellisesti.

Siinä on pari tälle vuodelle ehdolle.
Myös Mäkimattila vetää aika mukavasti.
Olen kuunnellut näitä kaikkia, ja todennut
jokaisen sopivan johonkin genreen, mutta tangokuninkaallisiksi
ovat nämä sopivimmat.
Myös Mia Leivossa on ainesta
tangokuninkaalliseksi.
Eri asia sitten on, mitä nyt haetaan.

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 08.17

8.33 Ei takuulla kukaan väitä että on väritön jos ei ole lööpeissä. Naurettava ajatus! Päinvastoin on kirjoitettu. Värittömyys tulee esiintymisestä.Eikä kukaan sano edes sitä,että Terhi ja Pekka olisivat värittömiä siinäkään suhteessa. Varmasti tämänkin kommentin joku vääntää mieleisekseen. Toisten ajatuksetkin kun osataan täällä lukea. Olen huomannut. : /

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 07.44

Aikaisempi mollauskommentti johtuu varmastikin siitä (spekulaatiota) että näillä Ylen tangomarkkinat sivujen keskustelupalstoilla on yleisesti kommentoitu, ettei Pekasta ja Terhistä ole kuulunut paljoakaan tai että ovat värittömiä (onko sitten paha asia etteivät ole lööpeissä?) ja että keikkaa ei ole ollut riittävästi. Varmasti tällaista kirjoittaja on ajanut takaa. Tiedä häntä. Itse olen molemmat nähnyt livenä ja kumpikin vetää omalla tyylillään tanssi-illan hienosti kotiin ja kummallakin on aina aikaa faneille. Ja sille minä nostan hattua.

>anonyymi Ti 2.7.2013, klo 07.33

klo 06.55 Onhan se nyt nähty monen monta kertaa (esim. Idols-kisoissa), että ihminen itse voi kuvitella laulavansa aivan nuotilleen, vaikka kaikki muut kuulee että pieleen meni. Viime lauantain kisoissa yllättävän moni lauloi falskisti. Osa meni ilmeisesti esiintymisjännityksen piikkiin. On aika outoa että finaaliin mennään sellaisilla taidoilla, ettei edes minuutin pätkää saa menemään nuotilleen. Tuomaristo voisikin myöntää, että oikeastaan laulutaidolla ei ole niin kauheasti merkitystä, kyse on jostain muusta. Mistä muusta, sen voi jokainen mielessään päätellä.

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 06.27

Vaikka kuin uskoisi laulavansa nuotilleen,niin täällä on aina takuulla muutama joka väittäisi että nuotin vierestä meni!

>Anonyymi Ti 2.7.2013, klo 05.55

Kyllä laulukilpailun ensimmäinen asia on oikein laulaminen.
Fraseerata voi, mutta, jos ääni ei vain kanna, oi oi.
Muut virheet ovat anteeksiannettavampia, kuten sanojen unohtaminen yms. pikku fibat.
Kyllä täs on kokeiltu vähän sitä sun tätä, mutta en minä nyt
nuotin vierestä ole vetänyt.

>Anonyymi Ma 1.7.2013, klo 23.29

Seinäjoen Tangomarkkinat 2014

facebook.com/seinajoentangomarkkinat
Twitter: @yle_musiikki, #tangomarkkinat

Ilmoittautuminen Tangolaulukilpailuun 2014 on alkanut. Ohjeet Tangomarkkinoiden sivuilla.

KILPAILUN KULKU

• 14.2. - 28.3. esikarsintojen ennakkoilmoittautuminen
• 31.3.-17.4. esikarsintakiertue YLEn studioilla klo 12-17

ma 31.3. SEINÄJOKI
ti 1.4. OULU
ke 2.4. ROVANIEMI
to 3.4. KUOPIO
ma 7.4. JYVÄSKYLÄ
ti 8.4. KAJAANI
ke 9.4. LAHTI
to 10.4. LAPPEENRANTA
ti 15.4. TURKU
ke 16.4. TAMPERE
to 17.4. HELSINKI

- Kilpailuun voi osallistua myös toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin laulusuorituksestaan 11.4. mennessä.

• 12.5.-26.5. Nettiäänestys

SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT
• 9.-12.7.Tangomarkkinat-festivaali Seinäjoella
• To 10.7. Kuningasfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00
• La 12.7. Kuningatarfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00

• Su 13.7. Uudet kuninkaalliset 2014 -kooste YLE TV1

Tarkat tiedot kilpailun kulusta ja ohjeet osallistumiseen löydät Tangomarkkinoiden sivuilta.
 
TANGOMARKKINAT YLEN KANAVILLA

• Pe 21.3. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Pe 4.4. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Heidi Pakarinen klo 18.08
• Pe 16.5. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Arja Koriseva klo 18.08
• Pe 6.6. Radio Suomi, Puhelinlangat laulaa - vieraana Jukka Hallikainen klo 18.08
• Su 15.6. TV1, Radio Suomi, Areena: Finaalin karsinta
• Pe 20.6. Radio Suomi: Juhannustanssit - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• La 21.6. TV1: Tango 100-vuotta -konsertti (uusinta)
• 23.6.-10.7 Radio Suomi: Tangon maailma. Ma-pe kuullaan 3 viikon ajan tango-ohjelmaa, yhteensä 15 ohjelmaa.
• La 5.7. Radio Suomi: Lavalauantai - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Su 6.7. Radio Suomi: Tangoteemailta, suora lähetys
• To 10.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningasfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Pe 11.7. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa klo 18.08, Tango-yö klo 00.05 (perjantain ja lauantain välinen yö)
• La 12.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningatarfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Su 13.7. TV1, Areena: Uudet kuninkaalliset

Lisää Tangomarkkinoista

Tangotunnelmia 2013

Kuningasfinaali

Kuningasfinaali - Kulissien takana

Kuningatarfinaali

Piia Pasasen asut

Kuningatarfinaali - Kulissien takana

Matkalla Kuningatarafinaaliin

Matkalla finaaliin

Semifinaalin 2. kierros

Tangomarkkinat Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä