Ilmoittautuminen esikarsintoihin on päättynyt

Ilmoittautuminen esikarsintoihin on päättynyt

Tangomarkkinat - Pe 29.3.2013, klo 00.01 - Toimittaja: lauri_l

2012 esikarsintoihin osallistui mm. Janus Hanski.2012 esikarsintoihin osallistui mm. Janus Hanski.

Tangolaulukilpailun 2013 esikarsintoihin ilmoittautuminen päättyi 28.3.2013. Seinäjoen Tangomarkkinat Oy:n tapahtumatuottaja Kristiina Heikkilän mukaan Tangolaulukilpailun suosio on vakaa: "Ilmoittautumisia tuli n. 300, se on samaa mittaluokkaa kuin edellisvuosina". Kilpailuun osallistujien kokonaislukumäärä selviää omien osallistumisvideoiden viimeisen palautuspäivän 15.4. jälkeen. Ensikertalaisina tässä vaiheessa Tangokuninkaallisten kruunuja lähtee tavoittelemaan ilahduttavan paljon kisaajia: 150 laulajaa. Se on selvä parannus viime vuoteen nähden. Tuolloin kisadebytantteja oli kolmannes ja tänä vuonna puolet ennakkoilmoittautujista. Tangokuninkaan ja Tangokuningattaren tittelit vaikuttavat olevan yhtä haluttuja. "Yllättävää kyllä, mennään tasalukemissa ilmoittautumisten suhteen. Yleensä naisia on ennakkoon ilmoittautunut enemmän", Heikkilä kertoo.

Vaikka ennakkoilmoittautuminen on päättynyt, kisaan pääsee vielä mukaan joko esikarsintakiertueen etapeilla tai oman lauluvideon avulla. Ilmoittautumisia otetaan vastaan mahdollisuuksien mukaan huhtikuun esikarsintakiertueen tapahtumapaikoilla Ylen maakuntastudioilla klo 12, mikäli aikataulu sallii laulusuorituksen taltioinnin. Kilpailuun osallistuvan on täytettävä ja allekirjoitettava myös sitoumuslomake, jonka voi ladata 15.2. alkaen ja täyttää etukäteen. Lisäksi niitä on jaossa myös esikarsintatapahtumissa. Kilpailijaa pyydetään täyttämään kyselylomake, jonka tietoja käytetään kilpailun eri vaiheissa järjestäjän, tuomariston ja median työvälineenä.

Esikarsintakiertue kiertää Ylen maakuntastudioita klo 12-16 seuraavasti:

ti 9.4. Oulu
ke 10.4. Rovaniemi
to 11.4. Jyväskylä
pe 12.4. Seinäjoki
ti 16.4. Kuopio
ke 17.4. Kajaani
to 18.4. Lahti
pe 19.4. Lappeenranta
ti 23.4. Turku
ke 24.4. Tampere
to 25.4. Helsinki

 

Kiertueen isäntänä jokaisessa karsintatilaisuudessa toimii vuoden 2008 Tangokuningas Jukka Hallikainen. Lue tai kuuntele haastattelu artikkelin lopussa.Kiertueen isäntänä jokaisessa karsintatilaisuudessa toimii vuoden 2008 Tangokuningas Jukka Hallikainen. Lue tai kuuntele haastattelu artikkelin lopussa.

 

9.4.2013 alkavissa esikarsintatilaisuuksissa kilpailija laulaa yhden vapaavalintaisen tangon lisäksi Satumaa-kappaleen tai määritellyn osan kyseisestä tangosta. Esikarsinnat eivät ole yleisötilaisuuksia. 

Maakuntastudiolla taltioitujen suoritusten lisäksi Tangolaulukilpailuun voi osallistua toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin suorituksestaan. Videot tulee toimittaa 15.4.2013 mennessä osoitteella Seinäjoen Tangomarkkinat/klippi, Torikatu 15, 60100 Seinäjoki. Sekä esikarsinnoissa että videolla laulusuoritukset on esitettävä suomen kielellä.

Ylen maakuntaradiot ja alueuutiset ovat vahvasti mukana Tangolaulukilpailussa. Alueradioiden toimittajat haastattelevat jokaisen kilpailijan esikarsintapaikalla ja Ylen eri kanavien kautta voidaan kuulla kilpailijoiden suorituksia ja haastatteluja. Edellisenä vuonna esikarsintoihin ilmoittautui lähes 350 tangon taitajaa.

Esikarsintasuoritusten ja lähetettyjen videoiden joukosta tuomaristo valitsee tällä sivustolla järjestettävään nettiyleisöäänestykseen 60 kilpailijaa: 30 mies- ja 30 naislaulajaa. Äänestysaikaa on 20.5.-6.6.2013 .

Tarkat tiedot esikarsinnoista ja niihin ilmoittautumisesta löydät Tangomarkkinat.fi-sivustolta.

Jukka Hallikainen jutustelee mm. esikarsinnoista haastattelussa, jonka voi lukea Yle Kymenlaakson sivuilta. Radiojutun voi kuunnella tästä:

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Asiasanat: tango

Kommentit (169)

Ehdottomasti Janus Mukaan...;) Ja oisko Hannele Lauri tänä vuonna? Kuka tietää mitä Ile tänä vuonna on bongannu!!

>Anonyymi Ke 3.4.2013, klo 19.52

Jokainen tyylillään.

>Anonyymi Ke 3.4.2013, klo 19.44

Mainiota, pian päästään jälleen arvostelemaan!

>Juha Ke 3.4.2013, klo 18.47

Jospa jokainen ihminen täällä päättäisi,että jos ei jostain pidä,niin sitä ei välttämättä tarvitse tuoda ilmi. Jotkut asiat voi pitää ihan omana tietonaan. Vanha,hyvä kansanviisaus:Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa,älä sano mitään, on hyvä ohje edelleenkin.
Myös sitä voi miettiä ettei kai kukaan meistä sano naapurilleen tai vaikka ruokakaupan kassalle,että kuule, et ole yhtään hyvä vaan ärsytät viimeisen päälle! Vaikka täällä kasvottomia ollaan, niin inhimillisyys artisteja kohtaan olisi tyylikästä käytöstä. Silloin ei olisi seurauksena myöskään toisten kommentoijien nimittely tai riitely täällä. Jokainen loukkaantuu oman idolinsa puolesta. Joten jätetään ne antipatiat jotain laulajaa kohtaan sinne omaan mielen sopukkaan ja kerrotaan julki tykkäämiset. Silloin kenellekään ei tuottaisi pahaa mieltä. Riidat ei koskaan rakenna mitään vaan hajoittaa.

>Anonyymi Ti 2.4.2013, klo 17.19

Klo.13.59 Etpä voisi oikeammassa olla. Ikävä kyllä. :(
Niin julma on ihminen.

>Anonyymi Ma 1.4.2013, klo 14.45

klo 11.17 Jos ollaan rehellisiä, niin sanotaan sylkykuppi.

>Anonyymi Ma 1.4.2013, klo 12.59

Onhan se tietenkin helpompi kun kotona saa rauhassa tehdä oman suorituksen,kun vertaa niihin jotka käyvät studioilla laulamassa silloin varmaan jokainen jännittää,vaikkakin tilanteessa on vaan kuvaaja mukana.

>Anonyymi Su 31.3.2013, klo 20.57

Siis onhan tämä Seinäjoen tangomarkkinoilta helkutin NOLOA,että nykyaikana joutuu lähettämään videoklipin postitse. Se olisi niin helppoa kuvata vaan jossain kännykällä ja lähettää samantien sähköpostilla kännykästä.En vaivaudu lähettämään postitse,pitääkää kruununne. :-)

>Kissantassu Su 31.3.2013, klo 20.10

13.18 Aivan niin. Kylkiäisenä voi joutua jonkun ilkeän mummelin hampaisiin vuosiksi eteenpäin jos pärstä ei häntä miellytä.
Täältä palstalta katsottuna ei kovin houkuttelevaa.

>Anonyymi Su 31.3.2013, klo 14.01

Sääliksi käy näitä onnenonkijoita, jotka luulevat, että onni ja autuus löytyy tangomarkkinoilta. Kovin on pieni joukko n. 300, jos mukana on muksusta mummuun mukana karaokekuppiloiden kultakurkut. Harkitkaa tarkkaan ennen kuin osallistutte, koska enää voittajatkaan ei ole yhtään mitään. Palkintona pettymys ja paha mieli.

>Anonyymi Su 31.3.2013, klo 12.18

Ei.. vaan puheenaihe !

>Anonyymi Su 31.3.2013, klo 10.17

Jaa-a! Ja kenestä tulee uusi silmätikku näille sivuille? Saas näkee!

>Anonyymi La 30.3.2013, klo 23.00

keitähän ihania uusia ehdokkaita saadaan tulevissa kisoissa kuulla.

>Anonyymi La 30.3.2013, klo 22.43

Kerrankin kaikki ovat ihania... :D

>Anonyymi La 30.3.2013, klo 17.34

Ihana Vainio, ihana Hanski, ihana Liinoja, ihana Bågeberg...

>Anonyymi La 30.3.2013, klo 15.05

Viimekesän Tangomarkkinakisan paras esitys oli Januksen "Tango Humiko"<3<3<3

Saapa nähdä millaista antia tuosta tämän vuoden 300:n joukosta löytyy.:)

>A. La 30.3.2013, klo 11.45

Ihana Janus! <3

>Anonyymi Pe 29.3.2013, klo 18.00

Ja Liinoja !

>Anonyymi Pe 29.3.2013, klo 13.08

Janus mukaan vaan!

>Anonyymi Pe 29.3.2013, klo 08.09

Seinäjoen Tangomarkkinat 2014

facebook.com/seinajoentangomarkkinat
Twitter: @yle_musiikki, #tangomarkkinat

Ilmoittautuminen Tangolaulukilpailuun 2014 on alkanut. Ohjeet Tangomarkkinoiden sivuilla.

KILPAILUN KULKU

• 14.2. - 28.3. esikarsintojen ennakkoilmoittautuminen
• 31.3.-17.4. esikarsintakiertue YLEn studioilla klo 12-17

ma 31.3. SEINÄJOKI
ti 1.4. OULU
ke 2.4. ROVANIEMI
to 3.4. KUOPIO
ma 7.4. JYVÄSKYLÄ
ti 8.4. KAJAANI
ke 9.4. LAHTI
to 10.4. LAPPEENRANTA
ti 15.4. TURKU
ke 16.4. TAMPERE
to 17.4. HELSINKI

- Kilpailuun voi osallistua myös toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin laulusuorituksestaan 11.4. mennessä.

• 12.5.-26.5. Nettiäänestys

SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT
• 9.-12.7.Tangomarkkinat-festivaali Seinäjoella
• To 10.7. Kuningasfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00
• La 12.7. Kuningatarfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00

• Su 13.7. Uudet kuninkaalliset 2014 -kooste YLE TV1

Tarkat tiedot kilpailun kulusta ja ohjeet osallistumiseen löydät Tangomarkkinoiden sivuilta.
 
TANGOMARKKINAT YLEN KANAVILLA

• Pe 21.3. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Pe 4.4. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Heidi Pakarinen klo 18.08
• Pe 16.5. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Arja Koriseva klo 18.08
• Pe 6.6. Radio Suomi, Puhelinlangat laulaa - vieraana Jukka Hallikainen klo 18.08
• Su 15.6. TV1, Radio Suomi, Areena: Finaalin karsinta
• Pe 20.6. Radio Suomi: Juhannustanssit - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• La 21.6. TV1: Tango 100-vuotta -konsertti (uusinta)
• 23.6.-10.7 Radio Suomi: Tangon maailma. Ma-pe kuullaan 3 viikon ajan tango-ohjelmaa, yhteensä 15 ohjelmaa.
• La 5.7. Radio Suomi: Lavalauantai - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Su 6.7. Radio Suomi: Tangoteemailta, suora lähetys
• To 10.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningasfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Pe 11.7. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa klo 18.08, Tango-yö klo 00.05 (perjantain ja lauantain välinen yö)
• La 12.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningatarfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Su 13.7. TV1, Areena: Uudet kuninkaalliset

Lisää Tangomarkkinoista

Tangotunnelmia 2013

Kuningasfinaali

Kuningasfinaali - Kulissien takana

Kuningatarfinaali

Piia Pasasen asut

Kuningatarfinaali - Kulissien takana

Matkalla Kuningatarafinaaliin

Matkalla finaaliin

Semifinaalin 2. kierros

Tangomarkkinat Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä