Ensimmäisen kerran runokilpailu järjestettiin Kalevalan juhlavuonna 1985 otsikolla MINUN MAAILMANI ja toisen kerran v. 1991 otsikolla MAAILMAN MATKASSA. Runsaasta aineistosta toimitettiin sekä TV-ohjelmia että myös runoantologia, Miljoona hiljaisuutta (Kirjayhtymä 1986) ja Heti tänään (Kirjayhtymä 1992). Myös tämän uusimman kilpailun sadosta on toimitettu antologia, joka ilmestyy huhtikuussa 2003 Tammen kustantamana nimellä Kuusiraajainen purppuratähti.

Suosituin aihe näissä kaikissa kolmessa kilpailussa on ilman muuta rakkaus, joka suoraan tai verhotummin on aiheena ainakin neljässä viidesosassa lähetetyistä teksteistä. Suuri osa runoista purkaa tuskallisia onnettoman ihastumisen ja rakkauden tuntoja, mutta mukana on myös onnenhuuman ja ilon ilmentymän kuvauksia ja varsinkin tässä uusimmassa aineistossa myös huumorin ja hulvattoman komiikan keinoin kirjoitettuja rakkausrunoja.

Minuuden ja oman sisäisen maailman, erilaisten roolien ja omaan itseen kohdistuvien vaatimusten aihepiiri on kaikkina kertoina ollut myös vahvasti esillä, samoin usko tulevaisuuteen, parempaan huomiseen, vaikka pohjatonta pessimismiäkin ilmenee monien kirjoittajien teksteissä. Varsinaista maailmantuhon aineistoa on kuitenkin ollut yllättävän niukasti, myös v. 2002.
Sen sijaan kahdessa viimeisimmässä kilpailussa huomattavan moni kirjoittaja pohtii vaikeasti hahmoteltavaa aika-teemaa hyvinkin rikkaasti ja monipuolisesti. Aika on uhkaava, julma, vääjäämätön, mutta onneksi myös parantava, pelastava, armahtava.

Elämänkatsomuksellisia runoja on niin ikään runsaasti ja viimeisimmän kilpailun runoissa lentää poikkeuksellisen usein enkeli, valkoinen tai musta, hyvän ja joskus pahankin tuoja, mutta yhtäkaikki enkeli, joka pelastaa ja vie johonkin turvaan tai muuten vain leyhyttää hyvää tahtoa. Voi miltei puhua enkeli-buumista tämän hetken nuorison runoudessa.

Kaiken kaikkiaan on ollut ilahduttavaa huomata, että nuoriso edelleen - kaiken monikielisyyden, kielen raiskauksen ja tekstiviestinnän tiimellyksessä - viljelee kieltä, maistelee, kokeilee, roiskii, jäsentää, kuhertelee sanojen kanssa, siis rakastaa tätä harvinaisen soinnikasta, vokaalivaltaista äidinkieltämme, sen kaikkea kuvastoa.