harrasta lapsen kanssa

  • Tehdäänkö jotain? Lapsiperheen puuhaa huokeaan hintaan

    28.1.2014 13:12Anni Alatalo

    Palkkapäivään on vielä aikaa ja perheen kirjanpito kertoo, että mitään ylimääräistä ei voi tehdä, jotta ruokaa saadaan pöytään. Mitä lasten kanssa voi puuhailla ilmaiseksi tai huokeaan hintaan?

    69

    Lapsiperheelle tekemistä huokeaan hintaan. Kuva: stock.xchng, ivanmarn.
  • Vierailulla Tylypahkan juhlasalissa

    7.8.2013 12:28Eve Mantu

    Harry Potter -elokuvien lavasteet saavat kananlihalle. Jokainen yksityiskohta on intohimolla nysvätty. Eve Mantu käveli Viistokujaa ja tunsi kyynelten valuvan: Elokuvantekijöiden käsissä on oltava taikaa. Ei tällaista lumoavaa maailmaa jästivoimilla luoda.

    401

    Harry Potter studiokierros. Kuva: Eve Mantu.
  • Lapsen harrastus - vanhemman päätös?

    18.4.2013 10:00Anni Alatalo

    Lapset laitetaan jo pienenä muskariin saamaan virikkeitä. Kaksivuotiaat kaivelevat nenäänsä jalkapallokentällä vanhempien karjuessa kannustusta katsomossa. Harrastamattomia lapsia tai oikeastaan heidän vanhempiaan katsotaan kieroon; etkö halua lapsesi kehittyvän taiteellisesti, tieteellisesti ja sosiaalisesti lahjakkaaksi kokonaisuudeksi?

    204

  • Askartele lapsesi kanssa - se on terapeuttista

    14.5.2012 09:38Kati Keinonen

    Vaikka askartelusessio lapsen kanssa ei kestä sinänsä kauaa - koska lapset ovat usein kärsimättömiä ja nopeita askartelijoita - ei aikuisella saisi olla sellainen olo, että hänen pitäisi olla jossain muualla tai tehdä jotain muuta kuten tiskata, siivota tai laittaa pyykejä kuivumaan.

    16

    Askartele lapsesi kanssa - se on terapeuttista. Kuva: stock.xchng
  • Nakkisiilit nautitaan ketsupilla tai sinapilla

    17.11.2011 14:55

    Nakkisiili syntyy spagetista ja nakeista. Ne syntyvät nopsaan yhteistyössä lasten kanssa.

    211

    Nakkisiili, eli spagettia ja nakkeja. Kuva: http://sillasipuli.blogspot.com/
  • Pipareihin pikeeriä

    17.11.2011 14:42

    Sillä sipuli -blogin piparien päälle löytää tiensä vielä ripaus kanervankukkia.

    0

    Pipareita pikeerikuorrutuksella! Kuva: http://sillasipuli.blogspot.com/ -blogi
  • Uskallatko kiivetä puuhun?

    Mustelmia, naarmuja ja itkua. Kaikelta siltä olisi vältytty, jos lapsi olisi ollut varovaisempi, eikä olisi juossut liian kovaa tai kiivennyt liian korkealle.

    206

  • Piirrän laulellen - opin rauhassa hahmottaen

    Pikku Kakkosen Piirrän laulellen -tehtävät ovat lasten laululeikkejä netissä. Hahmotuskykyä opitaan yhden taidon tukiessa toista.

    15

Muualla Yle.fi:ssä