parisuhde

  • Tv-vinkki tapaninpäivään: Klaus Härön Kaksi kotia

    19.12.2013 14:40Ulla Vuorela

    Klaus Härön ensimmäinen nykyaikaan sijoittuva elokuva Kaksi kotia (Dagmamman) kertoo perheestä, äidistä ja isästä ja heidän unelmistaan. Mitä tapahtuu, kun asiat, joiden pitäisi nostaa ja kantaa ovatkin kahleita ja taakkoja? Mitä tapahtuu, kun unelmat muuttuvat täydellisiksi vastakohdikseen?

    122

    Klaus Härön uusi elokuva Kaksi kotia jouluna 2013 Yle Femmalla. Kuva: Yle
  • 16 kertaa enemmän seksiä pienten lasten vanhemmille

    10.12.2013 14:09Anni Alatalo

    Olotila vinkkaa vanhemmille, kuinka seksiä harrastetaan useammin, vaikka lapset pyörisivät jaloissa.

    2384

    16 kertaa enemmän seksiä pienten lasten vanhemmille. Kuva: stock.xchng, Zizzy.
  • Lastenpsykiatri Janna Rantala: Harjoitusprinssi

    6.12.2013 07:30Janna Rantala

    Aikuisten rakkauksien, liittojen ja erojen valtakunnassa eivät klassikkosadut enää riitä. Puolen valtakunnan lisäksi prinsessan mukana voi tulla bonusprinssi tai pari. Aina ei äitipuoli ole ihan noita. Miten kertoa lapselle todellisista prinsessatarinoista?

    29

    Lastenpsykiatri Janna Rantala: Harjoitusprinssi. Kuva: Christy Thompson, stock.x
  • Mistä riitelemme?

    28.11.2013 08:45Siiri Huttunen

    Amerikkalainen pariskunta, Claire ja Alan jakavat kaikki riitansa Twitterissä. Riidoista ja kiistanaiheista löytyy heijastuspinta jokaisen parisuhteesta, kun pikkuasioistakin saadaan kiista aikaan.

    11

    Twitter / @WeFoughtAbout
  • Ajankohtaisen kakkosen teemaillassa ero

    27.11.2013 13:28Olotila-toimitus

    Lähes joka toinen avioliitto päättyy eroon. Olemmeko siirtyneet ketjutettujen suhteiden elämäntapaan? Onko kestävä parisuhde mahdollinen? Entä onnistunut ero? Kerro oma tarinasi Ajankohtaisen kakkosen teemaillan toimittajille nimelläsi tai anonyyminä.

    621

    A2-teemaillan Ero juontavat Pasi Toivonen ja Kati Leskinen. Kuva: Yle
  • Love Connection – kipinää ja keskustelua

    19.11.2013 15:44Siiri Huttunen

    Love Connectionin amerikkalaiset poikamiehet herättävät tunteita suomalaisissa. Työpaikan käytävillä supistaan, kavereiden kanssa hihitellään ja keskustelupalstoilla kuohuu. "Se Henri on niin ihana!" "Matti on sympaattinen ja herkkä!" "Markus on vekkuli showmies!"

    57

    Love Connection – kipinää ja keskustelua. Kuva: Annika Miettinen, Yle Kuvapalvel
  • Kerran päivässä riisun äitiyden viitan

    Joka aamu junassa istuessani päätän riisua vanhemmuuden viitan yltäni ja pukeutua hetkeksi pelkkään minuuteen.

    882

  • Lastenpsykiatri Janna Rantala: Ihmisenpoika sairastaa

    Syksyn nuhakierre on alkanut. Nyt arvotaan kuka jää kotiin hoitamaan. Vai pärjäisikö lapsi sittenkin hoidossa...

    1882

  • Makuuhuoneeseen kuhinaa ruualla

    Tie miehen sydämeen vie vatsan kautta ja syöty ruoka vaikuttaa alapäähän asti. Harvoin tulee ajatelleeksi, että miten suuri merkitys ruualla on kehon toimivuuteen.

    9

  • Lastenpsykiatri Janna Rantala: Minusta tulee isona

    Lapsemme ovat sitä, mitä me määrittelemme hänen olevan. Vai mitä sanotte kaiken käteen saamansa heittävästä pikkuvauvasta: onko hän kiusankappale vai tuleva urheilusankari?

    171

Muualla Yle.fi:ssä