stressi

  • Loma testaa parisuhteen

    21.6.2010 07:50

    Lomaa odotetaan, suunnitellaan ja toivotaan. Samalla siihen voi latautua liikaa odotuksia. Perhe, joka arkisin näkee toisiaan muutaman tunnin ajan päivässä, onkin lomalla yhdessä 24/7. Mitä haasteita on edessä?

    0

    Lomalla voi parisuhde olla koetuksella. Kuva: Mika Kanerva, YLE
  • Unettomat alttiita myös masennukselle

    9.3.2010 16:17

    Unettomuuden kanssa painivat saattavat sairastua masennukseen muuta väestöä todennäköisemmin. Unettomuus on toki liitetty masentuneisuuteen ennenkin, mutta on ollut epäselvää kumpi niistä tulee ensin.

    0

  • Lomaltapaluustressiä ei pidä pelätä

    7.8.2009 11:04

    Elokuun alussa moni suomalainen palaa kesälomiltaan. Paluu työpaikalle saattaa aiheuttaa lomaltapaluustressiä, mutta tahmeasta töiden aloittamisesta ei asiantuntijoiden mukaan pidä huolestua.

    3

  • Vähemmän! Hitaammin! Myös lapsille

    20.3.2009 08:00

    Olin 6-vuotiaan tyttäreni kanssa kaupassa ja leikimme äitiä ja tytärtä. Minä olin tytär ja lapseni oli äiti. Matkalla takaisin parkkihalliin tyttäreni viipotti edellä hurjaa vauhtia, joten huusin: ”Äiti, odota!”

    02

    Ei kiirettä. Kuva: SXC
  • Piikkimatolla eroon stressistä ja uniongelmista

    5.2.2009 13:32Strömsö

    Moderni fakiirimatto vilkastuttaa verenkiertoa stimuloimalla kehon akupunktiopisteitä. Piikkimaton käyttö voi lisätä myös rasvan palamista kehossa ja laukaista erilaisia jännitystiloja.

    09

    Elin tutkii piikkimattoa. Kuva: Strömsö, YLE
Muualla Yle.fi:ssä