tee itse

  • Strömsö: Tilkkutyö spiraalipujottelulla

    16.1.2014 17:41Strömsö

    Tässä tekniikassa pujotellaan kaksi kankaanpalaa yhteen niin, että lopputulos näyttää melko monimutkaiselta tilkkutyöltä. Oikeasti tekniikka on kuitenkin helppo kuin mikä! Valmista kangasta voi käyttää moniin eri esineisiin, esimerkiksi patalappuun, tyynyyn, esiliinaan tai laukkuun.

    64

    Strömsö: Tilkkutyö spiraalipujottelulla. Kuva: Strömsö
  • Hurahtamisen ihanuudesta

    27.11.2013 11:03Anni Alatalo

    Tänään keskellä pimeintä marraskuuta muistin yhtäkkiä hurahtamisen ihanuuden. Himpura että hurahtaminen on upeaa!

    83

    Hurahtamisen ihanuudesta. Kuva:stock.xchng, Mateusz Stachowski.
  • Merkkituotteet roskiin, itse tehty kosmetiikka tilalle

    1.10.2013 11:57Helena Lappeteläinen

    Itse tehty luomukosmetiikka ei ole utopistista. Puoli seitsemän -ohjelmassa tehdään nyt shampoota, hoitoainetta, erilaisia voiteita ja meikkejä.

    164

    Luomukosmetiikkaa kotikonstein. Poskipuna. Kuva: Ps, Yle
  • Huumorivirkkaaja kiittää

    26.3.2013 15:22Tanja Iikkanen

    On tullut aika virkata viimeiset silmukat tässä blogissa, jättää jäähyväiset ja sanoa Adieu. Paikallaan on myös pieni muistelo, retrospektiivi, kuten taiteilijat sanovat. Kommelluksista, epäsäännöllisyydestä, jämälangoista ja yksinkertaisista silmukoista on tämä blogi tehty.

    20

    Huumorivirkkaaja kiittää
  • Huumorivirkkaajan päiväkirja: Käsitöitä vai käsille töitä?

    25.1.2013 11:07Tanja Iikkanen

    Kirjoituksessani ei ole tällä kertaa heilutettu virkkuukoukkua. Kädet ovat niin liisterissä, että hyvä kun näppiksellä kulkevat. Keskeneräinen Joda makaa salkussa ja odottaa valmistajaansa, tai koska se on Joda, se on todennäköisesti ihan zen asian kanssa.

    03

    Huumorivirkkaajan päiväkirja: Käsitöitä vai käsille töitä?
  • Huumorivirkkaajan päiväkirja: Näin puet himmelisi

    13.12.2012 14:20Tanja Iikkanen

    Jouluun kuuluu koristelu ja vaatetus. Kuusi koristellaan, kuorrutetaan, melkein vaatetetaan. Ihmisillä on kerroksia päällä, joulujuhlissa koristeita korvissa ja käsissä, kuorrutusta kasvoissa. Koirat puetaan ulos ja parvekkeen kaiteet pyöritetään valoletkuilla. Silloin ei ole syytä himmelinkään olla paljaana! Tässä Huumorivirkkaajan vastaus Olotilan himmelihaasteeseen.

    102

    Huumorivirkkaajan päiväkirja: Näin puet himmelisi
  • Huumorivirkkaajan päiväkirja: Tee tai älä tee, yrittämistä ei ole

    Jedi-mestari Yodan viisaus ja söpöys sai innostumaan! Tähtien sodan filosofinen hahmo on järjestyksessä toinen virkkaamani saagaan kuuluva hahmo.

    443

  • Huumorivirkkaajan päiväkirja: Tähtien sota -hahmojen virkkaaminen on kivaa

    Ensin oli tietysti virkattava Darth Vader, jotta sain tunnelmasta kiinni. Mielesssäni pauhasi elokuvan säveliä. Olen melko tyytyväinen lopputulokseen, vaikka se vähän kesken jäikin. Mutta, keskeneräisyydelle on hyvä syy.

    481

  • Huumorivirkkaajan päiväkirja: Voima olkoon virkkauksissanne

    Haeskelin hahmoa, joka houkuttaisi pienempää ja isompaa ihmistä. Ei tarvinnut kauaa miettiä, kun tuli mieleen Star Wars -saaga, jota useampikin tuttavani on koko perheellä tuijottanut tänä kesänä taas uudestaan ja uudestaan.

     

    42

  • Huumorivirkkaajan päiväkirja: Neulegraffiti pehmentää ja piristää ympäristöä

    Käsitöiden uuden nousun myötä on tullut myös uusia kaupunki-ilmiöitä. Kiikkustuolissa ennen vanhaan tällainen höpsöttely ei olisi tullut mieleenkään. Tehtiin villasukkia, kylmää selättämään. Ei törsätty lankaa höpsötyksiin, kuten kaiteen ympärille tehtävään koristeeseen.

     

    51

Muualla Yle.fi:ssä