Arto Nybergin 550 vierasta ja älyttömän hyvä joulumieli

Arto Nyberg Nenäpäivässä. Kuva: YLE

Monet tunnistavat studioisäntä Arto Nybergin paitsi YLE TV1:n sunnuntai-illan ohjelmasta, myös erittäin vilkkaasta hyväntekeväisyyskampanjoinnista. Tälle uralle on olemassa selkeä alkupiste:

- Vuonna -97 koin olevani hyvin etuoikeutettu. Kaikki asiani olivat niin hyvin, ja alla oli juuri vakinaistettu siisti sisätyö YLEssä. Sain hyvin vahvan halun jakaa tätä onnea ja hyvinvointia eteenpäin – hyvittää jotain niille, joilla ei ole asiat niin hyvin kuin voisi.

Tästä halusta syntyi jo 12 kertaa järjestetty valtakunnallinen Hyvä Joulumieli –keräys. Viime vuonna keräys tuotti huikeat 910 000 euroa, josta jaettiin hankalassa elämäntilanteessa oleville perheille 15 000 kpl 70 euron lahjakortteja.

- En aluksi tajunnut lainkaan, kuinka älyttömän suuri merkitys 70 eurolla voi olla jonkun joulussa. Mutta se voi pelastaa todella paljon. Tämä on aivan uskomaton saavutus.

Ei pöllömpi joululahja, Nyberg.

Hyväntekeväisyystyö jatkuu, yhtenä esimerkkinä perinteinen Ylen Hyvän Nenäpäivä. Viime vuonna Nyberg edisti rahankeruuta heittäytymällä Marilyniksi. Kokemus ei ollut Nybergille kuitenkaan mitenkään erityisen järisyttävä, ihan vaan yksi juttu muiden joukossa.


Studio-ohjelma ei mässäile vaan kuuntelee

Arto Nybergin keskusteluohjelma on jatkunut viisi ja puoli vuotta. Sohvilla on istunut yhteensä 550 studiovierasta - eikä kukaan kahta kertaa. Mitä studioisännälle jää vierasvirrasta mieleen? Sitä Nyberg ei kerro - tarkemmat juonenkäänteet saavat odottaa kuulemma tulevia aikoja. Tarkoittaakohan se kirjan kirjoittamista, joskus?

Nybergiä ei kiinnosta keskustella haastavista, jännittävistä, mieleenpainuvista tai hankalista haastatteluista sen enempää kuin iloisistakaan hetkistä studiossa. Toimittaja haluaa keskittyä täysillä haastateltavaan: ihmisyyteen, ihmiseen ja hänen asiaansa.

- Käymme tuottaja Liisa Akimofin kanssa jatkuvaa keskustelua siitä, ketä studioon kutsutaan ja miksi. Meillä on sanomaton sääntömme, millä alueilla liikutaan. Ketään emme kutsu studioon siksi, että haluaisimme mässäillä jutuilla tai jotenkin keekoilla.

Ohjelman idea on antaa vieraalle staran rooli, eikä se rooli kuulu studioisännälle missään vaiheessa. Vieraan pitää saada esittää asiansa mahdollisimman hyvin.

- Ei minulla ole varaa tuhlata muiden aikaa turhuuksiin. Haastateltavalta halutaan ulos oikeat asiat eikä mitään kekkulointia.

Oikeamielisyys kiertämään

Arto Nyberg ajattelee ihmisen olevan sen verran kokonaisvaltainen pakkaus, että siinä yhdistyvät kaikki koetut tapahtumat ja elämykset. Siksi hän ei koe saaneensa auttamisentarvettaan vaikkapa perintönä kotoaan. Mutta epäilemättä myös kasvatus on kantanut oman hedelmänsä.

Ja toisinpäin: Nyberg liikuttuu lähes kyyneliin, kun hän kertoo oman lapsensa hoksanneen elämästä jotain hyvin tärkeää.

6-vuotiaan varmuudella Nybergin lapsi oli todennut, että ”koska minulla on niin järjetön määrä romua ja tavaraa, voisi siitä luopua ja antaa muillekin.”

- Joku oppi on mennyt perille, oikeamielisyys, hymyilee Nyberg.

Sitä paitsi muuten - Nybergin mielestä jokaisen miehen tulisi kokeilla sitä naiseksi pukeutumista, ainakin kerran elämässään.


Ulla Vuorela

Arto Nyberg sanatestisssä:

Clash - ”Maailman historian hienoin rockbändi”

Kaksonen – ”Tulihevonen”

Esikoulu – ”Hehheh, valmistava”

Siideri – ”Hirveetä esanssia, jos ei aitoa saa”

Sushi – ”Hyvää Japanissa”

Vihan tunne – ”Päivittäistä”

Sunnuntai-ilta – ”Työilta”

Hot-jooga – ”Kuuleman mukaan tehokas”


Arto Nyberg on toimittaja, joka on työskennellyt mm. Radiomafiassa, avustustyöntekijänä Tadzikistanissa, Aamu-TV:n juontajana sekä A-Studiossa. Nyberg on naimisissa ja hänellä on yksi lapsi. Itseään Nyberg hemmottelee juomalla runsaasti hyvää olutta.

Linkit

Perjantaina 6.11. klo 18-24 Suomi nauraa, itkee ja auttaa: Nenäpäivä YLE TV2:ssa

Arto Nybergin ohjelmasivu

Arto Nybergin faniryhmä Facebookissa

Elävän arkiston Nybergit

 

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä