Uusi lastendraama Reetta ja Ronja vie leikistä seikkailuun

Reetta ja Ronja 21.11.2009 alkaen. Kuva: Jyrki Valkama, YLE Kuvapalvelu

Kymmenosaisen sarjan ohjaaja ja käsikirjoittaja Hanna Bergholm, mistä Reetan ja Ronjan idea lähti?

Vuonna 2004 ohjasin lyhyen lastenelokuvan Reetta ja Ronja aarteenetsijöinä. Näytin elokuvan TV2:n tuottajalle Jarmo Oksalle, ja hän tykkäsi siitä. Kerroin, että voin ideoida elokuvan pohjalta 10-osaisen sarjan, jossa lasten leikit muuttuvat pieniksi seikkailuiksi arjen keskellä.

Onko Reetalla ja Ronjalla esikuvat todellisuudessa? Miten lapsihahmot syntyivät?

Suoranaisia esikuvia ei ole, mutta mietin kavereitani, pikkuveljeäni ja omaa lapsuuttani. Mietin myös lapsuuden kivoimpia leikkejä ja satuja ja yhdistelin niitä toisiinsa.

Miksi päätit tehdä draamaa juuri lapsille?

Tykkään tehdä lapsille juttuja, eikä lapsille ole tehty draamaa pitkään aikaan. Kun Reetta ja Ronja aarteenetsijöinä -elokuva esitettiin, vanhemmat kommentoivat, että miksei tällaista tule enemmän telkkarista – lasten leikkejä, seikkailuja ja lasten maailmaa. Sekin kannusti tekemään sarjan.

Mikä oli antoisinta sarjan tekemisessä?

Antoisinta olivat lapset, he olivat vain kertakaikkisen ihania ja käsittämättömän hyväntuulisia. Kun menin kuvauksiin, tanssin ja hyräilin mielessäni, kun oli niin kiva päästä tekemään heidän kanssaan töitä.

Sarjaa varten taidettiin jo koekuvata aikamoinen liuta lapsia.

Koekuvasimme kaikkiaan 1 200 lasta. Halusin tietysti juuri rooleihin sopivat lapset, mutta myös sellaiset lapset, jotka jaksavat 25 seitsemän tunnin kuvauspäivää. Se on aika iso rupeama pienille lapsille.

Reetta ja Ronja -sarjan ohjaaja ja käsikirjoittaja Hanna Bergholm. Kuva: Jenni HäyrinenMitkä ovat oleellisimmat erot lasten draaman ja aikuisten draaman tekemisessä?

Lasten draamaa tehdessä on tehtävä isot koekuvaukset, koska ei ole valmiina mitään näyttelijäarkistoa. Lasten työaika on myös lyhyempi, ja he väsyvät helpommin. Aikataulun pitää siis olla väljempi. Lasten draama vaatii näistä syistä aikuisten draamaa isommat resurssit.

Voiko sanoa, että lasten draamaa tehdään enemmän näyttelijöiden ehdoilla?

Näin ainakin pitäisi tehdä.
 

Miksi mielestäsi on tärkeää tehdä lapsille erilaisia sisältöjä, esim. kotimaista draamaa?

Kaikki lapsille tehty kulttuuri on hirveän tärkeää, koska se on oleellinen osa lapsen kehitystä. Lapset kuitenkin katsovat aika paljon telkkaria, eikä heidän pitäisi nähdä sieltä aikuisten ihmissuhdesaippuaa tai väkivaltaohjelmia. Niiden ei mielestäni pitäisi liittyä lasten kehitykseen millään tavalla. Hyvä lastendraama innostaa lapsia leikkimään ja ruokkii mielikuvitusta sekä kehittää sitä kautta empatiakykyä ja auttaa lasta käsittelemään omia tunteita ja ajatuksia.
 

Oletko saanut juuri tällaisia kokemuksia lastendraamasta, kun itse olit lapsi?

Olen, ehdottomasti. Reetta ja Ronja -sarjan nimikin on sitä perua. Reetta tulee Raili Ruston ohjaamasta Reetta Robinson -elokuvasta, jonka näin lapsena. Ronja puolestaan tulee Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintyttärestä. Raili Rusto ja Astrid Lindgren ovat olleet lapsuuteni idoleita, jotka ovat avanneet minulle mielikuvituksen ja leikin maailmoja.

Mikä on tämän hetken ykkössuosituksesi lapsille – esimerkiksi kirja, tv-ohjelma, peli tai leikki – oman tv-sarjasi lisäksi?

Satukirjat ovat hirveän hyviä: vanhat Anni Swanin, Rudolf Koivun ja Grimmin sadut. Ne ovat ajattomia. Sadut ovat ylipäätään tärkeitä lapsille. Suomessa tehdään kyllä paljon hyviä lastenkirjoja. Lasten draamaa on kuitenkin tullut aika vähän viime aikoina, sitä pitäisi tehdä enemmän. Yleisradion lastenohjelmissa on hienoa se, että niissä ei ole väkivaltaa. Niistä puuttuu myös liika hektisyys, kiireisyys ja valojen välkkyminen. Sanotaan, että nykylapset kaipaavat vauhtia, hektisyyttä ja väkivaltaa. Mutta lapsethan syntyvät aivan samanlaisina kuin ennenkin, ei evoluutio ole heitä muuttanut. Aikuiset luovat tämän maailman, joten on meidän tehtävämme miettiä, millaisen maailman haluamme lapsille luoda.

Susanna Kokkola, yle.fi-toimitus

Reetta ja Ronja YLE TV2:ssa lauantaisin 21.11.2009 alkaen noin klo 8.00, uusinta torstaiaamuisin

Reetta ja Ronja -tehtäviä Pikku Kakkosen nettisivuilla 

Sarjan jaksotiedot


Lisää aiheesta:

Sarjan kuvauksiin haki yli 2000 lasta

YLEn siisti kesäduuni, Maria Luukkonen: "Viimeisin hommani on piparkakkutalon tekeminen Reetta ja Ronja -sarjan rekvisiitaksi."

Pikku Kakkosen sivut

Pikku Kakkosen fanisivut Facebookissa

Lasten- ja nuortendraamaklassikot Elävässä arkistossa

 

 

kommentit

Totuus tulee lasten suusta ;)) torstai-illan koeyleisö piti näkemästään, nauroi, jännitti ja vakavoitui ja riemuitsi! Tässä muutama kommentti:
- Hyvä oli!
- Kiitos! Aivan ihana sarja, mahtava
- Tässä teille palautetta: Ihan ok.
- Tosi Hyvä (Oskar)
- Tykkäsin.
- Ihana tarina
- HYVÄ!
- oli civa cäydä katsomassa.
- Leo tykkäsi
- Hyvä sarja varsinkin kun olin siinä mukana
- Mukavan rauhallinen, leppoisaa ja humoristinen
- Oli hyvä sarja MILLO TulEE LISÄÄ!!! (Emilia)
-Hauska! Kiva <3. Wippii terkkui ohjaajalle!!!

Pe, 2009-11-06 09:12

Oli kiva käydä katsomassa ja lopputulos oli aivan mahtava. Toisaalta tuli haikea olo lapsen puolesta, kun pääsi niin pitkälle koekuvauksissa, mutta päärooli jäi saamatta.Tällä kertaa suurin haave jäi toteutumatta. Samaa suree varmaan moni muukin lapsi eli tehkää lisää tällaisia ihania lastensarjoja, jotta suurempi joukko lahjakkaita lapsia pääsee näyttämään taitonsa. Montaa lasta ei tietenkään voi samaan rooliin ottaa sehän on selvää. =) Hakijamäärä kertoo kuitenkin sen kuinka paljon innokkaita pikku näyttelijöitä suomi on pullollaan. LISÄÄ SARJOJA JA ELOKUVIA LAPSUKAISILLE. =)

Pe, 2009-11-06 14:37

Ihana sarja<33

Su, 2009-11-08 19:41

olin sillo siellä koekuvauksis

Ma, 2009-11-16 18:08

tää on tosi ihana kyl<3

Ti, 2009-11-17 19:33

Kyl tää ihan ok oli

La, 2009-11-21 17:16

mä tykkäsin ihan vähän täst

La, 2009-11-21 17:17

kiitos ku sanotte jotain täst sarjast. Mä pääsin tähä sarjaan

Su, 2010-01-03 18:45

ihan paras sarja LISÄÄ!!

To, 2010-01-28 14:02

Siiis toi Reetta ja Ronja on niin paras<3

La, 2010-02-13 22:56

ihana sarja :)

La, 2010-02-13 22:57

Ihana sarja, voi ku tulis JOKA päivä samaa!!!

La, 2010-03-13 21:42

nii mut nyt tääl ei löydy näitä sarjoja !!!!!!

Su, 2010-03-28 18:41

Reettaa ja Ronjaa ei esitetä tällä hetkellä tv:ssä tai netissä. Toivotaan uusintaa pian!

>ullav Ma, 2010-03-29 19:59

Tykkään paljon Reetasta ja Ronjasta! MIstä niitä voi katsoa lisää

Su, 2010-05-02 13:50

Reetta ja Ronja uusitaan TV2 torstaisin klo 1730. Osa 1 nähdään 25.8.2011!

>Tarja La, 2011-08-20 07:41

tosi hyvä video on :) Miks ei voi laittaa enemmän niitä videoita?????

>* Ke, 2012-10-03 17:19

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä