Loading

uusimmat

  • Marjat suojelevat maksaa rasvoittumiselta

    09.03.2010 - 16:23

    Suomessa kasvavat marjat vähentävät selvästi maksan rasvoittumista sekä ehkäisevät muitakin lihavuuteen liittyviä sairauksia, selviää Turun yliopiston luotsaamasta tutkimuksesta. Suotuisia vaikutuksia saaneet koehenkilöt söivät marjatuotteita 163 grammaa päivässä viiden kuukauden ajan.

    0

  • Punaviini suitsii naisten painoa

    09.03.2010 - 16:19

    Muutama annos alkoholia päivässä näyttäisi tuoreen tutkimuksen mukaan auttavan naisia pitämään painonsa kurissa. Tutkimukseen osallistuneista paino putosi eniten naisilta, jotka kertoivat nauttivansa päivittäin kaksi ravintola-annosta alkoholia.

    0

  • Unettomat alttiita myös masennukselle

    09.03.2010 - 16:17

    Unettomuuden kanssa painivat saattavat sairastua masennukseen muuta väestöä todennäköisemmin. Unettomuus on toki liitetty masentuneisuuteen ennenkin, mutta on ollut epäselvää kumpi niistä tulee ensin.

    0

  • Tupakansavu kovettaa lasten valtimot

    09.03.2010 - 16:15

    Tupakansavulle altistuvien lasten valtimoissa on haitallisia muutoksia jo teini-iän kynnyksellä, tutkija Katariina Kallion johtama tutkimusryhmä on havainnut. Jos muutokset säilyvät, saattavat lapset altistua sydän- ja verisuonitaudeille.

    0

  • Rakkaudella vaalittu esine on sielukas

    Ruusukupilla on henki, kun se siirtyy sukupolvelta toiselle. Kuva: Stock.xchng 09.03.2010 - 15:39Ulla

    Mikä tahansa esine muuttuu rakkaaksi, tärkeäksi ja sielukkaaksi, kun se siirtyy sukupolvelta toiselle ja sitä vaalitaan huolella. Onko sinulla esineita, joilla on tarinansa kerrottavanaan?

    0 1

  • Kesäkirppis

    09.03.2010 - 14:37

    TV1:n uusi ohjelmasarja Kesäkirppis kiertää kirpputoreja yhdeksällä paikkakunnalla kesäisessä Suomessa. Luvassa on kiinnostavia vieraita, kirppislöytöjä, tavaroiden tarinoita ja kierrätystä.

    0

  • Home sairastuttaa lapsia kouluissa

    Home sairastuttaa lapsia päiväkodeissa ja kouluissa.  Kuva: Mika Kanerva, YLE 09.03.2010 - 12:30

    On normaalia, että lapsi sairastaa useita flunssia tai nuhakuumeita vuodessa. Mutta toistuvat poskiontelotulehdukset tai antibioottikuurit eivät ole normaali olotila.

    0

  • Äitien ja tyttärien suhteista

    Kulttuuritoimittaja Pia Ingström Voimala-ohjelmassa kertomassa teoksestaan Äitiä ikävä. Kuva: YLE 09.03.2010 - 12:02

    Äiti on jossain elämänvaiheessa lapselle itsestäänselvyys. Suhteen monisärmäisyys paljastuu viimeistään silloin, kun omat lapset ottavat etäisyyttä ja oma äiti vanhenee. Voimalassa mukana mm. kulttuuritoimittaja Pia Ingström.

    0

  • Kysy lasten allergioista – asiantuntijat vastaavat

    08.03.2010 - 13:54

    Kaipaatko tietoa lasten allergioiden ennaltaehkäisystä tai ensi-oireista? Haluatko tietoa siedätyshoidosta? Kysy - asiantuntijat vastaavat Olotilassa huhtikuun aikana.

    0

  • Parittomasta kahvikupista syntyy neulatyyny

    Neulatyyny syntyy vanhasta parittomasta kahvikupista. Kuva: Strömsö 08.03.2010 - 12:40Strömsö

    Vanhasta, parittomasta kahvikupista syntyy romanttinen neulatyyny vanun ja kankaan avulla. Tosiromantikko kaivaa esiin vielä pitsit ja nauhat tyynyn somistukseksi.

    5

Muualla Yle.fi:ssä