Adarels on mystinen taidekonsepti

Yle Olotila: Adarels. Kuva: Adarels.

Adarels ei ole Bettina ja Jim Bergströmille pelkkä bändi. Se on taidekonsepti, jossa visuaalisuus ja musiikki yhdistyvät lumoavalla tavalla. Sisarukset Bettina ja Jim ovat Adarelsin ydin. 

Kesällä 2012 perustettu Adarels julkaisi YouTubessa omakustannemusiikkivideonsa Uncharted 15. maaliskuuta. Jo nyt heidän musiikkivideotaan on katsottu yli 5500 kertaa. Sisaruksissa yhdistyvät luova musikaalisuus ja toimiva visuaalisuus.

Mietin, onko Adarels tulevaisuuden tapa tehdä musiikkia. Ajattelevatko nämä nuoret todella musiikkiansa myös kuvallisena vientituotteena? Missä ovat räkäiset autotallibändit?

– Säveltämäni musiikki on suurta, orkestraalista ja hyvin mahtipontista. Olen inspiroitunut elokuvamusiikista, isoista kokoonpanoista ja vahvoista melodioista. Nuo elementit kuuluvat mun kappaleista. Voimakas tulkinta ja tunteet ovat tärkeä osa Adarelsia, Bettina pohtii.

– Visuaalisena suunnittelijana oma muotokieli on mulle oleellista; viivat ja muodot, joita pyrin luomaan erilaisilla materiaaleilla puhuttavat minua, Jim jatkaa.

– Olen harrastanut itsekin musiikkia, mutta muut luovat työt ovat kiinnostaneet enemmän. Minä ja Bettina halusimme toteuttaa tämän projektin yhdessä yhteisen näkemyksemme mukaan

Visuaalisuus yhtä tärkeää kuin musiikki?

On taidekonsepti nimeltä Adarels, jonka vaakakupissa painavat yhtä paljon musiikki ja visuaalisuus. Jopa niin tasavertaisina, että toinen tämän projektin kantavista hahmoista ei tee musiikkia ollenkaan.

– Näin on, ne ovat ehdottomasti yhtä tärkeitä, Jim vastaa ponnekkaasti.

– Näemme visuaalisuuden olevan erittäin tärkeä osa nykyajan musiikkituotantoa ja viihdettä. Haluamme, että ihmiset voivat inspiroitua kuuntelemalla, mutta myös näkemällä, Bettina jatkaa.

Vasta 20-vuotias Jim vastaa Adarelsin visuaalisesta ilmeestä. Nuoruudestaan huolimatta hänellä on vahva näkemys omasta tyylistään.

– Luovana ihmisenä mulla on vahvoja ajatuksia taiteesta ja musiikista. Adarelsin musiikkivideo ja koko meidän visuaalinen tyyli on käsialaani, Jim kertoo.

– Jim on visuaalisesti tosi vahva ja persoonallinen, liittyy se sitten sisustukseen, vaatteisiin tai musiikkiin. Jimin saattaa olla vaikeaa selittää, mistä luovuus ja oma näkemys taiteeseen kumpuavat. Samalla lailla mun on vaikea selittää mistä melodiat ja harmonia säveltämääni musiikkiin tulevat, kertoo Bettina.

Yle Olotila: Adarels. Kuva: Adarels.

Tyyli edellä!

Tässä artikkelissa käytetään kuvituksena Adarelsin omia promokuvia. Tämä oli Bergströmin sisarusten toive. Videolla nähtävää nuorta ja kaunista laulajaa en haastattele. Jim ja Bettina eivät vielä ole päättäneet minkälainen Adarelsin lopullinen tyyli artistien suhteen on; päätyvätkö he house-genrestä tuttuun tyyliin käyttää vaihtuvia artisteja vai kiinnittävätkö projektiinsa vain yhden artistin.

Meillä on aina ollut Jimin kanssa samankaltaisia ajatuksia siitä, miten taidetta pitäisi tehdä. Haluaisimme pitää Adarelsin meidän näköisenä, mutta emme ole liian ehdottomia vaan suhtaudumme avoimesti erilaisiin yhteistyöehdotuksiin, Bettina painottaa. 

– Käytännössä me tehdään duuni niin, että alan luomaan biisiä ja Jim alkaa suunnitella jotain omaa visuaalista juttua. Vähän kuin ajatusten yhtymä; molemmat aloittavat siitä, missä oma lahjakkuus ja näkemys on. Sitten ne tuodaan yhteen ja ajatuksia pallotellaan. Lopputulos on meidän yhteinen, Bettina miettii Adarelsin tapaa tehdä taidetta.

– Muoti on minulle tärkeä osa tätä konseptia, mutta trendien seuraaminen ei välttämättä ole tärkeää. Muodissa voi muutenkin olla sisällä, ajan hermolla, Jim lisää.

Mitä Adarels ajattelee tulevaisuudesta? Ensimmäisen viikon aikana Unchartedille on kertynyt yli viisisataa katselukertaa päivässä. Se ei ole huonostiAdarelsin taustalla ei ole markkinointikoneistoa, ei edes manageria. Moni ei tiennyt Adarelsista mitään ennen musiikkivideon leviämistä sosiaalisessa mediassa.

– Toivon, että pääsisimme jakamaan näkemyksiämme musiikkialalla myös tulevaisuudessa. Koen, että meillä olisi paljon annettavaa. Emme halua jäädä kiinni mihinkään yhteen projektiin, vaan teemme mielellämme jotain erilaista, eri ihmisten kanssa, Bettina tiivistää sisarusten yhteisiä tulevaisuuden haaveita.

Adarels: Uncharted

 
Visuaalinen suunnittelu: Jim Bergström
Sävellys: Bettina Bergström
Ohjaus: Aleksi Humalainen
Kuvaus: Ida Bruun
Laulu: Emilia Virlander
Tanssijat: Annika Niemi ja Tara Nyman
Koreografi: Sanna-Maija Kortelainen
Koordinaattori: Laura Andersson
Avustajat: Harri Paakkola ja Vesa Viita

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä