Ajatuksia tätinä olemisesta

Kun minusta tuli ensimmäisen kerran täti, ajattelin, että minä olen sitten se kiva ja cool täti. En mikään Täti Monika, vaan enemmän Frendien Monica, joka sanoi veljensä vastasyntyneelle pojalle: "I will always have gum". Halusin olla sellainen täti, jonka puoleen lapset voivat kääntyä, jos vanhemmille ei uskalla puhua.

Nyt muutama vuosi jälkeenpäin, olen muuttunut huolettomasta opiskelijatädistä aikuiseksi työssäkäyväksi tädiksi. Tajusin, että vaikka vielä olen nuori ja cool, en välttämättä ole sitä enää, kun lapset ovat teini-ikäisiä. 

Koen olevani hyvä täti, mutta en ole ihan Maija Poppanenkaan. En halua liian suurta vastuuta lapsen hoitamisesta. Toki autan ja onhan tässä joutunut kakkavaippaa vaihtamaan, mutta ei ole minun kuppini teetä se. Olen tyytyväinen, kun saa leikkiä ja naurattaa. Kieltämättä olen myhäillyt, kun minä olenkin saanut nukutettua lapsen. 

Jos joskus ikinä saan omia lapsia, en voi enää olla samanlainen täti kuin nyt. Väkisinkin silloin suhde toisen lapsiin muuttuu, kun on omia huollettavia. Ehkä minulla ei sittenkään ole aina purkkaa. 

Aluksi lähipiirini lapset olivat vain lapsia, nyt he ovat ihan mahtavia tyyppejä. Oikeita ihmisiä, joilla on ajatuksia ja mielipiteitä. On ollut huikeaa seurata heidän kehittymistään ja kasvamistaan. 

Olen ylpeä täti ja voin sanoa, että rakastan sisarusteni lapsia. Tunne on uusi, koska olen aina ollut vähän lapsivastainen. On kunnia-asia saada pienen taaperon luottamus ja huomata, että lapsikin välittää. Olen ehkä heltynyt lapsien suhteen.

Olen iloinen, että saan olla lasten elämässä ja ihan omana itsenäni. Tiiti-täti kiittää ja kumartaa.