Apua! Kauhua! Kerro oma kummitusjuttusi

Olin juuri nukahtamassa mökillä, keskellä öistä elokuista pimeyttä, jossa omaa kättään ei erottanut. Kaikki muut mökillä olijat kuorsasivat rauhallisesti, kun havahduin ulkoa tulevaan valittavaan ääneen 'apuaaa'. Hiljaisuus ja sitten taas yliluonnolliselta kuulostava 'apuaaaah'. Singahdin istumaan ja kuuntelin. Ääni oli pelottava. Eetuoven lukkoa ravisteltiin kiivaasti. Ja taas tuo valittava huuto 'apuaaaah'. Hetken päästä takaovea kiskottiin auki. Muutkin olivat heränneet ääneen. Tätini kuiskasi alakerrassa ”joku yrittää tulla sisälle!” Sydämeni juoksi kahtasataa ja raajat tuntuivat raskaalta. Mielessäni seikkaili moottorisahamurhaajat ja Bodom-järven surmat. Tiesin, että poliisin tulo mökille kestäisi reilun tunnin. Kun viimein uskalsimme kurkistaa ulos, näimme naapurin vanhan papan sukkasillaan pihalla. Hän sairasti muistisairautta, oli yöllä lähtenyt kävelemään ja eksynyt mökkimme pihaan. 

Meillä kaikilla on kerrottavana oma kauhutarinamme. Sellainen hetki, jolloin on pelästynyt sydänjuuriaan myöten eikä pelko laannu vaikka järki sanoo jo kaiken olevan hyvin. Tai outo, pelottava tapahtuma, jolle ei ole koskaan löytynyt järjellistä selitystä. Ehkä meitä pitää iltaisin hereillä tarina, jonka on kuullut jo lapsena, mutta joka ei jätä rauhaan. Kokemus, jossa pelko on ollut alkukantaista ja ravistelevaa. 

Kauhutarinan kuuleminen nostaa adrenaliinitasoa. Osa ihmisistä kokee tuon äkillisen nousun miellyttävänä, jopa "juovuttavana". Kauhutarinan pelästystunteen jälkeen normaali olo voi tuntua erityisen hyvältä. Toisille tarinat saattavat jäädä kummittelemaan mielen perukoille ja aiheuttavat pelkotiloja vielä jälkeenpäin. Kauhutarinan kerronnan motiivi saattaa olla myös toisten pelottelusta aiheutuva viihde. Nykyihmisille kauhutarinat tarjoavat ehkä pakotien puuduttavasta arjesta. Turvallisessa ympäristössä koettu kauhu saattaa rentouttaa mieltä ja ravistella mielikuvitusta. 

Kauhutarinoita ja kummitusjuttuja on kerrottu aina. Ne ovat osa meitä ja meidän kerrontaperinnettämme. Evoluution kannalta on ollut tärkeää havaita ympäristön uhat. Lapset kertovat toisilleen kummitusjuttuja peiton alla fikkarin valossa. Aikuiset kertovat lapsille kauhutarinoita pitääkseen lapset kaukana kaivoista tai myrkyllisistä sienistä. Suuri osa nykyisistä kauhu- eli uskomustarinoista on kehittynyt, säilynyt ja muotoutunut juuri nuorten keskuudessa. Paras paikka kertoa kauhutarina on yöllä, kun joukko ihmisiä on kerääntynyt yhteen; silloin jokaisella on oma yliluonnollinen tai kauhua herättävä juttu kerrottavana.

Isä peittelee lapsensa vuoteeseen. Lapsi pyytää: “Isi, voitko tarkistaa, ettei sängyn alla ole mörköä?” Isä katsoo sängyn alle – siellä on hänen lapsensa, joka kuiskaa: ”Isä, minun sängyssäni on joku.”

Kerro oma kauhukokemuksesi tai kummitusjuttusi kommenttikenttään. 

Lähteet:
http://www.elore.fi/arkisto/1_04/mat104.html
http://www.terve.fi/elamanhallinta/miksi-toiset-kestavat-kauhuelokuvia-ja-toiset-eivat