Hehkun oven takana - näin syntyy tv-ohjelma

Näin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaFreda 34. Täällä kuvataan Hehkua. Ensimmäisenä silmiin osuvat uudistuneet lavasteet. Ei enää kliinistä valkoista, vaan lämmintä ja tunnelmallista. Kuin jonkun kotona. Hehkulaiset ovat tuoneet mukanaan tavaroita, joita voisi löytyä heidän omista kodeistaan. Emilia Vuorisalmi on tänään tuonut tuoksukynttilöitä ja asettelee niitä pöydälle.

Keittiössä on tarjolla aamupalaa, kun tiimi aloittelee päiväänsä. Karkkia ja pientä naposteltavaa löytyy sieltä täältä. Tunnelma on kiireetön, vaikka ihmisiä pyörii ympärillä. Kuvaajat säätävät valoja, ohjaaja Matu ja harjoittelija Viveka odottavat päivän koitoksia. Samaan aikaan Hehkun jo kuvattuja jaksoja leikataan toisessa huoneessa.

Hehkun naiskolmikon maskeeraus on alkanut. Meikki, hiukset ja vaatteet valitaan oman tyylin mukaan. Maskissa valmistaudutaan konkreettisesti päivän kuvauksiin. Kiti Kokkonen haluaa rauhoittua hetken ennen ja varmistaa, että mikään vaate ei kiristä tai purista. Emilia kertoo, että usein tyttöjen kanssa heitetään läppää ja jutellaan.

Näin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaSisältötuottaja Jenni Pääskysaari on uusi kasvo Hehkun taustajoukoissa. Sisältö lepää vahvasti Jennin harteilla, hyvällä tavalla! Hän auttaa naiskolmikkoa esiintymisessä ja heidän välisissä suhteissaan. - Mutta vain ohjelman sisällä, tarkoitus ei ole olla terapeutti Jenni nauraa. 

Hehkua on tehty viime keväästä alkaen. Miten Hehku on muuttunut ensimmäisestä tuotankokaudesta? Elina Tanskanen kertoo, että enää ei jännitä niin paljon. Sisällöllisesti Hehku jatkaa samaa linjaa vertaiskokemusten antajana, mutta nyt kokeillaan uusia ilmaisutapoja, kertoo tuottaja Minna von Reiche.

Minna ja Jenni ovat yhtä mieltä siitä, että syksyn kiinnostavin teema Hehkussa on nykyihmisen kansalaistaidot. Hehku on heittänyt ajatuksen ilmaan: mitä jokaisen pitäisi osata nykypäivänä? Pitääkö enää osata perata kala tai vaihtaa sulake? Vai kuuluko nykyihmisen kansalaistaitoihin osata soittaa tarvittaessa siivouspalveluun?Näin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaPäivän ohjelmassa on tänään pressikuvat, jotka ottaa valokuvaaja Sakari Majantie. Hän on myös vieraana kuvattavassa jaksossa. Elina, Kiti ja Emilia ovat kameran edessä kuin konkarit. Keskustelu on luonnollista, vaikka ohjaaja joutuukin välillä katkaisemaan. Kukaan ei hermostu, vaikka Kitin pitää vaihtaa paita (koska kiristi liikaa). Välillä muutetaan kuvauskulmaa, ja ohjaaja sekä Jenni antavat ohjeita naisille. Odottaessa nauretaan ja juodaan teetä.

Kiti, Elina ja Emilia ovat juuri sellaisia kuin televisiossakin - iloisia ja aitoja. Näistä paloista ja tunnelmista syntyy Hehku.

Hehkun uudet jaksot 19.9. alkaen TV2:lla ja Yle Areenassa. Verkossa yle.fi/hehku ja Hehku Facebookissa.Näin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaNäin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaNäin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaNäin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaNäin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaNäin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaNäin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaNäin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaNäin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaNäin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaNäin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle OlotilaNäin syntyy Hehku. Kuva: Siiri Huttunen, Yle Olotila

Katso Hehkua Areenassa 30 vrk ajan ensilähetyksestä

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä