Yksin työskentelevän huoneentaulu

10 vinkkiä yksin työskentelevälle - yksin työskentelevän huoneentaulu. Kuva: rec

Pomo on pahalla tuulella. Se tuijottaa tukka pystyssä vessan peilistä ennen kuin olen kunnolla edes herännyt. Aamukahvipöydässä ei ole ketään, jolla valittaa pomosta. Ei ole, koska olen itseni pomo eikä työkavereita ole. Toisaalta, eipä tarvitse kiirehtiä aamupalaveriin.

Tällaista on kotona yksin työskentelevän elämä. Valopuolena vapaus, varjopuolena yksinäisyys.

Tuoreena yksintyöskentelijänä aloin kaivata neuvoja, miten voisin huolehtia omasta hyvinvoinnistani. Hätiin tuli yksin työskentelyn konkari, freelancetoimittaja Tiina Torppa, joka on kirjoittanut kirjan Yksin työskentelevän opas. Kirja sisältää käytännön ohjeita niin talousasioista, asiakastyöstä kuin jaksamisestakin. Poimin sieltä parhaiksi kokemani hyvinvointivinkit muille yksin työskenteleville. Ja heitä riittää: joidenkin arvioiden mukaan jopa 600 000 ihmistä on samassa tilanteessa.

Kymmenen vinkkiä yksin työskentelevälle

1. Luo selkeä päiväjärjestys ja noudata työaikoja. Työn jatkuva rajattomuus on raskasta. Pidä huolta, että pidät myös vapaa-aikaa. Etenkin alkuaikojen innostus saattaa pidentää työpäiviä niin, että muu elämä jää elämättä.

2. Jos jouduit yksin työskentelijäksi tahtomattasi, suhtaudu silti uuteen tilanteeseen ennakkoluulottomasti. Hae rohkeasti neuvoja asiantuntijoilta, jos omat keinot ja lähipiirin neuvot eivät riitä. Hakeudu vapaa-ajallasi myönteisten ihmisten seuraan, se auttaa jaksamaan.

3. Hyväksy työn epävarmuus ja usko, että elämä kantaa. Kasvata tietoisesti luottamustasi. Kun pelko uhkaa vallata mielen, sano itsellesi, että onhan tässä ennenkin pärjätty. Muista, että epävarmuus on kiusana myös työpaikoilla.

4. Ota vastuu omasta kehittymisestäsi. Osallistu ammatillista itsetuntoasi tukevaan toimintaan. Käy kursseilla ja lue ammattikirjoja. Pysy ajan tasalla ja arvosta näköalapaikkaasi.

5. Jos työ ei kulje, lähde lenkille tai heittäydy sohvalle. Älä jää pyörittelemään peukaloitasi tietokoneen ääreen. Älä anna netin tai sosiaalisen median viedä mennessään, vaikka työ ei kulkisi. Opiskele ajanhallinnan oppaista miten jakaa työpäivä hallinnolliseen työhön, sähköpostiin ja omaan varsinaiseen työhön.

6. Verkostoidu muiden yksin työskentelevien kollegoiden kanssa. Tarjoa työnohjausta kollegalle ja pyydä sitä itsellesi takaisin.

7. Jos jäät kaipaamaan työpaikan päivärytmiä niin järjestä se itsellesi. Joku kokee hyväksi pukea heti aamusta ja aloittaa työpäivänsä aina suunnilleen saman aikaan, samoin rutiinein.

8. Hyödynnä hiljaiset hetket. Monen yksintyöskentelevän on helppo kestää työruuhka. Vaikeinta onkin yllättäen hiljainen aika. Ennemmin kuin kansioiden siivoamiseen aika kannattaa käyttää työstä irtautumiseen. Lähde lenkille. Unohda papereiden pyöritys.

9. Joskus työpaikanhimo iskee ja alat kaivata kahvitaukoa, työkavereita ja jotakuta, jonka kansa valittaa miten huonosti asiat ovat "meidän työpaikalla". Soita jollekin töissä olevalle, niin osaat taas arvostaa omaa tilannettasi. Huomaat, että eipä ainakaan tarvitse hermoilla organisaatiouudistusta tai istua pitkissä palavereissa.

10. Arvosta yksintyöskentelyn hyviä puolia: ei turhia kokouksia, ei istumista ruuhkassa. Jos kotona työskentely ei sovi, lähde liikkeelle. Etenkin kaupungeissa on yksintyöskentelyyn sopivia paikkoja kuten kahviloita ja julkisia tiloja.

10 vinkkiä kotona yksin työskentelevälle - yksin työskentelevän huoneentaulu. Kuva: waq66, stock.xchng

Mikä on sinun voimavarasi yksintyöskentelyssä? Jaa kokemuksesi.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä