Tuuli ja jää

Harrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli Laukkanen

Maailman nopeimmalle siipipurjehtijanaiselle ja innokkaalle retkiluistelijalle Tuuli Laukkaselle merenjäät korvaavat pohjoisen tunturit: kilometrin päässä Helsingin rantaviivasta ei tule vastaan juuri ketään – on aivan hiljaista. Liikenteen melu ei kuulu, ja ilma on raikas.

Tuuli suosittelee ihan jokaiselle retkiluistelun kokeilemista nimenomaan hienojen luontoelämysten vuoksi. Tänä talvena Tuuli on käynyt luistellen muun muassa Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän Klovharu-saarella.

Tuulin muut jäälajit, siipipurjehdus ja leijahiihto, ovat voimaa ja rohkeutta vaativia: huimapäinen tuulen ja jään fanittaja kiitää tuiskuissa ja nauttii.

–  Mottoni on, että ei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonoa pukeutumista.

Jääpurjehduksen MM-kisat käytiin maaliskuussa Kalajoella. Kisat eivät ole totista touhua vaan enemmän "hullujen" ulkoilmaihmisten hauskanpitoa.

– Jos jollakulla menee välineet rikki, sitten lainataan! sanoo Tuuli. – Ennen kaikkea on hienoa tavata muita purjehtijoita maailmalta ja pitää yhdessä hauskaa.

Tuulin kuvaamissa videoissa ja kuvissa retkiluistelua ja siipipurjehdusta Helsingin edustalla:

Harrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli LaukkanenHarrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli LaukkanenHarrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli LaukkanenHarrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli LaukkanenHarrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli LaukkanenHarrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli LaukkanenHarrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli LaukkanenHarrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli LaukkanenHarrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli LaukkanenHarrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli LaukkanenHarrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli LaukkanenHarrastukseni: Tuuli ja jää. Kuva: Tuuli Laukkanen

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä