Huimapäiset hyväntekijät

Kun suomalais-skotlantilainen Julia Immonen törmäsi ilmiöön nimeltä ihmiskauppa, reaktiona oli pysäyttävä järkytys. Hän osallistui asuinmaassaan Englannissa seminaariin, missä sai kuulla kovia faktoja asiasta. Ihmiskauppa on yksi suurimmista järjestäytyneen rikollisuuden muodoista. Miljoonat nuoret tytöt ja naiset joutuvat siepatuiksi seksiorjiksi tai tekemään työtä palkatta, tauotta, surkeisiin oloihin vangittuina.

- Minä, koulutettu ihminen, en ollut tiennyt asiasta mitään! Ympärilläni oli piilotettua orjuutta ja minä elin siitä täysin tietämättömänä. Kun kuulin Itä-Euroopasta Iso-Britanniaan salakuljetettujen ihmisten määrän, leukani kirjaimellisesti loksahti auki, Julia kertoo.

Yleensähän kurjiin ilmiöihin törmänneet ihmiset ajattelevat, että "jonkun pitäisi kyllä tehdä asialle jotain". Julia sen sijaan kysyi itseltään: "Mitä minä voisin tehdä uhrien hyväksi? Voisinko minä tehdä jotain näin isolle ongelmalle?"

Ja Julia todellakin teki. Hän tajusi, että voisi käyttää omaa intohimoaan, urheilua, auttamiskeinonaan. Urheilutempaukset ovat hyvä keino saada medianäkyvyyttä ja näkyvyyttä tarvitaan, jos aikoo kerätä rahaa. Julia perusti järjestön nimeltä Sports against trafficking ja päätti, että järjestön ensimmäinen varainkeruutempaus olisi mahdollisimman räväkkä.

Atlantin ylittäminen soutuveneellä kieltämättä kuulostaa tarpeeksi räväkältä. Useampi ihminen on käynyt kuussa kuin soutanut valtameren yli. Julia keräsi neljä muuta innokasta naista tiimiinsä. He päättivät osallistua Talisker Whisky Atlantic Challenge –soutukilpailuun viiden naisen soutujoukkueella.

Naiset treenasivat noin vuoden päivät kuusi päivää viikossa, usean tunnin päivässä. Silti oli vaikea harjoitella sitä, millaista Atlantin aaltojen armoilla todellisuudessa tulisi olemaan. Soudettavaa oli 4800 kilometriä.

Tuskaa ja onnenhetkiä

Naisten hyväntekeväisyyssoutu alkoi viime joulukuussa Kanarialta ja päättyi Barbadokselle. Matka kesti 45 päivää.

- Ensimmäiset 7-10 päivää olivat vaikeimmat. Viidentoista metrin aallot löivät ylitsemme kaikista kulmista. Kädet ja takapuoli olivat rakoilla, suolavesi pahensi kipua. Merisairaus vaivasi. Lisäksi emme tienneet yhtään, kuinka pitkään matka kestäisi, Julia kuvailee.

Naiset soutivat 12 tuntia päivässä, kahden tunnin vuoroissa. Lepäämään pääsi ahtaaseen "hyttiin" veneen kokkaan. On vaikea kuvitella, miten kukaan pystyy nukkumaan vellovassa veneessä keskellä valtameren aallokkoa. Mutta siihenkin tottui.

- Jatkuvasti ilmeni jotain ongelmia tai asioita, joihin emme olleet varautuneet. Mutta pakon edessä opimme tekemään ratkaisuja. Nyt soudun jälkeen tuntuu, että pystymme mihin vaan!

Upeitakin hetkiä soutumatkaan mahtui.

- Auringonnousut olivat henkeäsalpaavia. Koko taivas värjääntyi punaiseksi. Tai kun alkumatkan vaikeuksista pääsi, nautin hirveästi soutaa yöllä ja nähdä ne miljoonat tähdet taivaalla. Yksi huippuhetki oli, kun viisi delfiiniä ui vieressämme, Julia muistelee.

Miten sitten viisi nuorta naista kestivät toisiaan ahtaassa veneessä äärimmäisissä olosuhteissa peräti 45 päivän ajan?

- Jotkut saman reissun tehneistä ovat sanoneet, etteivät halua enää koskaan nähdä soutukumppaneitaan päästyään maaliin, mutta meille ei käynyt niin. Totta kai ärsytimme välillä toisiamme, mutta halumme onnistua ja kerätä rahaa ihmiskaupan uhreille oli vielä suurempi voima.

Työ jatkuu

- Maaliin saapuminen oli uskomaton tunne. Oli ylitsevuotava tunne nähdä läheisensä ja perheensä maalissa. Paluu arkeen vei tuon kokemuksen jälkeen kaiken kaikkiaan aikaa, Julia sanoo.

Päästyään perille turvallisesti soutuviisikko jatkoi vapaaehtoistyötään ihmiskaupan estämiseksi. Soutuprojekti on tähän mennessä kerännyt noin 250 000 euroa ja keräys jatkuu yhä. Julia suunnittelee jo seuraavaa tempausta: pyöräilyä halki Itä-Euroopan Iso-Britanniaan samaa reittiä kuin mitä ihmiskaupan uhreja tyypillisesti kuljetetaan.

Lisäksi Julia on nykyään kaksi päivää viikosta töissä brittiläisessä A21-kampanjassa, joka työskentelee samaa ilmiötä vastaan. Muun ajan Julia on töissä Sky Sports News –tv-kanavalla.

A21-kampanjan yksi perusajatuksista on tukea ihmiskaupan riskistä tiedottamista niissä maissa, joista uhreja värvätään. Lisäksi se perustaa ihmiskaupan uhreille turvakoteja ja auttaa heitä pääsemään takaisin elämään.

- Ihmiskaupan vastaisesta työstä on tullut minulle intohimo ja haluan olla mukana levittämässä tietoutta tästä nykyajan orjuudesta, Julia sanoo.

Yhden miehen oodi norpille

Yhdestä oivalluksen hetkestä lähti liikkeelle myös Kimmo Ohtosen hyväntekeväisyystempaus. Ylen Puoli seitsemän -ohjelman luontotoimittajana hän oli kiertänyt monissa paikoissa tekemässä juttua uhanalaisista eläimistä.

- Reissuista jäi aina surumielinen olo. Mitä minä voisin tehdä vaikkapa tiikerin hyväksi, kun vastassa on kansainvälinen miljardibisnes salametsästyksen muodossa. Ajatus jäi kuitenkin muhimaan päähäni. Viime kesänä olin sitten Saimaassa uiskentelemassa ja tietenkin tiesin norppien uhanalaisuuden. Yhtäkkiä tajusin, että tämä voisikin olla se juttu! Päätin uida Saimaan päästä päähän ja kerätä sillä tavalla rahaa norpille, Kimmo kertoo.

Kimmon 125 kilometrin norppauinnin tueksi rakennettiin työryhmä. WWF otti itse keräyksen hoitaakseen ja Suomen Uimaliitosta Kimmo sai valmentajan.

Alkoi vuoden mittainen treeni. Lähtötilanne oli huono, sillä Kimmo pystyi uimaan kroolia vain sata metriä ja haukkoi sen jälkeen jo kiivaasti happea. Valmentaja opetti hänelle oikean tekniikan ja teki hänelle harjoitusohjelman. Kymmenen treeniä viikossa: uintia, soutua, kuntosalia, sauvakävelyä. Nyt on käyty jo Kuusijärvellä harjoittelemassa luonnonvedessä uimista. On oma taitonsa uida aallokossa.

- Syksyllä iski epätoivo, kun sitkeä mykoplasma vei voimat, mutta sen jälkeen kunto on noussut kohisten, paino on pudonnut 15 kiloa ja astma on pysynyt kurissa. Olo on hyvä! Kimmo iloitsee.

Kimmon suuri urakka alkaa 28.elokuuta Savonlinnasta ja päättyy 7.9 Lappeenrantaan. Norppauintia seurataan Ylen aamu-tv:ssä sekä Ps-ohjelmassa.

- Tavoitteena on uida kaksitoista kilometriä päivässä. Kuusi aamupäivällä ja kuusi iltapäivällä. Kahdentoista kilometrin uimiseen minulla menee noin 5-6 tuntia. Mikkelin partioseuran vene seuraa vierelläni ja nostaa minut välillä lepäämään ja yöksi nukkumaan.

- Jännittää tosi paljon! Kimmo tiivistää tuntonsa.

Tempauksen tavoitteena on kerätä 40 000 euroa norppien suojelutyöhön. Yliopiston norppatutkijan päiväpalkka on 75 euroa ja yhden satelliittilähettimen hinta on lähes 4000 euroa. Suojelu ei siis onnistu ilman rahaa.

Uimisesta on tullut Kimmolle rakas asia.

- Uiminen jää aivan varmasti elämääni norppauinnin jälkeenkin. Olen melkein jo yhtä veden kanssa. En ihan vielä, mutta melkein.