Naurista, puuroa ja laimennettua olutta – uusi hittidieetti?

Naurista, puuroa ja laimennettua olutta – uusi hittidieetti? Kuva: Yle

Olipa lautasella sitten perunamuusia ja lihapullia tai kasa salaattia niin aina tulee väittely siitä, onko ateria tarpeeksi terveellinen tai tarpeellinen. Kymmenet erilaiset ruokavaliot ja dieetit julistavat omaa sanomaansa siitä, mitä ja miten meidän pitäisi syödä. Tuntuu, että syömisestä on tullut monimutkainen juttu, asia, johon on tarjolla tuhansia vastauksia, mutta ei yhtään sitä täydellisen oikeaa.

Esi-isiemme ruokavalio oli selkeä. Lihaa, kalaa, kasviksia, vihanneksia ja marjoja. Pitäisikö meidän ottaa oppia heiltä?

Prisma Studio haastoi toimittajan selvittämään asiaa. Hänelle annettiin yksinkertaisen tehtävä: unohda nykypäivä ja syö kaksi viikkoa kuten esi-isämme. Hannamari Luukkanen siirtyi ruokavaliossaan reilut 800 vuotta taaksepäin ja heitti hyvästit pizzoille, suklaalle, kahville ja puhtaalle vedelle. Tilalle tulivat naurispaistikkaat, papumuhennokset, omenaiset munakkaat ja olut - jota pitää juoda jopa neljä litraa päivässä.

Miten kävi? Löytyikö terveellisen ruokavalion salaisuus keskiaikaisesta ruokavaliosta. Syntyikö uusi hittidieetti?

Lue Hannamarin kokeilun jälkeen kirjoittama blogaus. Tulokset kokeilusta Prisma Studiossa tiistaina 24.9 klo 20 TV1:ssä.

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä