Palaudu stressistä myös lomien välillä

Joulu on jo ovella, näin lauletaan tutussa joululaulussa. Tämä tarkoittaa sitä, että monilla on alkamassa myös kauan kaivattu joululoma. Usealle suomalaiselle raskaan työn raatajalle se merkitsee rauhaa ja lepoa. Lepoa moni työläinen tarvitseekin, sillä esimerkiksi Kansanterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan joka neljäs suomalainen on lievästi uupunut työnsä takia.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan teettämän arvotutkimuksen mukaan 82 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että suomalaisilla työpaikoilla työskennellään ylikierroksilla ja niin korkean paineen alla, että moni palaa ennenaikaisesti loppuun. Tämän päivän työkulttuurissa työnantaja vaatii sitoutumista, esimies tahtoo nopeasti tulosta, työ kiehtoo ja aikataulut painavat päälle. Etätyön ansiosta työpäivä jatkuu vielä kotonakin. Elämme 24 tunnin yhteiskunnassa, jossa työt seuraavat kaikkialle ja jossa yhä useampi on alati hälytysvalmiudessa aina avoinna olevine kännyköineen.

Miten tästä oravanpyörästä pitäisi palautua? Entä millä keinoin työasiat saa pois päästä pyörimästä? Kuinka tärkeää on palautua myös lyhyemmällä tähtäimellä eikä aina vaan odottaa sitä lomaa? Palautumisen tärkeydestä ovat keskustelemassa palautumiseen perehtynyt Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Sampsa Puttonen sekä toinen Hidasta elämää -nettisivuston perustajista Sanna Wikström. Kati Keinonen haastattelee.

 

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä