Tunne työminäsi ja viihdy paremmin työyhteisössä

Työpaikalla työminän kanssa - miten olla hyvä työkaveri? Kuva: Stock.xchng, Paol

Mietitkö, millaista roolia vetäisit töissä? Joillekin työrooli on helppo ja itsestään selvä juttu, joillekin tuottaa päänvaivaa, kuinka paljon itsestään töissä antaa. Toiset taas eivät voi kuvitellakaan työntekoa muuten kuin kokonaisvaltaisena kokemuksena tai että sille antaa "kaiken".

Kaikenlaisissa työyhteisöissä jaksamisen perustana on toimivat ihmissuhteet. Kanssakäyminen ei ole kuitenkaan aina yksinkertaista, ja jotkut työntekoon liittyvät tavat uhkaavat lyhyelläkin aikavälillä kuormittaa liikaa. Itseään vastoin ei voi toimia töissäkään ilman että uupuu.

Ihmissuhteet vaativat sujuakseen ennen kaikkea oman itsen hyvää tuntemista. Helppo tehtävä? Useimmiten ei, eikä ainakaan kaikille. Mutta kokemus ja itsensä kuunteleminen auttavat.
 
Olenko itseäni kunnioittava työntekijä? Osaanko antaa kritiikkiä hienovaraisesti? Osaanko antaa ja ottaa vastaan positiivista palautetta? Millainen työkaveri olen muille?

Seuraava hyvän työkaveruuden muistilista voi auttaa, jos tunnet itsesi kireäksi tai uupuneeksi työyhteisössä. Tai olet solmussa omien rajojesi kanssa. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa tapojaan.

Ja jos tapojen muuttamista kaipaisi mielestäsi nimenomaan se työkaveri, tulosta tämä kahvihuoneen seinälle.

  • Muista miksi olet työssä ja mistä saat palkkasi. Työpaikka on ensisijaisesti työn näyttämö. Suhteellisuudentajuinen ja järkevästi tehtävänsä priorisoiva työkaveri luo ympärilleen levollista ja keskittynyttä ilmapiiriä.
  • Ole kiinnostunut siitä, mitä työkaveri tekee työssään. Henkilökohtaisen elämän tärkeimmät asiat voi myös tuoda työpaikan keskusteluihin. Liika yksityiskohtaisuus voi olla rasittavaa.
  • Ole oma itsesi. Älä kätkeydy tapettiin tai toisten selän taakse. Kun löydät oman persoonallisen tapasi tehdä työtä, sallit sen muillekin. Puhu asioista vain omasta näkökulmastasi.
  • Tunnista työssä ja työyhteisössä näkyvät tunteesi ja opettele säätelemään niitä. Työssä jokainen tuntee joskus vallanhalua, hylätyksi tulemisen pelkoa, kateutta tai mustasukkaisuutta. Kun annat tunnereaktioiden viipyä, tunteet eivät saa ylivaltaa asioista, joista työelämässä ensisijaisesti on kyse.
  • Tunnista rajasi. Sano ei, kun et kykene johonkin, kysy kun et ymmärrä. Puolusta omia rajojasi jämäkästi – silloin osaat ottaa huomioon myös toisten tarpeet siinä rinnalla.
  • Kunnioita erilaisuutta, näe siinä rikkautta, älä rasitetta. Älä sooloile – työhön liittyvät valinnat koskevat harvoin vain sinua. Jaa ajatteluasi!
  • Kunnioita asioiden käsittelyn oikeaa aikaa ja paikkaa. Vie asiat oikeaan aikaan oikeille foorumeille – ja vain niille. Työasiat ja niihin liittyvät tunteet kuuluvat esimerkiksi kokouksiin, kehittämispäiviin ja esimies-alaiskeskusteluihin. Tee henkilökohtainen päätös olla lähtemättä mukaan juoruiluun tai muuhun pahansuopaan puheeseen.
  • Johda itseäsi. Viesti selvästi omat ajatuksesi, tarpeesi ja tunteesi, älä kuvittele kenenkään osaavan lukea ajatuksia. Ota vastuu siitäkin, jos et ilmaise! Älä ole marttyyri tai vetäydy toisten selän taakse. Olipa vastapuoli kuinka taitava tai taitamaton tahansa, johda joka tapauksessa itse itseäsi.
  • Tuhlaa kannustusta ja kiitosta. Kannusta toisia niin kuin toivoisit itseäsi kannustettavan. Valitse, millaista energiaa säteilet ympärillesi. Anna rakentava ja positiivinen palaute aina suoraan asianosaiselle itselleen, ei hänen naapurilleen. Ole yhtä seikkaperäinen positiivisessa ja negatiivisessa palautteessa. ”Ihan hyvä” ei riitä palautteeksi vaativasta työsuorituksesta.
  • Arvostus syntyy siitä, että kokee olevansa tarpeellinen ja että työpanosta tarvitaan. Kun kysyt toiselta neuvoa, mielipidettä tai apua, annat arvoa. Kehittyäkseen ihminen tarvitsee yhtä moitetta kohti viisi kehua. Hae ja pyydä itse aktiivisesti arvostusta sieltä, mistä sitä eniten kaipaat.
  • Ota riski – päätä luottaa. Luota realistisesti omaan osaamiseesi. Tee tietoinen päätös luottaa myös toisten osaamiseen ja hyvään tahtoon. Opettele jättämään asiat myös sikseen; älä kuvittele, että mielipidettäsi tai panostasi tarvitaan joka asiaan.
  • Epäiletkö, ettei saamasi myönteinen palaute ole aitoa? Kokeile ottaa kehut vastaan ja laita ne saman tien eteen päin – hyvä mieli etenee ja oma olo on tyytyväinen.
  • Jaettu onnistumisen ilo tarttuu! Ota muut huomioon kun puhut onnistumisista. Ihmiset ilahtuvat huomatessaan, että heidän panoksellaan on ollut merkitystä. Kun ihminen ilahtuu, hän ilahtuu myös sinun puolestasi ja onnistuminen on yhteistä. Se ei herätä kateutta.

 

Lähteet:
Mielenterveysseuran työyhteisökouluttaja Riitta Jauhiaisen kirjoitus Yhdeksän tapaa olla hyvä työtoveri; Ben Furman ja Tapani Ahola: Työpaikan hyvä henki ja kuinka se tehdään (Tammi 2002).

Kirjallisuutta:
Iina Rytikangas: Kehity ja jaksa tiimissä. Helsingin Kamari Oy 2011; Jouni Luukkala: Jaksaa, jaksaa, jaksaa - työhyvinvointitaitojen kirja. Tammi 2011.

kommentit

"Sano ei, kun et kykene johonkin, kysy kun et ymmärrä. Puolusta omia rajojasi jämäkästi"

Noin se on tietysti teoriassa, mutta tuo ei useinkaan ole reaalimaailman tilanne vaan pelkkää idealistista haaveilua.

Todellisuudessa tuon sanominen voi olla hyvin vaarallista. Työnantaja toteaa helposti: meille on kyllä jonoksi asti muita tulossa hoitamaan hommat, jos sinä et siihen pysty.

>Samuli Ma, 2012-10-01 14:47

Arvostamalla itseään ja olemalla osaamisensa suhteen sinut ja realistinen, oikeassa ympäristössä älykkäät ihmiset ymmärtävät arvostaa sinua. Jos oikein toimimisen vuoksi päädyt pihalle työpaikasta, joku muu mokasi. Toki työpaikastaan voi yrittää pitää kiinni myös väärin perustein, mutta usein oikein tekemällä päätyy mielenkiintoisempiin ja itselleen mieluisiin tehtäviin.

>kettunen Ti, 2012-10-02 07:00

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä