Kaikki paitsi purjehdus on turhaa

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa. Kuva: Siiri HuttunenTiedätkö sen tunteen, kun on vaan niin fiiliksissä jostain, ettei tiedä miten päin olisi?

Aurinko, meri, iloiset ihmiset, kansainvälisyys, hymyilevät merimiehet ja kunnioitusta herättävät purjealukset herättivät minussa Sen tunteen. Laskin, että tämä on viides kerta, kun jossain muodossa osallistun Tall Ships Races -tapahtumaan tai näen kyseisiä aluksia.

Aikaisemmat kerrat ovat kaikki olleet Turussa.Tänä vuonna huomaan fiilisteleväni tapahtumaa enemmän kuin koskaan. Muistelen ensimmäistä purjealusten kohtaamistani vuonna 1996. Mukana oli muovinen filmikamera, jolla kuvasin aluksia. Olin yhdeksän vuotta.Kaikki paitsi purjehdus on turhaa. Kuva: Siiri HuttunenNyt olen ammatiltani toimittaja ja pääsin mediaveneen kyytiin kuvaamaan suuria aluksia mereltä käsin. Kokemus oli yksi huikeimpia ikinä, kun viiletettiin sadan kilometrin tuntinopeudella kohti Suomenlahtea. En saanut karistettua hymyäni edes aaltojen pompuissa. Hengitys salpautui, kun saksalainen Alexander von Humboldt II seilasi osa purjeista ylhäällä aivan vieressä. Tai kun mahtipontinen Venäläinen Kruzensthern lipui ylväästi ohitsemme.

Iloiset purjehtijat vilkuttivat meille ja vilkutin takaisin. Hetken olin osa merenkävijöiden suurenmoista yhteisöä. Salaa toivoin, että olisin yksi noista ahkerista ja rohkeista nuorista.

Vierailin laivoissa ja koetin jutella espanjaa meksikolaiselle merimiehelle. Ajattelin meksikolaisia ystäviäni. Ihastelin Tanskan komeita merimiehiä, jotka muistuttivat tanskalaisesta ystävästäni. Kuulin saksan kieltä ja ikävöin takaisin Itävaltaan ja Sveitsiin.

En ole koskaan purjehtinut, mutta purjelaivat nostavat kaukokaipuun pintaan. Kansainvälinen tunnelma saa haaveilemaan matkustamisesta ja uusista ystävistä ympäri maailmaa. Aivan kuin rohkeat traineet ja merimiehet purjealuksilla opettelevat merenkäynnin taitoja ja samalla näkevät - maailman.Kaikki paitsi purjehdus on turhaa. Kuva: Siiri HuttunenKaikki paitsi purjehdus on turhaa. Kuva: Siiri HuttunenKaikki paitsi purjehdus on turhaa. Kuva: Siiri HuttunenKaikki paitsi purjehdus on turhaa. Kuva: Siiri Huttunen

Kuvat: Siiri Huttunen, Tall Ships Races Helsinki 2013 -tapahtumasta.

Kuvia purjealuksista merellä

Kuvia merimiehistä ja purjehtijoista

kommentit

Tätä nainen on sex crazed. Jos suomalaiset puhusivat vieraskielisille suomeksi, tä kansainvälinen fiilis yleistyä

>Leila Lappilainen La, 2013-07-20 07:33

C'mon - hieno tapahtuma ja hienoja laivoja, mut joku roti fiilistelyihinkin. Eikö tarkoitus ole tehdä toimitustyötä eikä kirjoittaa teinitytön päiväkirjaa?

Laiturissa oli satoja hyviä jutunaiheita. Tuloksena kuitenkin kertomus toimittajan päänsisällä tapahtuvasta kiiltokuvamaailmasta.

>Kyy La, 2013-07-20 11:23

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä