Suomimuodilla on nyt näytön paikka

Näytös 2012. Kuva: YLE

Näytös 2012 marssittaa catwalkille neljä uutta suomalaista merkkiä. Tämä on jokaisen muodista kiinnostuneen pakko nähdä: Yle Teemalla puolitoista tuntia ohjelmaa suorana Helsingin Suvilahdesta uuden kaupunkikulttuurin ytimestä. Aikaisemmin illalla Yle Areenassa nähdään suorana nettistriimauksena Aalto yliopistosta valmistuvien vaatesuunnittelijoiden lopputyönäytös.

Näytös 2012 –ohjelma on Yle Teema –kanavan , Aalto-yliopiston ja World Design Capitalin yhteistyötä. Itsekin menestynyt vaatesuunnittelija Tuomas Laitinen, joka on ollut kokoamassa Näytöstä neljästä uudesta suomalaisesta merkistä, uskoo monipuolisuuteen ja volyymiin.

- Mitä enemmän Suomesta ponnistaa uusia merkkejä, sitä enemmän luodaan mainetta Suomesta muotimaana, Tuomas Laitinen toteaa.

- Heillä kaikilla on kansainvälinen potentiaali, osa on hivenen pidemmällä urallaan. Nämä suunnittelijat myös tukevat toisiaan. Halusimme näyttää, että meiltä ei tule vain yhden muotin mukaisia tekijöitä, Laitinen jatkaa.

Näytös 2012:ssa ovat mukana uudet mallistot Saara Lepokorvelta, R/H:lta, Sasu Kaupilta ja Ensaemblelta. Suomimuodin uusi aalto on sisukkuutta, kauneuden tajua ja kovaa työtä. Nyt kova työ huipentuu suorana lähetettävään muotinäytökseen, jossa katsojan on mahdollista päästä seuraamaan niin muotibloggaajien ja asiantuntijoiden ja muiden muodista innostuneiden etkoja, suoraa muotinäytöstä, kuin puhua show´sta jälkeenpäin.

Yle Teema on mukana tuottamassa ja tekemässä yhteistyötä World Design Capitalin ja Aalto-yliopiston kanssa. Näytös 2012 ei ole gaala vaan kansainvälisten muotiviikkojen mukainen näytös, jossa kokonaisuus on monen hienon tekijän summa. Paikalla myös kansainvälistä muotilehdistöä, jonka kommentit ovat arvokasta pääomaa muodin uusille nimille.Näytös2012

Suunnittelijoiden uusi polvi ei pelkää tai masennu

Suomimuodin edelläkävijänimet ovat saaneet rinnalleen uuden sukupolven, joka sukkuloi luontevasti kansainvälisillä muotimarkkinoilla.

Sasu Kaupin räväkkä unisexmallisto syntyi Suomen jääkiekkomaailmanmestaruuden myötä. Kauppi suunnitteli kuvitteelliselle kotimaiselle joukkueelle ja vastustajajoukkueelle vaatteet, samalla hän suunnitteli myös uuden Suomen lipun! Kauppi uskoo, että vaatteet löytävät käyttäjänsä niin miehistä kuin naisistakin. Oversize-vaatteet sopivat kaikille.

- Mä teen käyttövaatteita, haluan nähdä nämä ihmisten päällä. Mun vaatteet ei ole mitään taideteoksia, Sasu Kauppi toteaa.

Saara Lepokorpi suunnittelee niin printit kuin monimutkaiset mekotkin itse. Hänelle inspiraationa toimii naispuolinen Andy Warhol ja kuvataiteen 1960-luku Amerikassa.

- Saara Lepokorpi on meidän hullu tiedenainen, jonka vaatteet eivät varmaankaan avaudu ihan jokaiselle kuluttajalle, kuvailee entistä oppilastaan Tuomas Laitinen.

- Minua kiehtovat siinä ajassa uudet materiaalit, kuten muovi ja sodan jälkeinen uusi aika, kertoo Saara Lepokorpi.

Lepokorpi on väsymätön uudistaja ja yhden naisen yritys, jolle moni povaa hienoa uraa.

Mystiikka ja kiinnostus rajantakaiseen Karjalaan yhdistää vaatemerkki Ensaemblen nuoria suunnittelijoita. Alisa Närvänen ja Elina Peltonen ovat taivaanrannan maalareita, joiden runollinen mallisto ja soivat kengät syntyvät bisnesmaailman lakeja kumartamatta.

- Kengät soivat, se on myös osa tämän malliston ideaa. Shamanismi ja taikausko ovat tärkeimmät meidän suunnittelun taustalla vaikuttavista isoista ideoista, kuvaavat Alisa Närvänen ja Elina Peltonen Ensaemblesta.

R/H. Kuva: Yle

R/H on jo tuttu monelle, Kööpenhaminassa omassa näytöksessään uuden mallistonsa esitellyt kaksikko on lyhyessä ajassa saavuttanut nimeä ja kiinnostusta.

- He osaavat pitää merkkinsä puheenaiheena ja markkinoida sitä koko ajan, Tuomas Laitinen summaa R/H:n.

Kööpenhaminasta Pariisin muotiviikoille, oman kaupan avaaminen Helsinkiin ja sieltä USA:han jälleenmyyjien luo; suunnittelijoiden tahti on nyt kiivaimmillaan.

- Meidän vaatteita pitää voida pitää aamusta iltaan, sanovat R/H:n Hanna Riiheläinen ja Emilia Hernesniemi.

Näytöksen neljästä merkistä kertovat dokumentit Suomimuodin uusi aalto osa 1 ja osa 2 esitetään TV1:llä kello 18.30 ke 23.5 (osa1) ja 24.5 (osa2). Dokumenteissa nähdään miten suunnittelijat valmistautuvat näytökseen sekä mistä kaikesta suunnittelijan työ ja toimeentulo koostuu. Dokumentit uusitaan juuri ennen Näytöstä Teemalla kello 19 perjantaina 25.5.

Katso Näytös 2012 tiiserit:

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit


 

Näytös 2012 Suvilahdesta suorana Teema-kanavalla perjantaina 25.5. kello 20 alkaen. 

Aalto yliopiston lopputyönäytös klo 19 alkaen suorana Yle Areenasssa.


uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä