Kirjavinkki: Hanna Jensen - 940 päivää isäni muistina

Kirjavinkki: 940 päivää isäni muistina. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela

Kiinnittymiskohtaa tähän aiheeseen ei pitänyt olla. Sen ei pitänyt olla ajankohtainen saatikka edes kiinnostava. Hanna Jensenin 940 päivää isäni muistina on kertomus tiiviistä elämästä muistisairaan isän kanssa ja hänen hoitamisestaan kahden ja puolen vuoden ajan.

Kirja oli kuitenkin saatavilla ja päätin lukea. Kuinka kävi? Ahmin dokumenttiromaanin parilla lukukerralla läpi. Hanna Jensen, hänen isänsä ja muu perhe jäivät elämään mieleeni päivä- ja viikkokausiksi. Sen lisäksi, että kirja on koskettava kertomus muistisairaasta isästä, erityisesti se on kurkistus aikuisen lapsen mieleen, kun eteen tulee pelottava ja hämmentävä uusi tilanne.

Kirjaa lukiessa tajusin ensimmäistä kertaa, että kuka vain läheisistäni voi olla se, jota joskus hoidan – tai että minä voin olla se hoidettava. Kaikkein antoisinta oli kuitenkin kelailla sitä, kuinka läheisyys saa olla uuvuttavaa ja pelottavaakin. Jotenkin Jensenin kirja vei kuitenkin pelot mennessään - he selvisivät! (Tässä kohtaa ´selviytymiselle´ on monta merkitystä.) Me selviämme.

Ystävän sanoin: Kiitos Hanna Jensen, kun kirjoitit tämän kirjan!

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä