"Ei ihmistä saa lokeroida!"

Ida Ilola on 22-vuotias luomuilija ja pienen pojan äiti. Outi Niirasella ikää on 26 vuotta, ja tällä hetkellä hänkin on kotiäiti, kolmelle tyttärelle. Kummallakin naisella on lestadiolaistausta, Idalla pääkaupunkiseudulla ja Outilla Kainuussa. Kumpikin on miettinyt lapsuudessaan paljon jumalaa ja laulanut Siionin lauluja. Enää lestadiolaisuus ei kuitenkaan määritä heitä, vaan he määrittävät itse itsensä.

Outi valitsi oman tiensä teini-iässä, eikä usko enää jumalaan. Ihan kivuttomasti lestadiolaisuuden opeista luopuminen ei ole käynyt, vaikka välit lapsuuden perheeseen ovat edelleen hyvät. Outi haluaa tarjota omalle jälkikasvulleen täyden vapauden niin uskontoon kuin itsensä määrittämiseenkin, sillä synnin pelko oli hänelle lapsena kovin todellinen.

- Jos äidiltä pääsi vahingossa kirosana, rukoilin jumalaa, ettei äiti joutuisi helvettiin. Sellainen on aika rankkaa pienelle lapselle, joka ottaa asiat kirjaimellisesti.

Outi muistaa lapsuudesta seurat, joissa hän ei olisi millään jaksanut istua aloillaan.

- Näpräsin omaa laulukirjaani, taittelin sivuja, enkä olisi millään malttanut kuunnella saarnoja loppuun, Outi muistelee.

- Toisaalta virsien veisuu oli ihanaa. Ja se, että ympärillä oli paljon ihmisiä.

Koristeltu ulkokuori

Outin koulussa ystävien kanssa lestadiolaisuudesta ei puhuttu; tänäkään päivänä monet eivät tiedä siitä.

- Kun kaverit kävivät kylässä, piti selitellä, miksi meillä ei ollut telkkaria. Teini-ikäisenä aloin salaa kuunnella maallista musiikkia radiostani. Kouluun mennessä laitoin kajalit silmiin, ja paluumatkalla bussissa pyyhin ne pois.

Mutta tietysti äiti huomasi meikkailun, ja harmitteli sitä.

- Se on oikeastaan ainoa kerta, kun äiti on kritisoinut valintaani, kertoo Outi.

- Koulussa kaverit lokeroivat muita lestadiolaisia minun kuulteni. Tuntui oudolta kuunnella vierestä, mutta toisaalta halusin tulla määritellyksi vain omana itsenäni. Sen takia en tänäkään päivänä halua lokeroida ketään minkään sisäisen tai ulkoisen elementin perusteella.

Tukan värjääminen, meikkaaminen ja lävistykset ovat Outille ulkokuori. Hän pitää erilaisista tyyleistä, ja niillä leikittelyllä.

- Minusta on mielenkiintoista, kuka uskaltaa nähdä ulkokuoren läpi ja tutustua sen sisällä olevaan Outiin, hän hymyilee.

Aikuistuttuaan hän on kertonut joillekin ystävilleen luottamuksellisesti lestadiolaisjuuristaan. Outin kasvava perhe on yhdistetty heti hänen taustaansa.

- Haluan ison perheen, mutta täysin omasta vapaasta tahdostani, painottaa neljättä lastaan odottava Outi.

Kipinkapin alttarille

Idan kokemukset lestadiolaisuudesta pääkaupunkiseudulta ovat toisenlaisia kuin Outin. Vaikka säännöt olivat periaatteessa samat, ei Ida ajattele lestadiolaisuuden rajoittaneen lapsuutta.

- Jos kerroin olevani lestadiolainen, niin kysyjä ei välttämättä edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Sillä tavalla en ole joutunut lokeroiduksi, kuten vaikkapa Outi. Pienillä paikkakunnilla henki ei välttämättä ole kovin salliva.

- Teini-iässä olisin halunnut jutella enemmän äidin kanssa asioista, mutta hänellä ei ollut aikaa, kun meitä lapsia oli yksitoista. Se harmittaa.

Idan vanhemmat alkoivat viitisen vuotta sitten pohtia omaa uskoaan. Lutherin opit ja lestadiolaisuuden periaatteet eivät menneetkään kaikilta osin yksiin. Ida oli jo tuolloin aikuisuuden kynnyksellä, mutta silti tilanne hämmensi.

- Se oli varmaan jonkinlainen käännekohta. Kävimme tosi hyviä keskusteluja esimerkiksi siitä, kuinka monta lasta nainen voi tehdä uupumatta. Toisaalta oli aika outoa, kun vanhempien opettamat asiat eivät yhtäkkiä enää päteneetkään.

- Jotkut kanssani samoin uskovat ovat lestadiolaisia ja jotkut eivät. Koska en hyväksy kaikkia lestadiolaisuuden "sääntöjä", minun on vaikea sellaiseksi enää itseäni kutsua, vaikka opetuksen ydin onkin minulle tosi, Ida määrittelee.

Ehkäisyä ja esiaviollista seksiä ei hyväksytä lestadiolaispiireissä, ja lapsia tehdään yleensä niin monta kuin luoja suo. Monet menevät naimisiin nuorena, lyhyenkin seurustelun jälkeen – niin myös Ida.

- Tapasimme marraskuussa ja elokuussa menimme naimisiin, kertoo Ida. Sukunimi ei kuitenkaan vaihtunut, vaan miehestäkin tuli Ilola.

Valintoja sydäntä kuunnellen

Ison perheen haluaminen ei taustasta huolimatta ole Idalle itsestään selvää. Silti perhe on tällä hetkellä kaikki kaikessa. Kaksi vuotta sitten Ida menetti vain kolmen päivän ikäisen esikoisensa.

- Tällä hetkellä yksi tärkeimmistä asioista on äitiys, se että hoidan sen niin hyvin kuin vain taidan. Ja rakennan hyviä ihmissuhteita mieheen ja lapseen, niin täydellisesti kuin vain voin.

Idan mielestä on tärkeää, että ihminen määrittää kaikissa tilanteissa itse itsensä. Ihminen muuttuu koko ajan, ja minuutta voi peilata vain itsensä kanssa.

- Toinen ihminen ei voi mitenkään tietää mikä määre milläkin hetkellä pitää paikkansa, huomauttaa Ida.

Molemmat naiset elävät omien arvojensa mukaan, onnellisina. Kaikkea opittua ei tarvitse purematta niellä. Maailmankatsomukseen liittyy asioita, joita ei kannata tarkkaan määritellä tai nimetä. Lokerointi johtaa monesti tuomitsemiseen, ennakkoasenteisiin ja väärinkäsityksiin – saman sanan takana on yhtä monta merkitystä kuin ihmistäkin.

- Eikö kuitenkin omatunto ole se, jonka kautta jokainen täällä valintojaan tekee, pohtii Ida.

Yhtä luontevasti kuin kristilliset arvot, on vahva ekologinen ajattelu osa Idan elämää. Pyykit pestään pesupähkinöillä, vaipat ovat kestoja ja ruokalautasta täytetään ekologisesti kestävillä valinnoilla.

- Yritän aktiivisesti vähentää kuluttamista, en juuri osta uutta enkä vanhaakaan. Yritän myös luopua turhasta tavarasta.

Kotiäitinä jaksamiseen Idalla ja Outilla on yhteinen salaisuus, kuorolaulu. Joka keskiviikko naiset hyppäävät fillareittensa selkään ja pyöräilevät nuotit ojossa kohti harjoituksia. Siellä nauretaan ja lauletaan - mutta ei lokeroida.