Kun tiedonjano iskee, on pakko sukeltaa

Kun tiedonjano iskee, on pakko sukeltaa. Kuvakaappaus.

Kävin katsomassa Sofia Coppolan uusimman elokuvan The Bling Ring. Sukelsin ja elokuva vei mennessään.

The Bling Ring perustuu tositapahtumiin. Se kertoo muutama vuosi sitten tehdyistä julkkisten asuntomurroista Hollywoodissa. Joukko teini-ikäisiä varasti muun muassa Paris Hiltonilta, Lindsay Lohanilta ja Orlando Bloomilta yli kolmen miljoonan dollarin arvosta designer-laukkuja, koruja ja vaatteita. Joukkoa kutsuttiin mediassa nimellä Bling Ring.

Elokuva jäi pyörimään päähäni. Tositarina elokuvan takana alkoi kiehtoa enemmän ja enemmän. Mitä oikealle Bling Ringille tapahtui? Tapauksesta on vasta jokunen vuosi. Teineistä on kasvanut nuoria aikuisia.

Pari päivää elokuvan näkemisen jälkeen naputtelin kuin vahingossa Googleen "bling ring" kesken työpäivän. Availin linkkejä uutisiin ja teksteihin. Löysin myös alkuperäisen Vanity Fairin artikkelin, johon elokuvan käsikirjoitus perustuu. Silmäni poukkoilivat tekstistä toiseen. Pakko saada tietää lisää!

Töiden takia lukeminen oli keskeytettävä. Tarina jäi kutkuttamaan aivan kuin jännittävää kirjaa lukiessa tai tv-sarjaa katsoessa. Jäin koukkuun.

Illalla palasin koneen ääreen. Kaivoin artikkelit esiin ja jatkoin siitä, mihin olin jäänyt. Totuus on Bling Ringin tapauksessa todella tarua ihmeempää. Rahaa, paparazzeja, tosi-tv:tä, huumeita, julkkiksia ja Louboutin-korkokenkiä. Bling Ringin nuoret edustavat Facebook-sukupolvea, joka ihannoi rahaa ja kuuluisuutta.

Ehkä kaikkein uskomattomin tarina on oikean Bling Ringin jäsenen Alexis Neiersin elämä. Rikosten aikaan hänestä oltiin kuvaamassa tosi-tv-sarjaa Hollywoodin biletyttönä. Ensimmäisessä jaksossa hänet pidätetään osallisena julkkisten asuntomurtoihin. Neiers sai vuoden vankeustuomion, josta istui noin kuukauden - Lindsay Lohanin kanssa samaan aikaan. Entisestä heroiiniaddiktista on tullut äiti, joka puhuu nyt raittiuden puolesta. Hän on kertonut paheksuvansa elokuvaa, jossa häntä näyttelee muuten Harry Pottereista tuttu Emma Watson.

Olin sukeltanut syvälle netin syövereihin. Klikkailin uutisia ja Youtube-videoita kerta toisensa jälkeen. Uppouduin ahdistavaan ja likaiseen itsekeskeisyyden, blingin ja julkkisten rienaavaan maailmaan. Pääsin takaisin pinnalle vasta seuraavana aamuna.

Tiedonjanosta on kyse myös Docventuresissa. Tiedonjano on vahva tunne, liittyy se mihin tahansa, kun on vain pakko saada tietää lisää, tutkia ja selvittää. Docventures on 12 alustusta maailmasta, 12 teemaan liittyvää elokuvaa - jotain, mitä jokaisen tulisi maailmasta tietää.
Dokumenttielokuvat herättävät varmasti kysymyksiä. Siksi Docventuresissa keskustellaan teemasta ennen ja jälkeen elokuvan. Kysymysten kanssa ei tarvitse jäädä yksin.

Docventures alkaen 28.8. TV2:lla, Yle Puheessa ja Yle Areenassa. Isäntinä Riku Rantala ja Tunna Milonoff.

Raha ja ahneus -teemaa käsitellään myös dokumenttielokuvassa Queen of Versailles. Tosi-tv:ltä vaikuttava dokumentointi kertoo miljonääriperheestä, jonka uuden kartanon rakennus jää kesken laman jaloissa. Queen of Versailles Docventuresissa 23.10.

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä