100 punnerrusta - kuudes viikko

Sain välitestissä heti yli 50 punnerrusta eli selvästi enemmän kuin viikko sitten. Sataan on siis jäljellä enää alle puolet, jihuu! Nyt ei harmita, vaikka haasteen kesto on venähtänyt viikolla - olo on iloinen ja tarmokas. Innolla tartun seuraavaan viikkoon!

100 punnerruksen haastetta kokeillut ystäväni varoitti etukäteen, että neljäs viikko on yleensä se vaikein ja siihen on kuulemma monella homma katkennut. Myös hänellä. Viime viikon alussa tuntui kyllä siltä, että kehitys jää junnaamaan paikalleen, mutta se oli toivottavasti väliaikaista. Viidennen (ja myös kuudennen) viikon treeniohjelma on erilainen ja se vienee lihaksistoa taas eteenpäin. Lihassolut ovat neljässä viikossa tottuneet tiettyyn tapaan harjoitella, joten muutos saanee aikaan erilaista vastetta.

Ryhdistä on tullut jo parempi, en enää röhnötä kuin vanha lahna joka paikassa, ja vatsa-selkä-korsetti on vähän vahvempi. Jännitän kuitenkin niskoja, kun punnerrusten määrä on niin suuri, joten päänsäryn estämiseksi venyttelen hartioita muutaman kerran päivässä. Käsivarsissa on muutosta, varsinkin hauikset ovat timmimmät. Voima näkyy myös ihan konkreettisesti: kannoin taannoin eräässä tapahtumassa 20kg:n säkkejä ja yleensä tarvitsen molemmat kädet yhden säkin siirtämiseen. Äkkiä tajusin vieväni molemmissa kainaloissa omaa säkkiä eivätkä ne tuntuneet edes raskailta!

Olotilaan on kevääksi tullut uusi henkilö, työharjoittelija Liisa. Voi raukkaa, ei tiennyt mihin päänsä pisti! Liisa tuntee Olotilan selkänahassaan ja lihaksissaan, sillä hän sai tästä orjapiiskurista oman personal trainerinsa. Neiti aloitti punnerrushaasteen tänään alkutestillä; katso videolta mistä on pieni työharjoittelija tehty!

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä