100 punnerrusta - viides viikko, osa 2

Äh ja päh. Pyh ja pah. Ei kiinnosta, ei huvita. Se ärsyttävä tunne, kun alkuhuuma uudesta kuntoilusta haihtuu ja tulee ensimmäinen takapakki tai pysähdys etenemisessä.

Viides punnerrusviikko on käynnistynyt ja viime viikon lopulla tehdyn välitestin perusteella kertaan siis neljännen viikon treeniohjelman. Nyt tosin rankimman sarjan mukaan, eli punnerruksia tulee viimeviikkoista enemmän. Vielä harmittaa, että kuudessa viikossa ei haaste onnistunut ja se on napannut motivaatiosta suuren palan. Olo on hyvä, lihaksia ei kiristä eikä kolota, ja punnertaminen ei enää toimintana ole yhtä vastenmielistä kuin aina ennen, vaan ihan siedettävää treenailua. Joten tuntemus ei liity fyysisiin olosuhteisiin.

Kailotan motivaationi perään, missä lienet? Tule takaisin!

Toisaalta, mihin sitä motivaatiota niin kovasti tarvitaan? Miksi treenistä pitäisi aina olla innoissaan kuin koiranpentu? Motivaatiosta viis, mitä sitä turhia ajattelemaan – aivot narikkaan ja töihin! Mitä enemmän pohtii ryhtyvänsä treenaamaan, sitä suuremmaksi koko asia kasvaa. Suoraviivaisesti siis mietteet ja tunteet jäähylle, kärppänä vaan lattialle ja punnertamaan ennen kuin pää ehtii kehittää vastalauseita. Jos tämä olisi helppoa, niin eihän se olisi haaste ollenkaan.

Innon lopahtaminen kuuluu asiaan ja välillä suoraan sanottuna vituttaa koko homma. Se on kestettävä. Mutta en anna näiden fiilisten ottaa yliotetta, vaan rämmin itsepäisesti yli jokaisen kirosanoja kirvoittavan hetken. En suo itselleni tilaisuutta lannistaa itseäni.

Tällä viikolla siis vähemmän ajatusten virtaa ja enemmän käytännön toimintaa!

Perkules.