Lupa juhlia?

Kolme vuotta sitten hyppäsin yliopistosta ammattikouluun ja aloitin opinnot kansainvälisessä radio- ja tv-työn koulutusohjelmassa. Ilmoittaessani päätöksestäni yliopistoon oppiaineeni professorit - silmiään pyöritellen - toivottivat minulle onnea valitsemalleni tielle. Ei jäänyt arvailujen varaan, mitä mieltä he olivat suunnanmuutoksestani.

Viime aikoina on käyty keskustelua siitä, arvostetaanko ammattikoulutusta tarpeeksi. Toukokuun 14. päivä järjestivät ammattikoululaiset Arvostusta amiksille -marssin Helsingissä. Erityisesti ilmassa oli kysymys, miksi ammattiin valmistuvia ei noteerata samalla tavalla kuin ylioppilaita.

Vaikka omakohtaiset kokemukseni ammattikoulutuksen aliarvostamisesta rajoittuvatkin lähinnä edellä mainittuun kohtaamiseen professoreiden kanssa, huomaan joskus syyllistyväni vähättelyyn myös itse. Yliopistosta ”duunarikouluun” loikkaaminen tuntuu radikaalilta, varsinkin kun se tapahtui vielä yli 20-vuotiaana. Opiskeluja aloittaessani mietin pitkään, olenko ihan tyhmä; aikuinen ihminen hakeutuu ammattikouluun ja vie itsekkäästi opiskelupaikan joltakin peruskoulunsa juuri päättäneeltä. Kertoessani uusille tuttavuuksille opiskelustani ja tutkinnostani, koen aina tarpeelliseksi myös muistuttaa, että ”kyseessä on kuitenkin vain toiseen asteen tutkinto.” Mutta miksi ihmeessä ajattelen näin?            

Kun pohdin, mitä ammattikoulussa opiskelu on minulle antanut, voin todeta että äärettömän paljon. Kun mietin itseäni kolme vuotta taaksepäin huomaan, että olen kasvanut paljon ihmisenä, saanut lisää ammattitaitoa ja varmuutta. Käytännön opiskelun myötä työelämä, joka on pelottanut minua aina, on kutistunut pieneksi möröksi. Minulla on hei ammatti, ihanaa!

Kulunut vuosi on ollut erilaisten lopputöiden ja näyttöjen ohella äärettömän stressaavaa ja kiireistä aikaa. En osannut arvata, että ammattikoulusta valmistuminen olisi näin työlästä. Mutta nyt kolmen vuoden uurastus on takana ja on aika hengähtää.

Vaikka aikanaan valintani ammattikouluun lähtemisestä sai osakseen kummastusta, en ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Tämä kaikki on vain antanut varmuuden siitä, että ala sopii minulle kuin nenä päähän. Tämä on minun juttuni, ja tätä haluan jatkossakin tehdä. Ja media-assistentiksi valmistumistani aion juhlia todenteolla!