Marian Jamit luo auringon musiikillaan

Marian Jamit luo auringon musiikillaan. Kuva: Tomi Jarva.

Lämmin kesäpäivä on muuttumassa valoisaksi illaksi ja Marian Jamit -yhtyeen laulaja Maria kietoo neuletakkia hartioille. Istumme terassilla Cafe Intron edustalla. Keikan sound check on alkamassa. 

- Olen niin kesämimmi kun voi olla, ihan ylienerginen kesäisin! Kesän lopussa mietin jo seuraavaa ulkomaanmatkaa jonnekin lämpimään, Maria nauraa. 

Marian Jamit on syksyllä 2012 perustettu yhtye, joka soittaa tyttösoulia tai mimmiregeetä, suomenkielistä poppia, soljuvaa rytmimusiikkia.  Maria on 27-vuotias itseoppinut helsinkiläinen muusikko ja on ollut mukana erilaisissa bändikokoonpanoissa jo viimeiset kymmenen vuotta. Hän on ennen kaikkea laulaja, mutta soittaa myös muun muassa kitaraa ja perkussioita sekä säveltää. 

- Marian Jamit on tosi tuore projekti, mutta olen mielettömän iloinen ja yllättynyt kuinka nopea flow meillä on ollut eteenpäin, Maria kertoo. 

Maria on keskittynyt oman musiikin tekemiseen viimeiset viisi vuotta. Vuonna 2011 Maria oli SoundCloudin kuunnelluin naisartisti kokoonpanolla Mo and Mary, jossa kuultiin Maria esittää englanninkielistä elektromusiikkia. Nykyään Maria sanoittaa biisinsä mieluiten suomeksi. 

- Suomenkieli taipuu tosi monenlaisiin juttuihin ja innostun leikkimään sanoilla. Olen musiikillinen kameleontti ja teen mielelläni erilaisia juttuja. Nautin uusista ihmisistä ja tilanteista, olen avoin ja sosiaalinen tyyppi. Lähden innokkaasti mukaan musaproggiksiin, ihan sama mitä musagenreä se on. Olen tehnyt niin poppia kuin progeakin. 

Uusia ideoita päivittäin 

Bändiä luotsaa Assica Jelba  -salanimellä esiintyvä musiikkituottaja, joka säveltää suurimman osan Marian Jamien biiseistä. Hän myös tuotti yhtyeen ensimmäisen levyn Helppoo ja Soljuvaa. Levyä masteroimassa ovat olleet alan kovimmat soundigurut kuten Chartmakers. Maria sanoittaa kaikki yhtyeen kappaleet itse ja levyllä kuullaan myös muutama hänen sävellyksensä. 

- Monet levyn biiseistä ovat syntyneet niin, että olen saanut tuottajalta vaan pelkät biitit eli rytmit, ja olen lähtenyt kuljettamaan sinne eri melodioita. Useiden kappaleiden kitaramelodiat ja muut on rakennettu vasta laulun jälkeen. 

Maria kertoo saavansa uusia ideoita biiseiksi päivittäin. Sitten hän tekee biisin nopeasti purkkiin ja lähettää raidan tuottajalle, jonka kanssa he yhdessä alkavat pallotella ideaa. 

- Se on hyvin vapaata flowta. Tällä työskentelytavalla saan rakentaa biisit biisit vielä pidemmälle itse.

Marian Jamit luo auringon musiikillaan. Kuva: Tomi Jarva.Tunteet kuuluviin 

- Olen helposti ihastuva ihminen – ihastun niin ihmisiin, paikkoihin kuin tilanteisiinkin, Maria kertoo. 

Maria kuvailee itseään romanttiseksi ja tunteikkaaksi naiseksi, joka itkee elokuvissa. Hänen tekemänsä musiikki on täynnä tunnetta. 

- Biisit kertovat mun matkoista, tripeistä maailmaan, tai vaikka fillaroinnista puistossa. Aiheet ovat arkisia, mutta tuovat kuulijalle hyvää fiilistä. Hauskuuden kautta musiikkia tehdään. Mä lähden tonne noin jonnekin ja tapaan uusia ihmisiä, tai menen fillarilla vanhan kaupungin lahdelle tsiikaileen - kunnon jalat veteen laiturilta -meininki. Ja otan paljon valokuvia, sillä olen visuaalinen ihminen ja se myös kuuluu levyn biiseissä. 

Vaikka Marian biisit ovat kepeitä ja swengejä, niin niistä  löytyy myös tärkeitä ja syvällisiä aiheita, rakkautta ja elämän varrelta kertynyttä painolastia. Maria kertoo, että hänen toinen ammattinsa skitsofreenikkojen kuntoutuksen parissa tuo lauluihin myös oman tunnevivahteensa. 

- Sytyn sekunnissa ja kyllästyn päivässä, että ah, tää ei toiminutkaan, Maria nauraa. 

Olohuonekeikka ja tulevaisuushaaveilua 

Keikan alkaessa pienessä Cafe Introssa ei ole tungosta. Se on harmillista, sillä Marian Jameilla on käynnissä hyvät jamit. Maria on lavalla kotonaan. Hänen iloinen persoonansa ja bändin välittömyys tuovat musiikkiin oman tunnelmansa. Marian erikoiset fraseeraukset ja soljuva sanoitus vie kuulijan mennessään. Tuntuu kuin olisi yksityiskeikalla jonkun olohuoneessa. Marian Jamit luo yleisöön kaverifiiliksen. 

- Tosi vähän on muusikkonaisia, jotka tekee suomeksi rytmimusiikkia. Omaa laulusoundiani verrataan usein tiettyihin artisteihin, kuten vaikkapa Reginaan. Mutta mulla on ihan oma tyyli laulaa. Fraseerauksiani on joskus moitittukin, mutta olen pitänyt oman pääni laulutyylissä. Bändin soundimaailma on vanhaa soulia twistattuna uuteen suomipop-meininkiin, Maria kertoo. 

Marian jamit tekee paljon keikkoja ja uusi levy on tekeillä. Yhtye on osallistunut innokkaasti erilaisiin kilpailuihin. 

- Kotkan Meripäivien yhteydessä ollaan esiintymissä eräässä sävellys- ja sanoituskilpailun finaalissa. Ja meidän UMK 2014 -biisi on jo valmiina. On muuten kova biisi, jolla yritetään mukaan ensi vuoden kilpailuun, Maria hehkuttaa. 

Näkyvyys on bändeille iso juttu. Marian Jamit pyrkii eteenpäin ja hakee tunnettavuutta ja laajempia yleisöjä erilaisten kilpailujen, sosiaalisen median ja esimerkiksi YouTuben avulla. 

- Henkilökohtainen haave on tietenkin, että voisin tehdä musiikkia jonain päivänä kokopäivätyönä. Jos saisin katsoa mihin se vie, Maria miettii tulevaisuutta. 

- Toivon, että kuulija voi meidän musiikin avulla heittäytyä tähän elämään ja nauttia. Toivon, että musiikki vangitsisi kuulijan ja tarttuisi sen iholle. Yritän luoda kesän auringon musiikilla. 

Marian Jamit keikkailee seuraavan kerran Helsingissä Libertessä 25.6 ja Tampereella O´Connell´sissa 28.6.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä