Häätapoja ja -uskomuksia

Häätavat ja uskomukset. Hääperinteet. Kuva: Seppo Sarkkinen, Yle


Sormus

Aikoinaan, kun ei kirkonkirjoja eikä muitakaan virallisia papereita ollut, sormus oli ainoa avioliiton merkki. Sormuksen arvoon liittyy vanha hokema, että sen pitää olla vähintään sulhasen kuukausipalkan arvoinen. Se, miksi sormusta pidetään nimettömässä sormessa johtuu siitä, että sieltä uskotaan olevan suora yhteys rakkauden symboliin - eli sydämeen.

Kuulutukset
Kuulutukset täytyy käydä kuuntelemassa, jotta ”lapsilykky” ei kärsi!

Vihkiminen
Vihkimisseremoniaan liittyy useita uskomuksia: Sen, kumpi sanoo kovemmalla äänellä ”tahdon”, uskotaan määräävän ”piirongin paikan”. Sen, kumpi on lähempänä pappia, sanotaan myös saavan kotikomennon. Vihkipari ei saa olla etäällä toistaan, sillä muuten he ovat loppuelämän etäisiä toisilleen. Alttarilla ei saa myöskään vilkuilla taaksepäin. Alttarilta poistuttaessa pari ei saa kääntää toisilleen selkää, muuten tunteet viilenevät.
Muitakin uskomuksia on: sulhasen pitäisi pitää kengännauhat auki alttarille mentäessä, jotta liitto olisi avoin, ja morsiamen tulisi pitää väljää pukua tulevia synnytyksiä helpottaakseen. Uskomuksiin kuuluu sekin, että hän, joka alttarilla on kalpeampi, kuolee aiemmin. Mies on oikealla puolella siksi, että ennen miehet pitivät puukkoa ja tikaria oikealla puolella ja näin estettiin niitten sotkeutuminen morsiamen vaatteisiin.

Huntu
Morsian on ennen vihkimistä ”välitilassa” eli hän ei kuulu enää omaan perheeseensä mutta ei ole vielä miehelässäkään. Niinpä hän suojautuu hunnulla pahoilta hengiltä.
Huntu on myös neitsyyden merkki. Toisen kerran avioon menevälle ei suositella huntua.
Toinen merkki morsiamen viattomuudesta on avoin tukka. Tukan on oltava nutturalla, jos perheenlisäystä on ilmiselvästi tulossa!

Hääpuku
Sulhanen ei saa nähdä morsianta hääpuvussa kuin vasta kirkossa.

Polttarit
Polttarit (saksaksi Polterabend) on vanha perinne, joka alun pitäen koski nimenomaan morsiamia. Ennen häitä siskot ja ystävät pesivät morsiamen suolalla ja jauholla, jotta tämän menneisyys häviäisi ja hän olisi valmis uuteen elämään. Myöhemmin polttarit ”miehistyivät” ja muuttuivat äänekkäämmiksi: rellestämisellä oli alun alkaen tarkoitus karkottaa pahat henget avioliiton ympäriltä.

Kakun leikkaaminen
Se, jonka käsi on päällimmäisenä hääkakkua leikattaessa, on määräysvallassa perheessä. Ja se, joka kakunleikkauksen jälkeen astuu ensiksi toisen varpaille, saa myös komennon!

Lapsionni
Tyttö- vai poikalapsi? Tähän ongelmaan liittyy paljon taikoja. Poikaa voi yrittää muun muassa sillä tavoin, että asettaa kirveen hääsängyn alle. Tyttöä taas voi yrittää asettamalla virkkuukoukun hääsängyn alle.

Riisit
Riisin – ennen vanhaan jauhojen – heittäminen toivotti hääparille runsaita satoja eli kaikenlaista vaurautta.

Hääkaramelli
Naimaton häävieras voi laittaa hääkaramellin tyynynsä alle, jos haluaa naimaonnen kääntyvän.

Häävärit
Sininen on uskollisuuden, valkoinen puhtauden ja punainen räiskyvän lemmen väri.

Itäsuomalainen itkuperinne
Itäsuomalaisissa häissä oli naisväen tapana itkeä paljon. Arveltiin, että jos häissä itki surut valmiiksi, niin avioliitosta tuli onnellinen.

Morsiamen ryöstö
Häissä morsian on matkalla suvusta toiseen. Morsiamen ryöstöllä kokeillaan sulhasen mieskuntoa: hänen täytyy pystyä vapauttamaan morsian uudelleen itselleen.

Morsiuskimpun heitto
Tässä saavat miehelään haluavat häävieraat olla tarkkana: kun morsian heittää morsiuskimpun, niin kimpun kiinni nappaava on seuraava morsian.

Sää
Säähän liittyy monenlaisia uskomuksia. Toisten mielestä sateinen sää enteilee synkkää liittoa. Toisten mielestä taas sade poistaa morsiamelta pahat henget, kun hänen jalanjälkensä kirkkoon mennessä häviävät.

Tölkit ja kengät auton perässä
Hääauton perään solmitulla ”roinalla” on sillekin tarkoituksensa. Alun perin tavaroiden aiheuttamalla metelillä halutiiin häätää pois pahoja henkiä tuoreen avioparin ympäriltä.

Huomenlahja
Sulhasen tulee antaa morsiamelle huomenlahja. Tämäkin juontaa kaukaa historiasta, kun miehen tuli taata vaimolleen tulevaisuus, jos hänelle itselleen jotain sattuisi, naisilla kun ennen aikaan ei ollut varsinaista ammattia - eikä siis vakaata toimeentuloa.

 

Lähteet:
www.naimisiin.info
Myötä- ja vastamäessä - Avioliiton onnea ja ongelmia (Hans Bengtsson, Karisto)
Perheen omat juhlat - Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin (A. Aurejärvi-Karjalainen, WSOY)
Kahden kauppa - Juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia suomalaisista häistä (Terttu Kaivola, SKS)
Tuhat ja yksi häätaikaa (Petra Julin, Tammi)
Häät (Terhi Heinonen)
Uusi käytöksen kultainen kirja (Sirkka Lassila, WSOY)
Häävene vesiä käypi (Satu Aalto, Karisto)
Hääjuhla (Caroline Ash/Minna Karvonen, WSOY)

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä