Hääkuvat kuin satuja, parit kuin filmitähtiä

Harrastuksista voi saada ideoita hääkuvaan. Kuva: Mikaela Löfroth

Muotokuvaaja Mikaela Löfrothin kuvat ovat jotain muuta - pysäyttävän hienoja, osa kuin suoraan sadusta.

Hääkuvien tyyli on siis muuttunut melkoisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kuvia otetaan yhä enemmän studion ulkopuolella. Photoshoppaus on arkipäivää, ja kuvissa haetaan hääparin välistä tunnesidettä.

- Voit kertoa jotain runoja sinne Kristiinan korvaan, että saadaan morsian nauramaan, sanoo Mikaela. Hääpari hymyilee ja studiosalamat räiskyvät.

Kuvien ottamisessa tarvitaan kuvaajalta yhtä paljon ihmissuhdetaitoja kuin teknistä osaamista. Kuvattavia jututetaan koko kuvaustilanteen ajan, hetki elää ja muuttuu.

Mikaela Löfroth otti Kristiina Hyytiälän & Jukka-Pekka Pulkkisen hääkuvat. Kuva: Krister LöfrothMikaela Löfroth on hääkuviin erikoistunut muotokuvaaja. Hääpareja hän ikuistaa pääosin studion ulkopuolella. Kuvauksellisen miljöön avulla voidaan viedä kuva aivan eri ulottuvuuksiin. Lisäksi hääpäivän ainutkertaisuudessa on oma taikansa.

- Tykkään kuvata hääkuvia eniten siksi, että vaikka kuvattavat aluksi jännittävät ja kertovat, että "ei minusta saa hyviä kuvia", niin kuvausvaiheessa ollaankin meikissä ja kampauksessa, yllä mahtava puku ja kaikki on kunnossa - ja se näkyy ihmisistä, Mikaela hymyilee.


Häävalokuva uudistuu dokumentista tunteiden näyttämiseen

Hääkuvat ovat pysyneet tyyliltään lähes samanlaisina koko valokuvauksen historia ajan. Oikeastaan vasta vuosituhannen vaihteessa niissä alettiin nähdä suurempaa muutosta. Perinteissä mielessä hääpotretti on ollut tavallaan dokumentti vihkipäivästä. Vanhoissa kuvissa ilmeet ovat vakavia, eikä tunteita suuremmin näytetä.

Mikaelan mukaan uudentyyppiset hääkuvat heijastavat tämän ajan visuaalisia vaatimuksia. Toisin kuin ennen, nyt hääkuva saa herättää katsojassa tunteita, se saa olla ilmaisultaan voimakkaampi ja tunnelmaltaan dramaattisempi.

Kaikkein tärkeintä hääkuvassa on, että se synnyttää tunteen, että nämä kaksi kuuluvat yhteen. Tuloksena on kuin kuva prinsessasadusta, joka on irti arjesta ja jopa todellisuudesta. Morsian ja sulhanen saavat olla kuvaushetken ajan filmitähtiä ja tämä saa näkyä kuvassa.

- Nykyään halutaan tehdä vähän teosmaisempaa. Kun ollaan parhaimmissa vaatteissa ja panostettu tilanteeseen, niin totta kai kuvakin saa olla todellisuutta fantastisempaa.

Dokumentaarisuus alkaa siis kääntyä sadunomaisempaan ilmaisuun. Silti Mikaela vierastaa itsensä kohdalla sanaa taiteilija.

- Vähän tietysti pitää olla taiteellisuutta, olen kuitenkin luovassa työssä. Olen silti ennemmin asiakaspalvelija ja yrittäjä.

Mikaela itse on yksi suurimmista uuden tyylisuunnan vaikuttajista: Suomen ammattivalokuvaajat valitsivat hänet vuonna 2011 vuoden muotokuvaajaksi. Lisäksi hän tuli juuri viidennelle sijalle kansainvälisen International Loupe Awards –kilpailun hääkuvasarjassa.

Kuvien tyyliin suhteen Mikaelalla on yleensä vapaat kädet. Hääparit luottavat kuvaajan näkemyksiin. Kuvattavien omat toivomukset ovat silti aina tervetulleita. Ideoita kuviin syntyy myös ennakkotapaamisessa, missä Mikaela selvittää muun muassa kuvattavien harrastukset.


Kuvankäsittelyllä ei manipuloida luontaisia piirteitä

Kuvaamisen jälkeen alkaa kuvien jälkityöstö. Digitaalisuuden myötä studion nurkassa ei ole enää pimiötä, jossa valokuvia itse vedostettaisiin, vaan kaikki tehdään tietokoneen kuvankäsittelyohjelmalla.

Kuvista poistetaan mahdolliset roskat, joita saattaa olla kameran linssissä. Henkilön kädessä mahdollisesti oleva mustelma tai naarmu ei ole kuvassa kovin edustava asia, joten sekin saa lähteä. Mustelma tai naarmu kun ei ole henkilön luontainen piirre.

Kuvankäsittelyllä voitaisiin periaatteessa myös hoikentamaan tai komistamaan kohteita. Silti niin ei koskaan toimita.

- Yleensä naiset sanovat, että kaksoisleuat tai kymmenen kiloa pois, mutta eivät he sitä todellisuudessa halua. Tämä on vain tapa kertoa asiat, Mikaela tietää.

Kuvankäsittelyssä hääkuvan linjat suoristetaan ja kuva rajataan lopulliseen muotoonsa. Sen jälkeen kuva saa uudet värit ja kuvaajan signeerauksen ja on valmis seinälle.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

Siirtolaisuusinstituutti / Ylen ArkistoPerinteinen dokumentaarinen häävalokuva. Kuva: Siirtolaisuusinstituutti/Ylen Arkisto

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä