Parittomat tutkii kaupunkilaissinkkuja

Parittomat tutkii kaupunkilaissinkkuja. Kuva: Yle Kuvapalvelu

"Mä haluun miehen ja mä haluun lapsia. Käyn tosi paljon keikoilla ja vaikka missä, mutta en vaan tapaa ketään missään. Olen jo 37-vuotias, eli aikaakaan ei ole enää kovin paljon hukattavana. Mä meen hukkaan ilman miestä, ja elämä nyt vaan on hauskempaa kaksisteen kuin yksisteen."

On kansainvälisesti kasvava ilmiö, että koulutetut kaupunkilaisnaiset elävät yhä useammin sinkkuina. Toisin kuin miehillä, naisilla korkea koulutus lisää todennäköisyyttä elää yksin. Mielikuvat sinkkunaisista ovat rumia ja ristiriitaisia. Heitä pidetään nirsoina, työkeskeisinä ja miestennielijöinä. Suomessa on yli miljoona yksinelävää. Sinkkuja siis on, mutta miksi ihanien naisten on niin vaikea kohdata sitä oikeaa?

Kahdeksanosainen Parittomat kertoo viiden noin 35-vuotiaan helsinkiläisnaisen elämästä ja yrityksistä löytää miehet. Sarjassa naiset deittaileivat, kertovat tunteistaan, toiveistaan ja kokemuksistaan. Ja – koska koolla on viisi naista – he puhuvat paljon. Lisäksi Parittomissa käsitellään myyttejä ja uskomuksia, joita naisiin, sinkkuihin ja parisuhteisiin liittyy. Minkälaista on elää sinkkuna nyky-Suomessa, ja kuinka kauan sukulaiset jaksavat kysellä miesasioista? Minkälaiset historialliset ja yhteiskunnalliset syyt ovat johtaneet siihen, että kaupunkilaisnaiset jäävät rannalle?

Sarjan päähenkilöt ovat aktiivisia kaupunkilaisia ja kulttuurin suurkuluttajia. Ohjelmassa etsitäänkin uusia treffitapoja kulttuurin parista. Mitä tapahtuu pikarunotreffeillä, jossa tutustuminen alkaa runosta? Auttaako kuvataide tai tanssi löytämään sen oikean? Parittomien järjestämistä taidetreffeistä huolimatta sarja ei ole paritusohjelma sanan perinteisessä mielessä.

Parittomat, 8 jaksoa Yle TV1:ssä sunnuntaisin 7.10.2012. alkaen klo 18.15.

 


____________________________________

Ohjelmaan haettiin naisia talvella 2011. Kiitos kaikille osallistuneille.

Oletko noin 35-vuotias nainen? Elätkö ilman parisuhdetta? Olet koulutettu. Asut pääkaupunkiseudulla ja – kuten 95 prosenttia sinkuista – olisit valmis parisuhteeseen. Olet älykäs ja ihana nainen, mutta yrityksistä huolimatta kumppania ei löydy. Kaipaatko baari-illoille vaihtoehtoa, uusia paikkoja ja keinoja kohdata miehiä?

Jos vastasit kyllä, olet kaipaamamme nainen. Hakuaika naisille päättyy 28.11.2011.

Koska hyvin koulutetut naiset on suuri ryhmä sinkuista, Ylen Parittomat-ohjelma käsittelee heidän esteitään kumppanin löytämisessä. Samalla ohjelma tutkii tätä yhteiskunnallista ilmiötä: sen syitä, seurauksia ja historiaa.

Parisuhdetta etsitään ohjelmassa taiteiden avulla. Taiteen äärellä tuntematonta ihmistä voi syväluodata menemättä varsinaisesti henkilökohtaisuuksiin.Jos siis haluaisit kokeilla pikarunodeittejä tai käydä asiaan gallerian puolella, ilmoittaudu meille.

Ohjelma kuvataan pääosin tammi – huhtikuussa 2012. Kerromme mielellämme lisää ohjelmasta ja kuvausaikataulusta. Muista että, kysymällä et vielä ilmoittaudu ohjelmaan. Ohjelman toimituksen tavoitat sähköpostilla parittomat (at) yle.fi

__________________________________

kommentit

Hei, Twitterissä kysytään, miksi ikäraja juuri siinä missä on?

>Tuija_YLE Pe, 2011-11-04 23:26

Moi,

päätimme asettaa ikärajan noin 35 vuoteen useasta syystä. Ikä ei tietenkään ole tarkoitettu tarkaksi: tähän mennessä hakemuksia on tullut 33 - 38-vuotiailta naisilta, mikä on hieno juttu.

Asiallisiin syihin: 35 vuotta on monella tapaa rajapyykki. Siinä iässä sinkkujen ja perheellisten elämäntavat ovat erilaisimmillaan. Perheellisillä on pienet lapset ja ruuhka-aika. Vaikka monet yksineläjät pitävät sinkkuutta ohimenevänä elämänvaiheena, tutkimusten mukaan yksinelo alkaa yli 35-vuotiaana vakiintua elämäntavaksi. Kumppanin löytyminen vaikeutuu tilastollisestikin. Samaan aikaan naiset joutuvat kuuntelemaan sitä kuuluisaa biologista kelloa.

>toimitus Ma, 2011-11-07 11:33

Hei. Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta ja myös fiksulta tuotannolta monitasoisessa deittiohjelmien loputtomassa viidakossa. Kuvausta lukiessa heräsi kuitenkin heti mieleen, että miksi ohjelmassa haetaan ainoastaan heteronaisille kumppania?? Tuntuu todella rajaavalta tämän päivän Suomessa. Suuntaukseen katsomatta kaikenlaiset sinkkunaiset painovat samojen kysymysten, ongelmien ja toiveiden kanssa.

>ladybug Ma, 2011-11-07 16:38

Hei! Pohdimme ohjelman rajausta pitkään. Lopulta päädyimme rajaamaan aiheen koulutettuihin heteronaisiin ja heidän kohtaamiinsa hankaluuksiin rakkaudessa. Ohjelman aihe ei ole sinkkuus ylipäätään, vaan tarkoitus on - treffailun lisäksi - tehdä näkyväksi tietty yhteiskunnallinen ja historiallinen ilmiö, joka on tuttu kaikkialla länsimaissa. Vaikka kaikenlaiset sinkkunaiset painivat tunnetasolla samojen kysymysten kanssa, aihe kasvaisi mielestämme liian laajaksi, jos mukana olisi myös lesboja. Samasta syystä meillä on myös ikärajaus.

>toimitus Ti, 2011-11-08 10:14

Mitä vikaa hetero-rajauksessa on? Kun heteroja on reilusti yli 90% väestöstä, myös nykypäivän Suomessa, niin miksi seksuaalivähemmistöjen pitää tehdä itsestään numeroa joka paikassa, kysyn vaan? Joka toisessa ohjelmassahan on jo ns. "kiintiö-vähemmistöläinen" - eikö mikään riitä? Ei taida olla Setalaisilla parempaa tekemistä kuin tunkea itseään ilman kasvoja netin kautta joka paikkaan, ihan samalla tavalla kuin vakaumukselliset rasistit, tai muut ei-niin-toivotut vähemmistöt. Joku raja kuitenkin vielä sentään. Heteroilla ne ongelmat on joka tapauksessa suurempia, kun pitää sovittaa vastakkaiset sukupuolet yhteen, kyse ei siis ole pelkistä persoonallisuuksien eroista, vaan mukana on koko evoluution ja biologian tuoma, atavistinen taakka.

>Mitä vikaa? Pe, 2012-01-20 17:06

Olen 40. Olenko siis liian vanha? Siltä tuntuu usein monessa mielessä, vaikka ulkonäön (ja kuulemma "aidon virkeyden")puolesta saan vastata usein kysymyksiin siitä, mitä opiskelen, vaikka olen valmistunut 14 vuotta sitten.

>Liina Ma, 2011-11-07 17:53

Moi! Laita ihmeessä hakemus tulemaan. Ikäraja ei ole tarkoitettu täsmälliseksi.

>toimitus Ti, 2011-11-08 10:16

Taidepikatreffit! kuulostaa mielenkiintoselta. järjestetäänkö niitä yleisesti vai onko se vain tätä ohjelmaa varten??

>Mielenkiintoista Ma, 2011-11-07 21:25

Toivomme, että ohjelma innoittaa gallerioita, kirjastoja, festareita, museoita jne. järjestämään taidepikatreffejä. Meiltä saa myöhemmin apua ja vinkkejä!

>toimitus Ti, 2011-11-08 10:18

Miksi naisten pitäisi olla juuri pk-seudulta?

>Lande Ti, 2011-11-08 22:18

Hei! Kevään aikana naisille tulee useita kuvauksia. Siksi ajattelimme, että on käytännöllistä, jos naiset asuisivat suhteellisen lähekkäin. Lisäksi pääkaupunkiseudulla asuu määrällisesti eniten koulutettuja sinkkunaisia. Mutta! Jos tuntee kuuluvansa tähän ohjelmaan, kannattaa ehdottomasti hakea - asuinpaikasta huolimatta.

>toimitus Pe, 2011-11-11 16:00

Hei , mitä vaatimuksia on meille PARITTOMILLE MIEHILLE ?

Itse olen 51v .

>juova1 Su, 2011-11-20 19:04

Moi! Naisilla on varmasti vaatimuksia miehille, mutta toimituksella ei ole. Miehet ilmoittautukaa, mikäli fiksut naiset ja uudet asiat kiinnostavat.

>toimitus Ti, 2011-11-22 09:48

Olen juuri täyttänyt 60, hyvin koulutettu, edelleen kaunis ja viehättävä nainen. En ole puuma, vaikka monet itseäni nuoremmat miehet on osoittaneet kiinnostumistaan. Väittäisimpä, että 60 vuotta täyttäneen naisen vasta vaikea on löytää kouluja käynyt kulttuurista kiinnostunut mies, jolla ei ole alkoholi-, mielenterveys- tai muita vakavia terveysongelmia. Ressukkaa aikuinen nainen ei vaivoikseen halua, missä ne muut?

>Pirkko V. Su, 2011-11-20 22:11

Hei Pirkko! Tilastot vahvistavat kokemuksesi: koulutetuista 60-vuotiaista naisista yksin elää 40 prosenttia, kun 35-vuotiaiden kohdalla luku on 15. Iän myötä miehen löytäminen siis vaikeutuu. Ihan nollaa tilastot eivät kuitenkaan sinkkumiesten kohdalla näytä, joten jossain miehiäkin on vapaana - myös ilman mainitsemiasi ongelmia.

>toimitus Ke, 2011-11-23 09:34

Jos vakava terveysongelma mielestäsi tekee ihmisestä ressukan, niin enpä ihmettele, että olet yksin. Useimmille ihmisille osuu jokin vakava terveysongelma jossain vaiheessa elämää ja varsinkin vanhemmiten. Kannattaisikohan ajatella hieman lisää.

>Yksi terveysongelmainen mies Su, 2011-12-04 12:17

Sanotaan,että kauneus on katsojan silmässä.Päteeköhän se myös peiliin katsottaessa??!Ylisuuria egoja ja narsisteja esiintyy myös miehissä,silloin kaksi sellaista ei oikein tahdo mahtua samaan tilaan.Aikuinen mies arvostaa myös naisessa sisäistä kauneutta hyvin korkealle.Koulutus merkitsee lupaa tehdä tiettyä työtä, kuten ajolupa.Työn laadun hyvyys kertoo tekijästään paljon!

>ahven Ma, 2011-12-12 18:36

Hih, jotenkin niin vanhoillista ajattelua....biologinen kello, please...Maailmassa on tarpeeksi äidittömiä tahi äidin jättämiä lapsia että jos on pakko niitä saada niin onko lapsen pakko olla "biologisesti" oma....kiesus.

>patterit loppu kellosta...36v puuma..... Pe, 2011-12-09 12:39

Vai ihan oikein koulutettuja. Suomessahan ei ole minkäänlaisia yhteiskuntaluokkia, niin ainakin väitetään. Saippuasarjoja tulee muilta kanavilta ihan tarpeeksi. Ihan huuhaa idea sanon minä.

>LOL Pe, 2011-12-16 07:18

Tässä harjoitetaan nyt kovaa ikärasismia! Parittomissa on kaikenikäisiä, nuoria, keski-ikäisiä ja vanhoja. Itse olen nimim. Pirkkoakin iäkkäämpi...

>Roskisdyykkarin balladi To, 2012-01-05 20:39

Pääkaupunkiseudun naisille on paljon kanavia miesten löytämiseen. Itse deittisivuilla olleilla olen huomannut, että suurin osa siellä olevista ihmisistä on pääkaupunkiseudulta. Jos taas itse sattuu olemaan jopa yli sadan kilometrin päässä Helsingistä (niin kuin suurin osa suomalaisista taitaa olla), niin alkaa olla miehistä pulaa. Enkä ainakaan minä ole sen sortin missi, jonka perästä miehet ajavat yli sata kilometriä. Niin että tuntuu tarpeettomammalta tehdä ohjelma pääkaupunkiseudulla kuin melkein missä tahansa muualla. Mutta ymmärrän, että tuotannollisesti se on helpompaa. Enkä minä osunutkaan noihin naiskriteereihin muuten kuin koulutuksen ja yksinäisyyden osalta.

Sinä päivänä kun tehdään tosi-tv-ohjelma "Parittomat kuvatukset", pistän hakemuksen vetämään ja odotan deittiohjelmaa, jonka rinnalla kalpenee joka Pulmusten arki.

>Ikuisesti yksin La, 2012-01-07 22:39

PS: korjaan pari kirjoitusvirhettä:

Ikuisesti yksin kirjoitti:

Itse deittisivuilla olleena olen huomannut, että suurin osa siellä olevista ihmisistä on pääkaupunkiseudulta.
Sinä päivänä kun tehdään tosi-tv-ohjelma "Parittomat kuvatukset", pistän hakemuksen vetämään ja odotan deittiohjelmaa, jonka rinnalla kalpenee jopa Pulmusten arki.

En halua näyttää ihmiseltä, joka ei osaa kirjoittaa, kun kerran ehdin lesoilla koulutuksella. :D

>Ikuisesti yksin La, 2012-01-07 22:42

Taide ja kulttuuri on hyvä idea deittailun taustaksi. Innostuin jo vähän itsekin, mutta olen ikävä kyllä mies väärältä paikkakunnalta.

Miksiköhän taide- ja kulttuurideittailua ei järjestetä muutenkin enempi kapakoiden ja risteilyjen sijaan? Suomessa on niin vaikea tutustua naisiin, jos ei tykkää kapakoista, molemmin puolinen varautuneisuus on yleensä liian suuri.

Jos jotakuta nuorta, tai nuorekasta 30+ naista kiinnostaa sivistynyt ja taiteellinen, yksinäinen nuorekas 40+ mies Turusta, niin täällä olen. Terveys ja elämäntavat ovat kunnossa ja kaipaan ainakin juttuseuraa.

>Mies kaipaa naista.. Ke, 2012-01-18 19:20

Käyntikorttini mahdollisesti kiinnostuneille naisille:
http://www.flickr.com/photos/tomixyz/

>Mies kaipaa naista.. Pe, 2012-02-03 19:53

en ymmärrä ohjelmaa,miksi ei etsitä koko maasta naisia meitä on paljon muuallakin.olen pirteä lähihoitaja,ja haluaisin mukaan.eikä mitään ikä rajoituksia saa olla.

>yksinäinen jns. Ma, 2012-01-23 20:38

Nämäkin naiset olisivat löytäneet puolison helposti, jos asuisivat maalla.

Syrjäseuduilla viihtyvä nainen saa valita parhaat päältä.
Kaikki miehet täällä eivät todellakaan ole peräkammarin poikamiehiä;-)

Tekisitte joskus ohjelman rohkeista, kauniista ja menestyvistä maalaisnaisista, jotka ovat löytäneet onnen täältä selkosista.

Sellaisia naisia nimittäin on.

>sentenced Su, 2012-10-07 18:07

Kaiken tasa-arvon keskellä naiset eivät ole ryhtyneet siihen aktiivis-aktiiviseen parisuhteen etsijän rooliin, joka miehillä on perinteisesti ollut, vaan pysyvät edelleen passiivis-aktiivisessa tyylissä. Eli käyvät ulkona juhlimassa, teatterissa, leffoissa, rafloissa syömässä jne., mutta nähdessään kiinnostavan miehen, eivät ota aloitteentekijän osaa. Poikkeuksia on varmasti, mutta edelleen miehet menevät juttelemaan, aloittamaan kommunikointia ja siinä naisen osaksi jää toivoa, että tyrkylle tulisi joku oikeasti/tarpeeksi kiinnostava.
Itselläni on takana muutama vaihtelevakestoinen parisuhde, kolme upeaa lasta ja ihanat exät, mutta vain kerran minua on aktiivisesti lähestytty - olin tosin silloin niin nuori ja tyhmä, etten tajunnut omaa etuani :D (enää vain tyhmä).
En väitä naisia laiskoiksi tai aloitekyvyttömiksi tms., mutta sen ihan ekan yrityksen he jättävät edelleen tekemättä. Voi tietysti olla, että sen hallitseminen kertoo miehen hyvistä ominaisuuksista niin ratkaisevalla tavalla, ettei entisestään ujoutunut, mahdollisesta hyväksytyksi tulemisestaan epävarma mies ansaitse parisuhteen alkumetrejäkään...

>kyösti Su, 2012-10-21 14:34

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä