Pitääkö meidän unohtaa, jotta voimme muistaa?

Facebook, Instagram ja blogit ovat tehneet muistoista ja pienistä hetkistä kulutustavaraa. Nappaat kuvan ja se on jo bittiavaruudessa koko maailman nähtävillä. Minkälaisen arvon hetket ja muistot saavat, kun tallennamme niitä koko ajan kännyköihin ja padeihin? 

Kaiken tämän kuvatulvan keskellä menneisyys nousee ajoittain pintaan. Facebookin vanhojen kuvien viikko ja Instagramin Throwback Thursday antavat luvan muistella menneitä aikoja. Viikon takainen kuva cappuccinosta ei ole muisto, vaan hetki, jonka elit viikko sitten. Lapsuuskuva itsestäsi sen sijaan herättää todellisen nostalgian tunteen. Muistatko tuon Aku Ankka t-paidan tai nuo korvalappustereot? Mitä tapahtui, kun olin 11-vuotias? Arvotamme vanhoja valokuvia ihan eri tavalla kuin kännykän räpsäisyjä.

Kun kymmenen vuoden päästä selaan vanhoja Instagram-kuviani, muistelenko kaiholla syömääni muffinsia? Kuvan välittämä tunnearvo kasvaa, jos sen on jo kertaalleen unohtanut. Unohtamisen tarpeeseen on olemassa myös kännykkäsovellus. ThrowBack lähettää ottamasi kuvan tulevaisuuteen. Voit siis saada sähköpostia menneisyyden sinulta jopa viiden vuoden takaa. Ajatus nostattaa karvat pystyyn. Muistanko silloin hauskan hetken vai ahdistavan elämäntilanteen?

Kännykkäkuvaamisen pointtina on nopean hetken tallentaminen. Sovellus saa harkitsemaan pikaista kännykkäotosta. Kuva cappuccinosta viiden vuoden takaa ei välttämättä herätä suuria tunteita. Haluan lähettää tulevaisuuteen jotain merkityksellistä. Mutta mitä se voi olla, jos kuvan ja hetken merkitys kasvaakin juuri vuosien myötä? Ehkä siksi vanhat kuvat herättävät meissä niin paljon tunteita - ne ovat unohdettuja hetkiä, joiden merkitystä ei silloin tiennyt.

Pitääkö meidän siis unohtaa, jotta voimme muistaa? Minkälaisen muiston sinä lähettäisit tulevaisuuden itsellesi?