Syyskävely Cygnaeuksenkadun ja Hannikaisenkadun kulmatontille

Toivolan Vanha Piha. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

Lokakuisena arkipäivänä Jyväskylän keskustassa ihmisillä on kiire. Keltaiset vaahteran lehdet kahisevat jalkojen alla. Olen syyskävelyllä; nautin tihkusateesta, viilenevästä ilmasta ja villasukista kumisaappaissa.

Cygnaeuksen- ja Hannikaisenkadun kulmatontilta löytyy vanhojen puutalojen ympäröimä sisäpiha, joka houkuttelee astumaan sisään. Se on Toivolan Vanha Piha, jonka historia ulottuu 1800-luvulle saakka. Pihapiirissä on toiminut aikanaan muun muassa synnytyssairaala. Nyt pihaa ympäröivistä vanhoista rakennuksista voi löytää esimerkiksi lankakaupan, verhoomon, vaatehtimon, sisustusputiikin, kahvilan ja sepän pajan.

Pihaan astuessa aika pysähtyy ja vanhan ajan tunnelma siirtyy hetkeksi kulkijaan. Kiertelen ryytimaalla, ihailen aittoja ja vierailen Keski-Suomen Museon omistamassa Kuparisepän pajassa, joka on todellinen rauhan tyyssija. Sepän pajassa kipinät suihkivat ja takomisen ääni kumisee korvissani. Kahvilassa lämmittelen kupillisella teetä kaakeliuunin vieressä. 

Mitä kauemmin vietän pihassa aikaa, sitä vähemmän haluan sieltä lähteä. Haistelen historiaa ja nautin syksystä. Toivon, että jotain pihan väreistä ja tunnelmasta tarttuu minuun kotiin vietäväksi.

Toivolan Vanha Piha. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila. Toivolan Vanha Piha. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila. Toivolan Vanha Piha. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila. Toivolan Vanha Piha. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila. Toivolan Vanha Piha. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila. Toivolan Vanha Piha. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila. Toivolan Vanha Piha. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila. Toivolan Vanha Piha. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila. Toivolan Vanha Piha. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä