”Aina tulen olemaan teiniäiti, se ei mihinkään muutu”

Teiniäidistä nuoreksi äidiksi. Kuva: Laura Pohjavirta, Yle

Teiniäidit palaa ruutuun uusin jaksoin. Toisella kaudella seurataan kahden uuden äidin, 17-vuotiaan Demin ja 18-vuotiaan Roosan elämää äitiyden ensimmäisissä askeleissa. Sarjassa jatkavat myös aiemmalta kaudelta tutut serkukset, Sanna ja Sarita lapsineen.

Teiniäidit-sarja näyttää, millaista nuorten äitien arki todellisuudessa on - iloineen ja suruineen. Jokaisella äidillä on omat murheensa, draamansa ja huolensa, mutta elämästä löytyy myös onnea ja rakkautta.

Sanna ei ole enää teini-ikäinen, mutta teiniäitiys näkyy yhä hänen elämässään. Ennakkoluuloja Sanna kohtaa esimerkiksi poikansa päiväkodissa.

– Mulla on 4-vuotias poika ja tähänkin asti olen hyvin pärjännyt. Silti tulee sellainen olo, että mua katsottaisiin vähän tarkemmin. Ei ole "yllätys", jos joku asia vähän myöhästyy, koska olen nuori äiti enkä ole niin vastuuntuntoinen. Arkeni on kuitenkin aika hektinen, koulu ja työt, joskus joku asia vain jää unholaan.

– Aina tulen olemaan teiniäiti, se ei mihinkään muutu, Sanna jatkaa.

Sanna myöntää joskus vertaavansa itseään vanhempiin äiteihin. Pitäisi pystyä koko ajan osoittamaan, että pystyy.

– Uskon, että mulla on vaikeammat lähtökohdat. Koen silti olevani hyvä äiti. Välillä väsyttää, mutta luulen, että se on ihan sallittua.

– Mielestäni äidiksi tullaan kasvamalla lapsen myötä. Ikä ei ole edellytys äitiyteen, Sanna päättää.

Teiniäidit-sarjan ensimmäisen kauden uusintoja voi seurata TV2:ssa maanantaisin klo 19.30.
Toisen kauden uudet jaksot alkavat TV2:ssa maanantaina 18.11. klo 19.30.

Uudet jaksot ovat nähtävissä Yle Areenassa jo vuorokautta ennen tv-ensi-iltaa.

Teiniäidistä nuoreksi äidiksi. Kuva: YleTeiniäidistä nuoreksi äidiksi. Kuva: YleTeiniäidistä nuoreksi äidiksi. Kuva: YleTeiniäidistä nuoreksi äidiksi. Kuva: Yle

kommentit

Sitä saa, mitä kylvää. Turha porata yhteiskunnalle tekojaan. Tuollaisille naisille on ihan oma nimityksensä. (3 miestä/3 vk. Isä arvotaan elatuksen himossa.) Jos yhteiskunta pannaan maksamaan, lienee sillä myös oikeus kieltäytyä, eli pakottaa aborttiin.

>Jannu Su, 2013-12-29 13:37

Ei jumalauta mikä kommentti! Kuka on porannut yhteiskunnalle tekemisiään? Teiniäidit on niin sanottu reality sarja missä kerrotaan ihmisten elämästä, ja tämä sattuu kuulumaan yhden teiniäidin elämään. Sulje sä telkkaris, jos et tiedä realityn tarkoitusta. Tai tarkista joltain viisaammalta mikä pointti on!

>Minä Ma, 2013-12-30 01:53

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä