Tuntuuko kuppaaminen hurjalta?

Kuppausta. Kuppari Hilda Leskinen. Kuva: Museovirasto, Ylen kuvapalvelu

Kuppaaminen hoitomenetelmänä on peräisin antiikin Kreikasta. Kreikkalaisten mukaan veren neljän rakenneosan piti olla tasapainossa.

- Pahan veren poistamista pidettiin tärkeänä sairauksien parantamisessa, kertoo FL Hindrik Strandberg, joka tutkii etnografisessa väitöskirjassaan kuppaamisen historiaa. Strandberg väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa 15. kesäkuuta.

- Ensimmäinen Suomessa tunnettu kuppari oli mies, Jöns Kopperen, joka vaikutti Pohjanmaalla 1490-luvulla, Strandberg kertoo. Pääsääntöisesti kupparit olivat kuitenkin naisia.

Kupparit olivat usein kylästä toiseen kiertäviä ammattilaisia. Kupparin saapuessa järjestettiin kuppauspidot: talo tarjosi kahvia ja ruokaa sillä välin, kun halukkaita kupattiin saunassa.

Kuppausta käytettiin ensisijaisesti erilaisiin kiputiloihin, mutta myös esimerkiksi huimauksen ja selkävaivojen hoitamiseen. Kuppareilla oli myös perinteiset säännöt kuppaussarvien kiinnityspaikoista erilaisissa sairauksissa.

- Kiinnostavaa on, että tätä kansanparannusperinnettä ja antiikin kirjoituksia vertaamalla esiin nousee monia yhtäläisyyksiä: kuppausta käytettiin samoihin sairauksiin ja kuppaussarvet asetettiin samoihin paikkoihin, Strandberg sanoo. Myös käytetyt välineet muistuttavat paljon toisiaan.

Arkistoaineiston mukaan ihmiset tunsivat olonsa entistä paremmaksi kuppauksen jälkeen, mutta kuppaamisen todellisista lääketieteellisistä vaikutuksista ei ole todisteita.

- Jos kuppaus olisi liitetty terveysriskeihin, perinne ei olisi säilynyt, Strandberg huomauttaa.

Kuppausta käsiteltiin vielä 1900-luvun alussa perhelääkärikirjoissa, mutta perinne hiipui vuosisadan jälkipuoliskolla yleisen terveydenhuollon ja lääkäreiden yleistyessä.

- Kupparit vanhenivat 1900-luvun puolivälissä, eivätkä nuoret naiset halunneet jatkaa perinnettä, Strandberg sanoo.

Viime vuosina kuppaus osana vaihtoehtoista lääketiedettä on saavuttanut suosiota. Kuppausta voi kokeilla muun muassa joissakin helsinkiläisissä yleisissä saunoissa.

- Olen käynyt yleisessä saunassa ja nähnyt siellä tehtävän kuppausta, Strandberg sanoo. Itse en ole kuitenkaan kokeillut!

Oletko kokeillut tai nähnyt kuppausta? Jos kestät, katso Ylen Elävässä arkistossa Kuppari  ja Käynti kupparilla, v. 1965.


Lähde: Helsingin yliopiston tiedote, Hindrik Strandbergin väitöskirja, 2012.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä