Viinattomat viikkoni

Kuva: YLE/Pekka Sipilä.

Absolutistin arvovalinta

Jani, 29, ei juonut nuorena miehenä lainkaan. Nuoruuden absolutismi oli Janille selkeä arvovalinta, sillä hän ei halunnut olla samanlainen känniääliö kuin muut kaverit.

Korkki aukesi vasta parikymppisenä – osittain uteliaisuudesta, osittain sosiaalisten piirien vuoksi.

– Olin aikanaan absolutisti 22-vuotiaaksi saakka. Päätökseen aloittaa alkoholin käyttö johti osittain harrastusten ja opiskeluaikaisen työn aloitus: pääsi helpommin mukaan työ-, harraste- ja opiskelijaporukkaan, kun joi.

Juomisen aloittamisen jälkeenkin Jani on pitänyt useita täysin alkoholittomia kuukausia. Syyt ovat tällöin olleet terveyteen ja parempaan elämään liittyviä. Vaikka juomisen lopettaminen tai absolutistina oleminen sinänsä ei ole Janista vaikeaa, sitä joutuu usein selittämään.

– Jouduin jossain tilanteissa selittämään juomattomuuttani. Tein hyvin selväksi, etten juo, ja jossain vaiheessa ihmiset lopettivat kyselyt. Paras keino välttää ylimääräiset kyselyt on olla selkeä ja johdonmukainen.


Mikset sä juo? Ota nyt yksi ainakin!

Vielä nykyäänkin se, että joku porukasta ei juo, tuntuu olevan muille ongelma. Heydi, 34, tietää asian hyvin: " Monesti mietin, että entisillä alkoholisteilla on varmasti tosi vaikeaa, koska alkoholia tuputetaan joka puolella."

Heydi ilmoittaa usein esimerkiksi kotibileisiin mennessään jo etukäteen isännälle, ettei aio juoda mitään, jotta tuputus ei ala heti ulko-ovella. Yleinen odotus on se, että kaikki ottavat yhdessä ja paljon.

– Viime kerralla sanoin, että laajensin tipatonta tammikuuta. Se meni paljon helpommin läpi, kun käsite on niin tunnettu.

Heydi on juuri päättänyt vuoden alusta alkaneen juomalakkonsa, ja sallii nyt itselleen yhden tai pari juomaa silloin tällöin. Enempää hän ei halua alkaa juoda, sillä perheessä toivotaan piakkoin iloisia uutisia raskaudesta.

Lakko ei ollut Heydin ensimmäinen. Pisimpään hän oli juomatta vuonna 2007.

– Olin absolutistina vähän reilut puoli vuotta. Kun kävi paljon ulkona, tuli myös juotua paljon, ja välillä kontrolli saattoi lähteä kokonaan. Siinä vaiheessa päätin, että jos en osaa kontrolloida, on parempi, etten juo ollenkaan.

Selviä seurauksia Heydin juomalakolla oli useita: ei ollut enää pöhnäinen olo aamulla, vaikka oli illalla notkunut tavalliseen tapaan ystävien seurassa, ja paino tippui, kun olut vaihtui veteen, teehen tai dieetticolaan.
 

Sosiaalinen tapa vai oma halu?

Janin mielestä alkoholi kuuluu nykyään kaikkiin tilaisuuksiin. Hänen mielestään viinalla ei pitäisi olla pääroolia illanvietoissa tai juhlissa, ja jokaisen onkin syytä miettiä onko juomisen takana oma halu vai sosiaalinen paine. Alkoholin kulutuksesta tulee helposti tapa.

– Jos on juonut niin sanotusti säännöllisesti ja lopettaa yhtäkkiä juomisen, voi muutaman päivän sisällä tulla halu juoda. On tärkeä säädellä halujaan ja erottaa sosiaalinen juomisen halu sisäisestä.

Heydi on sitä mieltä, että liian tiukat ja absoluuttiset lakot ovat turhia, jos käyttö pysyy muutenkin kohtuudessa. Lakko toki helpottaa päätöstä olla lipsumatta liian usein lasin ääreen, mutta toisaalta häntä harmittaa juuri se, ettei lakon aikana voi ottaa edes sitä yhtä, vaikka se sopisi tilaisuuteen.

Ei kahdella kädellä, vaan nautiskellen

Sekä Heydi että Jani ovat lopettaneet baarikännäämisen. Kumpaakaan eivät krapulapäivät enää kiinnosta, vaikka absoluuttinen linja onkin taaksejäänyttä elämää.

Muutama lasi viiniä ruuan kanssa, kuohuviini juhlissa tai lasillinen kotona on kuitenkin Janin mielestä silloin tällöin paikallaan.

– Juon juhlissa, ravintolassa ja kotona - en niinkään enää baarissa. On myös halvempaa juoda kotona rauhallisessa ilmapiirissä. Baarissa usein on hälyisää.

Myös Heydille maistuu silloin tällöin drinkki tai olut, koska hän pitää niiden mausta, mutta juominen jää aina muutamaan lasilliseen. Seuraava suuri koetinkivi ovat Heydin ystävän kesähäät - niistä on kaveripiirin perinteiden mukaan tulossa kosteat.

Linda Lappalainen


Juttu on osa Ylen vuoden 2010 Kuningas Alkoholi -teemaa

Lisää juttuja viinasta ja viinattomuudesta Olotilassa

kommentit

Puolen vuoden juomalakko on ihan hyvä alku. Itse olen ollut juomatta nyt reilut 3 vuotta, enkä ole päivääkään katunut sitä päätöstä.

Kukaan ei tuputa kaljaa tai viinaa, kun olen tehnyt kavereille selväksi että en halua juoda ja piste. Olen itseasiassa saanut varsinkin naisilta ihailua kertomalla että olen valinnut alkoholittoman elämäntavan.

Olen myös entinen suurkuluttaja, joka päätti 3 vuotta sitten muuttaa elämänsä suunnan.

Absolutismi on kuin varusmiespalvelus - kun asennetta ja tahdon voimaa löytyy, ei ole ongelmia.

Ti, 2010-04-27 08:49

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä