Työhuoneeni: Salmiak Studio

- On sellainen fiilis, kun tulee tänne, että tänne tullaan töihin. Ei tulla hengaamaan vaan nimenomaan töihin.

Salmiak Studion laukut ja asusteet syntyvät Tampereen Pyynikin vanhalla trikootehtaalla. Jättimäisen oven takana näyttää hetken siltä kuin palaisi menneisyyteen. Mutta trikoota ei tehtaalla enää tehdä. Suomen Trikoo lopetti toimintansa 1990-luvun lopulla. Tehtaan pieniä ja suuria sopukoita täyttävät nyt käsityöläiset, taiteilijat ja monet muut toimijat.

Salmiak Studion Kaisa Maansalolle vanha trikootehdas on unelmien täyttymys työhuoneeksi.

- Kellarityötilan jälkeen rakennuksen päädyssä sijaitseva valoisa työhuone tuntuu luksukselta. Neljän metrin huonekorkeus on myös loistava juttu, Kaisa miettii.

Työhuone on pieni, mutta oman varastotilan ansiosta tila on kuin Salmiak Studiolle tehty. 

Ystäviä ja kummituksia tehtaalla

Parasta koko tehdasalueessa ovat kollegat. - Muiden yrittäjien ja käsityöläisten vertaistuki on tärkeää. Löydän itseni viikoittain viereisestä siivestä kahvilta tai apua kysymästä.

Kaisa viihtyy työhuoneellaan erityisesti iltaisin, vaikka illan pimetessä vanha tehdas voi olla pelottavakin. Tehtaan loputtomia käytäviä ja nurkkia on jännittävä tutkia.

- Täällä voi aistia menneen. Kun seikkailee tuolla, mielikuvitus alkaa lentää, että mitä kaikkea täällä on tehty.

Kesällä 2013 perustettu Salmiak Studio tekee käsityönä ylijäämänahasta ja vintage-seinätekstiileistä laukkuja ja asusteita.Työhuoneeni: Salmiak Studio. Kuva: Siiri Huttunen, Yle Olotila

Työhuoneeni-sarja

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä