Uuden päivän musikaalijaksossa lauletaan tunteella

Uuden päivän musikaalijaksossa iloa ja kyyneliä. Kuva: Tommi Taipale / YleJouluaaton aattona televisiossa nähdään ainutlaatuinen Uuden päivän musikaalijakso. Erikoisjaksoa varten on sävelletty kymmenkunta uutta kappaletta. Jaksossa vietetään Vilman ja Janin häitä, mutta kuinka odotettujen häiden käy?

Vilma herää hääpäivän aamuun sekavin tuntein. Ennustajan sanat ovat saaneet Vilman epäilyksen heräämään. Mitä jos hän tekeekin virheen ja valitsee väärin? Mitä jos Jani ei olekaan hänelle se oikea?

50 minuuttisen jakson musiikin ja kappaleiden takana ovat Hanna-Riikka Siitonen, Kalle Ruusukallio sekä Kristian Suninen. Miten musikaalijakson sävellystyö eroaa yksittäisten laulujen säveltämisestä?

– Käsikirjoittajien kanssa mietittiin ensin missä kohtaa musiikkia on ja minkälainen draaman kaaresta tulee. Kappaleissa pitää olla jatkumo, koska musikaalissa käänteet tapahtuvat biiseissä, Hanna-Riikka Siitonen kertoo.

Myös häämarssi urkuineen sekä Vilman ja Janin häävalssi on sävelletty jaksoa varten.

– Jos ajattelee vaikka Vihreät Valot -konseptia, niin ei sinne kirkkourkuja ihan tuosta vaan laiteta. Se toi meille kaikille uudenlaista haastetta musiikillisesti, kertoo Vihreät Valot -bändissäkin soittava Kalle Ruusukallio sävellyksestään.

Vilman vaikea valinta -musikaalijakso esitettiin ennakkonäytöksenä sarjan faneille marraskuun lopulla. Mukana näytöksessä oli sarjan tekijöitä ja näyttelijöitä. Dramaattiset käänteet saivat yleisön hiljaiseksi, mutta varsinkin Kristaa näyttelevän Thelma Sibergin komediennen elkeet hymyilyttivät katsojia.

Jännitti eniten, että mitähän meidän ykkösfanit tykkää. Aika hiljaisia olivat, mutta sehän ei ole huono merkki ollenkaan! Se kertoo siitä, että tarina on dramaattinen ja vaikuttava, Hanna-Riikkaa tuumaa.

– Oli hieno hetki, kun tuli jokin tosi dramaattinen kohtaus ja kaikki hiljeni, pienikin supatus loppui, Kristian Suninen jatkaa. – Ja hauskaa, että he löysivät myös huumoria sieltä, Hanna-Riikka iloitsee.

Uusi päivä: Vilman vaikea valinta TV2:ssa 23.12. klo 20 sekä Yle Areenassa.
Uuden päivän joulukonsertti TV2:ssa 24.12. klo 21.Uusi päivä: Vilman vaikea valinta. Kuva: Yle

kommentit

Jokainen euro Uuteen Päivään on Uusi Euro liikaa. Satsatkaa laadukkaisiin draamoihin, joilla on rajattu kesto.

>Turhaa Ke, 2013-12-11 23:48

Nämä ovat mielipide kysymyksiä. Toiset pitävät pitkäikäisistä sarjoista, joissa voidaan hyvin hyödyntää historiaa. Toiset taas pitävät lyhyistä, vain muutaman vuoden sarjoista, joissa keskitytään vain ja ainoastaan tähän hetkeen. Yhtä laadukkaita kuitenkin ovat esimerkiksi Taivaan Tulet ja Uusi Päivä.

>VM P To, 2013-12-12 13:47

Sarja koukuttaa, koska henkilöille tapahtuvat asiat eivät ole niin ikäsidonnaisia. On helppo samaistua roolihenkilöihin niiden iästä huolimatta. Musikaali jakso oli loistava. Jännittää sai loppuun asti. Ihanaa musiikkia Hanna-Riikka ja muut. Tykkäsin! Hienoa, että pääsin mukaan katsomaan ennakkoa yhdessä tekijöiden kanssa.

>Sini To, 2013-12-12 22:20

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä