Laula lapsen kanssa - vinkit kotiin

Aikuisen ja lapsen yhdessä puuhailu on aina kokonaisuus, jossa on erilaisia puolia ja nyansseja. Tärkeintä on lapsen ja vanhemman yhdessäolo - tekniikoilla ja oikeaoppisuuksilla ei ole yhdessäolosta nauttimisen kanssa mitään tekemistä.

Pikku Kakkosen nettiin Piirrän laulellen -sarjan luonut lastenmusiikin ammattilainen Minna Lappalainen kannustaa yhteiseen tekemiseen:

Laula lapsen kanssa - Minna Lappalaisen vinkit


1.
Lapsi ei arvioi vanhempiensa musiikillisia taitoja. Lapsi rakastaa omia vanhempiaan ja heidän lauluaan juuri sellaisena kuin ne ovat. Laula ja leiki rohkeasti lapsen kanssa - loruttele, helli ja hoivaa.

2. Laulamisen musikaalinen kehittävyys on vain pieni osa laulun ja leikin muusta merkityksestä lapsen kehitykselle. Laululla on suuri vaikutus muun muassa vanhemman ja lapsen kiintymyssuhteen, vuorovaikutuksen kehittymiseen sekä kielelliseen ja motoriseen kehittymiseen.

3. Kotona voi lähteä liikkeelle peruslauluista – kuten Hämä-hämä-häkki, Jänis istui maassa, Elefanttimarssi ja muista tutuista lauluista, jotka sisältävät lähes luonnostaan kehittäviä toiminnallisia elementtejä ja yhteistä tekemisen riemua.

4. Hyvää, niin uutta kuin vanhaakin lastenmusiikkia löytyy muun muassa kirjastoista. Vinkkejä voi kysellä ystäviltä tai vaikka netin keskustelupalstoilta. Tällä hetkellä järjestetään myös ilahduttavan paljon kohtuuhintaisia tai ilmaisia laadukkaita lastenkonsertteja.

5. Muskaritoiminta on hieno tapa tutustua yhdessä lapsen kanssa erilaisiin laululeikkeihin ja musiikin maailmaan. Muskarit ovat myös mukava lapsiperheiden kohtaamispaikka. Muskareita järjestävät musiikkiopistot, erilaiset järjestöt - esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitto ja työväenopistot - musiikkituokioita myös erilaiset asukaspuistot ja kulttuurikeskukset. Rohkeasti vaan mukaan!

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä