Valokuvauskilpailu lapsille

Lapsen silmin. Kuvaaja Tatu 3v.

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 20 vuotta. Perhepaletti järjestää juhlavuoden kunniaksi lasten valokuvauskilpailun, jollaa halutaan innostaa aikuisia havainnoimaan maailmaa lapsen silmin. Valokuvauskilpailun suojelijana toimii lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

 

Lapsiasiavaltuutetun tervehdys

Mitkä ovat lapselle mukavia paikkoja? Mikä on kotona tai lähiympäristössä tärkeää? Onko joku paikka pelottava? Mihin haluaisin parannusta? Emme tiedä vastausta muutoin kuin kysymällä lapselta. Lasten tärkeysjärjestys voi olla erilainen kuin aikuisen. Lapset ovat oman arkensa parhaita asiantuntijoita.

Kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Siksi kannattaa rohkaista lapsia kuvaamaan ja katsoa kuvia yhdessä. Jo pienet lapset osaavat valokuvata. Omat lapseni olivat nelivuotiaita kun ensimmäisen kerran kiertelimme kertakäyttökameran kanssa kotia ja lähimetsiä. Ja hauskaa oli!

Lapsella on oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Meidän aikuisten velvollisuus on ottaa selvää lapsen mielipiteistä ja näkökulmista. Pohjimmiltaan kyse on lapsesta välittämisestä ja lapsen arvostamisesta.

Maria Kaisa Aula
lapsiasiavaltuutettu

 

Ohjeet

Lasten valokuvauskilpailun teemana on Minun maailmani. Otsikon voi ymmärtää vapaasti: lapsi voi kuvata itseään kiinnostavia asioita. Kilpailu on tarkoitettu kaikenikäisille lapsille, ja kilpailuun osallistutaan yhdessä aikuisen kanssa.

Lähetä yksi lapsen ottama digikuva ja siihen mahdollisesti liittyvä tarina meille 19.11.2009 mennessä. 

Pääpalkintona kilpailussa on n. 150 euron arvoinen digitaalikamera, joka arvotaan kaikkien kuvan 19.11.2009 mennessä lähettäneiden kesken.

Lisäksi arvotaan pieniä Pikku Kakkosen tuotepalkintoja viikoittain 1.9. - 19.11. 2009 sekä lasten oikeuksien juhlavuoden teemaan liittyviä iloisia t-paitoja lapsille ja aikuisille.

 

Lasten ottamista valokuvista kootaan näyttely, joka julkaistaan kokonaisuudessaan netissä Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2009. 

Katso valokuvauskilpailun satoa

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä