Kannustava kasvatus kannattaa

Miten kasvatan kannustaen? Miten lapsen hyvä itsetunto syntyy?

Kysymys jatkaa aiempaa teemaa: miten tukea lapsen positiivista minäkuvaa ja hyvää itsetuntoa.

Kannustava kasvatus on melko tuore ilmiö. Aiemmin lapsen tahto on pyritty nujertamaan ja kasvatuskeinoina on yleisesti käytetty rangaistusta, häpäisemistä ja mitätöimistä, usein liitettynä fyysiseen rankaisemiseen. Voi olla hyvin vaikeaa vaihtaa oma kasvatustyylinsä kannustavaksi, jos on joutunut lapsena kokemaan nöyryyttämistä. Mutta se kannattaa!

Kannustavan kasvatuksen pohja on – sinänsä yksinkertaiselta kuulostava- ajatus siitä, että lapsi on alusta asti tunteva ja tavoitteellinen olento, joka tarvitsee ohjausta ja huolenpitoa oppiakseen elämään maailmassamme. Vaikeaksi asian tekee se, että lapsen tavoitteet, taipumukset ja tarpeet törmäävät usein vanhempien omiin suunnitelmiin ja toiveisiin.

Kannustava kasvatus ei tarkoita ”vapaata kasvatusta”. Täysi rajattomuus on lapselle turvatonta, koska vastuu päätöksistä jää yksin lapsen vielä kehittymättömän ajattelun varaan.

Kannustavaan kasvatukseen kuuluu mm.: lapsen tunteiden tunnistaminen ja niihin rauhallisesti vastaaminen, mukaan lähteminen lapsen aloitteisiin, lapsen orastavien taitojen tukeminen, hyvän huomaaminen, hellyys, läheisyys, leikillisyys, kehuminen ja kiittäminen, lasta arvostava kohtelu, lapsen rajojen kunnioittaminen, aikuisen vastuun säilyttäminen.

2-vuotias Sami leikkii keittiössä äidin tehdessä ruokaa. Äkkiä äiti huomaa, että Samilla on kädessään terävä veitsi. Äiti pelästyy, huutaa ”Ei saa!” ja nappaa veitsen pois. Sami alkaa itkeä ja heittäytyy lattialle.

Vähemmän kannustava tapa hoitaa tilanne: Äiti purkaa pelästymistään sättimällä ja uhkailemalla Samia. ”Sami ei saa ottaa veistä! Veitsestä voi tulla haava ja sitten sattuu ja pitää mennä lääkäriin. Sami ei enää saa leikkiä keittiössä jos Sami on noin tuhma poika!”.

Kannustava tapa: Äiti ottaa aikuisen vastuun siitä, että jätti veitsen lapsen ulottuville. Äiti ymmärtää, että Samin tarkoitus oli osallistua ruuan laittoon. Äiti huomaa Samin pelästyneen ja pettyneen.

Äiti ottaa Samin syliin ja tuudittelee. Vasta kun Sami on rauhoittunut: ” Äiti huusi niin kovaa kun äiti pelästyi. Anteeksi Sami. Äiti ei ole vihainen. Halusitko sinäkin tulla laittamaan ruokaa? Se on kiva idea. Veistä Sami ei voi ottaa, mutta tulepa ottamaan siivilä kaapista. Noin, hyvä Sami!”

Kannustaen kasvatettu lapsi uskoo olevansa hyväksytty ja kyvykäs. Hän kestää asioiden harjoittelun ja ajoittaisen epäonnistumisen. Hän uskaltaa yrittää itse, mutta luottaa tarvittaessa saavansa muilta apua. Hän tuntee kelpaavansa muille epäonnistuessaankin. Hän ajattelee olevansa rakastettu ihan omana itsenään, ilman mielistelyä, suorittamista tai omien tarpeiden ja tunteiden peittämistä. Toisin sanoen: hänellä on hyvä itsetunto.

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienen lapsen äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana ja Yle TV2 Poinzi-lastenohjelman neuvonantaja.